Viime aikoina on voinut törmätä uuteen muotoon puun kaatumisäänen dilemmasta: jos puolustaa heikompaansa julkisella paikalla, eikä päivitä siitä julkista romaania Facebookiin, onko oikeasti puolustanut ketään?
Harva se päivä saa lukea hyväntekijöistä: kuka huutaa rasisteille ja kuka ostaa makkaraperunat. Kaikkia tapauksia yhdistää se, että sankari on hyväntekijä, joka puolustaa mykkää ja surkeaa heikkoihmistä pahassa Suomessa, jossa jokaisen nurkan takana vaanii kylmiä ihmissieluja.
Siksi voi herätä kysymys: onko peukunkuvat silmissä kiiluen suoritettu hyvyys altruismia vai narsismia? Mutta vain ankeuttaja voisi huutaa näin kauniiden tekojen edessä: ”Väärin autettu!”
Yksien makkaraperunoiden hinta on halpa tuhansista Facebook-tykkäyksistä. Siksi on aloitettava auttamistalkoot, rynnättävä kilpaa väliin ja taisteltava mahdollisuudesta olla hyvä sorrettuja kohtaan.
Talkoiden ytimessä ovat silti kertomukset ja niistä ilmoittaminen medialle. Sosiaalinen media mahdollistaa aivan uudet keinot näyttää hyvää esimerkkiä, kun päivitykset pystyvät leviämään kulovalkean tavoin. Siksi jo kaunis tarina on aina parempi kuin ei mitään.
Niin koko Suomeen saadaan tartutettua aivan uudenlainen välittämisen ilmapiiri. Samalla ratkeaa mediaa koetteleva murros, kun lehdistö saa jatkuvasta hyvien uutisten tulvasta lisäapua jokapäiväisten klikkaustensa keräämiseen.
Teksti: YL Pääkirjoitustoimitus
Ylioppilaslehden periaatelinja on osoitteessa: https//ylioppilaslehti.fi/periaatelinja
