Vielä viime vuosituhannella suomalaiset poliitikot tekivät koko poliittisen uransa Suomessa. Kekkonen omi presidenttiyden, himoitun pääpalkinnon, ja muut tähdet siirtyivät ministeriöistä Suomen pankkiin, valtionyhtiöihin tai muihin jäähdyttelyhommiin. Korkeampaa tasoa ei yksinkertaisesti ollut olemassa.
Kohta kahdenkymmenen EU-vuoden jälkeen tilanne on toinen. Vaikutusvaltaisin suomalainen poliitikko on jo pitkään ollut laitojen kautta komissaariksi ponnistanut Olli Rehn.
EU-Suomessa poliitikon asema punnitaan vieraskielisillä pilkkanimillä. Tässä sarjassa laajalti ympäri finanssikriisistä kärsineitä maita vihatulle Rehnille ei pärjää kukaan suomalainen. Unkarissa mies tunnetaan nimellä Olli Rém, joka tarkoittaa suunnilleen Kauhu-Ollia. Vihaajien viha on paras todiste siitä, että valtaa on ollut ja sitä on myös käytetty. Tämän haistaa myös Jyrki Katainen.
Emme tule näkemään Kataista perheyrittäjien puheenjohtajana tai ylipäänsä minkään umpikuivan organisaation murahtelevana jääränä. Siihen Katainen on liian nuori ja lahjakas. Todella: pääministeriyden ja kymmenen vuoden kokoomuksen puheenjohtajuuden jälkeenkin Katainen on Euroopan kentällä nuori lupaus, jolla on edessään kiinnostava ura.
Tämä ei koske yksin Suomea ja Kataista. Norjan edellinen pääministeri Jens Stoltenberg siirtyi Naton johtoon pätkänsä loputtua – aivan kuten Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen häntä ennen.
Pienet Pohjoismaat ovat nykyään politiikan nappulaliiga – hyvä paikka harjoitella ja näyttää taitonsa. Läheinen luottamuksen ilmapiiri, kannustavat vanhemmat kentän laidalla. Todelliset pelit pelataan kuitenkin muualla. Tässä mielessä olemme jo askeleen edellä Euroopan liittovaltiossa.
Samalla tämä on lopullinen todiste presidentti-instituution rapistumisesta. Pelikentällä Sauli Niinistö on pörheään karva-asuun pukeutunut maskotti, joka jää sivuun, kun varsinainen peli alkaa. Nappulaliigan parhaat pelaajat eivät unelmoi urasta maskottina vaan isommista kentistä. Koko hallitus on täynnä kielitaitoisia, kunnianhimoisia ja aikaansaavia nelikymppisiä pätkäministerejä. Miksi he haaveilisivat jostakin niin unettavasta kuin loputtomasta kansantanhujen, pöllämystyneiden päiväkotilasten ja vähintään yhtä kyllästyneiden valtion pökkelöiden kohtaamisesta? Ei, moderni pätkäministeri päivittää LinkedIn-profiilinsa, hioo työhakemuksensa ja avaa ovet Eurooppaan.
Teksti: Veikko Eranti
Kirjoittaja on sosiologi ja sivutoiminen vihaaja.
