Arja Hiltunen, 47-vuotias kantasuomalainen siivooja:
”Minun ei ollut tarkoitus ryhtyä siivoojaksi. Se oli oikeastaan sattumaa: muutin Sonkajärveltä Helsinkiin nykyisen mieheni perässä vuonna 1992 ja päätin, että työttömäksi en etelään lähde. Olin valmis tekemään työtä kuin työtä ja marssin Lassila & Tikanojan pääkonttoriin. Aloitin työt seuraavana päivänä.
Siivoamisen piti olla väliaikaista, mutta viihdyinkin hyvin, ja lapsiperheen arki pyöri työn ohessa mukavasti. En pystyisi istumaan tietokoneen edessä päivääkään, olen aina tykännyt fyysisestä työstä. Siivosin monenmoisia kohteita, toimistoista ruokaloihin ja myymälöistä varastoihin, kunnes minut palkattiin viime vuonna siivoamaan Kaisa-taloa. Voisin kuvitella jääväni täältä eläkkeelle, jos vain kroppa kestää.
Siivousala on kehittynyt vuosien varrella valtavasti. Froteet ja vesiämpärit ovat väistyneet päältä ajettavien siivouskoneiden ja ekologisten siivousmenetelmien tieltä. Sikäli työstä on tullut kevyempää. Toisaalta työtahti on kiristynyt. Nykyään lasketaan, miten kauan mihinkin työvaiheeseen kuluu aikaa, ja työt pitää monessa kohteessa hoitaa entistä pienemmällä porukalla.
Kun aloitin siivoustyöt, maahanmuuttajat olivat alalla vielä harvinaisuus. Useissa kohteissa kelpuutettiin siivoojiksi vain syntyperäisiä suomalaisia. Nykyisessä kuuden hengen työporukassani on lisäkseni vain yksi kantasuomalainen siivooja. Yliopiston tavoitteena on kansainvälinen työyhteisö, ja siivoojat edustavat ties kuinka montaa kansallisuutta.
Onhan se haaste. Eri kulttuureissa kasvaneilla ihmisillä on erilaiset sosiaaliset perusvireet, ja meno on töissä joskus hyvinkin värikästä. Toisaalta ennakkoasenteet voivat olla turhan jyrkkiä – olemme kaikki yksilöitä. Korkeaa työmoraalia löytyy kaikista kansallisuuksista. Aluksi kaikki hakevat omaa paikkaansa, mutta yhteistyö sujuu päivä päivältä paremmin.
Opittavaa löytyy puolin ja toisin. Virolaisilla, venäläisillä ja latvialaisilla työkavereillani on esimerkiksi mukava tapa juhlistaa merkkipäiviä ja toivottaa aina hyvää ruokahalua. Me suomalaiset olemme välillä liiankin jäyhiä.
Kieli aiheuttaa välillä sekaannuksia. Hankalia ovat esimerkiksi suomen ja viron samankuuloiset sanat, joilla on ihan eri merkitykset. Toisaalta siivousalalla pärjää heikommallakin suomen kielen taidolla, sillä työhön voi opastaa kädestä pitäen. On tärkeää, että maahanmuuttajille annetaan mahdollisuus elättää itsensä.
Kyllä sitä joskus pohtii, että kuulunko viimeiseen kantasuomalaiseen sukupolveen, joka viitsii tehdä tätä työtä. Nykynuoret tietävät, että rahaa saa helpommallakin. Varmaan asiaan vaikuttaa kehnon palkan lisäksi alan laskenut arvostus. On kuvaavaa, että jouduin selittelemään ammattiani pienelle veljenpojalleni, joka ei uskonut, että siivoaminen voisi olla jonkun työ.
Siivoojilla on silti ammattiylpeytensä. Voisi ehkä kuvitella, että siivota osaa kuka tahansa, mutta tämänkin työn voi tehdä hyvin tai huonosti. Minulle arvostus lähtee siitä, etteivät korkeammin koulutetut ihmiset täällä katso minua alaspäin. Kun teen työni hyvin, olen yhtä tärkeä yhteisön jäsen kuin muutkin.
On opittava nauttimaan työstään, jotta jaksaa puurtaa päivästä toiseen. Minä nautin erityisesti varhaisista aamuista. Kun tänään lähdin neljän jälkeen töihin ja kuuntelin mustarastaiden laulua, mietin, että jossain muussa ammatissa en saisi kokea tätäkään mahtavaa hetkeä.”
Teksti: Roosa Pohjalainen
Kuva: Noora Isoeskeli
Juttusarjassa haastatellaan uhanalaisia ihmisryhmiä.
