Thomas Wallgren sanoo, että huhtikuussa hyväksytty johtosääntö tekee Helsingin yliopistosta diktatuurin.
”Tämä on valtava tiedepoliittinen virhe”, sanoo filosofian yliopistonlehtori Thomas Wallgren.
Hän puhuu yliopiston uudesta johtosäännöstä, joka hyväksyttiin huhtikuun puolivälissä. Wallgren ja pieni joukko muita yliopistoaktiiveja yrittivät viimeiseen asti kamppailla sitä vastaan. Viimeksi he onnistuivat. Johtosääntöä ajettiin läpi jo viisi vuotta sitten, sillä se on linjassa tuolloin uudistetun yliopistolain kanssa.
Tällä kertaa taistelu hävittiin. Helsingin yliopiston hallitus hyväksyi johtosäännön huhtikuussa. Osittain tämä saattaa johtua opiskelijoiden tuen puutteesta, Wallgren arvelee.
”Aatteellisuus on viime vuosina vähentynyt sekä opiskelijoiden että henkilökunnan piirissä.”
Aattellisuus ei tässä tarkoita esimerkiksi vasemmistolaisuutta, vaikka Wallgren tunnetaan myös SDP:n kaupunginvaltuutettuna. Johtosääntöä vastustanut ryhmä edusti monia puoluepoliittisia näkemyksiä. Mukana oli muun muassa keskustalainen Euroopan historian professori Laura Kolbe.
Mutta mitä uusi johtosääntö käytännössä tarkoittaa?
Vanhassa mallissa yliopistolaiset valitsivat keskuudestaan kaikki heitä johtaneet ihmiset, kuten dekaanit ja laitosjohtajat. Nyt valtaa keskitetään. Rehtori valitsee dekaanit ja myös laitosjohtajat nimitetään ylhäältä päin. Wallgrenin mielestä tässä siirrytään keskustelevasta yhteisöstä diktatuuriin.
Johtosäännössä myös väljennettiin dekaanin ja laitosjohtajan kelpoisuusvaatimuksia. Perusteena tälle oli ”rekrytointipohjan laajennus”. Uusi johtosääntö mahdollistaa myös ”työelämäprofessorien” (professor of practice) palkkaamisen. Heidän rekrytoinnissaan korostuvat tieteellisten meriittien sijaan työelämän ansiot.
Wallgren arvelee, että lopullisena tarkoituksena on edistää yliopistojen profiloitumista.
”Että voidaan ketterämmin ohjata resursseja johtajien painottamille tutkimusalueille, lakkauttaa vanhaa ja perustaa uutta. Sekä valtion että yksityisten yhtiöiden intressipolitiikka on vahvistunut. Ne odottavat yliopiston antavan tukea globaalissa kilpailussa eräänlaisena tiedontuotantolaitoksena.”
Jo nyt perustutkimus kärsii ja vertaisarviointi vähenee, kun rahaa on tarjolla ”täsmäongelmien” ratkaisemiseen. Esimerkiksi aivotutkimuksen uudet teknologiset keksinnöt ohjaavat myös mielenfilosofian tutkimuskohteita ja painotuksia.
Yliopistolla pitäisi tutkia asioita ilman välinearvoa, sanoo Wallgren. Sitä paitsi tiede on historian aikana kehittynyt voimakkaimmin juuri silloin, kun se on saanut rönsyillä vapaasti, hän huomauttaa.
Johtosääntöä vastustanut ryhmä toteutti nopealla aikataululla kyselyn, jossa selvitettiin tiedeyhteisön mielipiteitä uudistuksista. Siihen ehti vastata noin 1 000 yliopistolaista. Parhaiten edustettuna olivat professorit, joista melkein puolet vastasi kyselyyn. Uusi johtosääntö ei vakuuttanut: esimerkiksi rehtorin vallan lisääminen laitosjohtajien valinnassa sai kannatusta vain 13 prosentilta vastanneista.
Uudentyyppinen johtosääntö on kuitenkin käytössä jo muissa yliopistoissa Suomessa. Helsinki on Wallgrenin mukaan ollut demokratian viimeinen linnake.
Vaikka johtosääntö on herättänyt ankaraa kritiikkiä, se hyväksyttiin yksimielisesti. Opiskelijaedustaja Jussi Nuortimo sanoo, että tämä malli oli muihin hallituksen sisäisissä keskusteluissa esitettyihin vaihtoehtoihin verrattuna hyväksyttävä.
”Osa esitetyistä huolista on mielestäni relevantteja”, hän kertoo puhelimitse.
”Ihmisjoukko, joka osallistuu dekaanien ja laitosjohtajien valintaan, pienenee. Uskon, että rehtori kuitenkin kuuntelee valintakomiteoiden ehdotuksia.”
Mitä työelämäprofessoreihin tulee, Nuortimon mukaan tarkoitus ei ole korvata nykyistä henkilökuntaa yksityisen sektorin toimijoilla, vaan täydentää opetusta. Hän nostaa esimerkiksi Tampereen yliopiston vierailevat journalistiprofessorit. He ovat kokeneita toimittajia, jotka valitaan tehtävään vuodeksi kerrallaan.
Teksti: Venla Rossi
Kuvitus: Eero Lampinen
