Kaikki omakuvaansa eksyneet pseudohumanistit alleviivaavat kirjoista lauseita, jotka kertovat heistä itsestään. Tässä otteita omistani kronologisessa järjestyksessä:
2003: ”Siitähän tulisi hyvä kirja – seksiä koskevat väärinkäsitykset ajalta, kun ei tiennyt, mistä seksissä on kysymys.”
2006: ”Omasta puolestani haluaisin vain sanoa, että suu kiinni ja pöksyt pois, me emme tapaa enää koskaan ja jos tiemme joskus yhtyvät, silloin peitämme nolostumisemme stoalaisen teeskennellyllä välinpitämättömyydellä, ja minä ajattelen inhoten päästämiäsi ääniä kun nussin sinua ja kasvoiltasi seuraavana päivänä paistanutta katumusta.”
2008: ”Tosin me kaikki mieluusti elättelemme toivetta, että juuri me itse olemme eri asia, että juuri meillä on oma, ainutlaatuinen osamme tässä mauttomassa näytelmässä, että muista poiketen me osaamme asennoitua ironisen huvittuneesti tähän kaikkeen.”
2010: ”Minä olen saanut paljon ja tahtonut yhtä ja toista. Lopputuloksena on, ettei minulla ole mitään, enkä oikeastaan tiedä mitä tahdon.”
2011: ”Miksiköhän naiset olivat ehdottomasti lukijoista huonoimpia, kun oli kyse asioista, jotka sivusivat heidän henkilökohtaista elämäänsä?”
Sitten runoilija Harry Salmenniemi kirjoitti teoksessaan Runojä: ”Sokea tuijottaa radiota ymmärtämättä että se ei ole televisio.”
Teksti: Aurora Rämö
Kuvitus: Antti Grundstén
Palstalla kirjoittaja paljastaa ihailunsa kohteen.
