Painu vittuun sieltä. Keski-ikäisen miehen monotoninen huuto lyö Harri Hertellin hiljaiseksi. Hän seisoo munkkisaarelaisen korttelikapakan seinustalla mikrofoni kourassa ja lausuu teiniangstista runoaan. Kuppilan omistaja on hetki sitten kuullut, että Hertell on runoilija, vilkaissut tämän tekstejä ja ylipuhunut miehen lukemaan niitä koko kapakan väelle.
Runot alkavat hapuillen, kukaan näytä ei kuuntelevan. Hertell lausuu pari runoa, mutta sitten hänet keskeyttää humalaisen suorasanainen palaute. Onneksi paikalla ovat myös Hertellin kaverit, jotka vastaavat hänen puolestaan: ”Turpa kiinni siellä.”
Runo loppuu, kaverit huutelevat kilpaa mölisijän kanssa, Hertell istuu takaisin omiensa keskelle. Ensimmäinen baarikeikka runoilijana on ohi. Hertellistä tuntuu yllättävän hyvältä.
Illasta on kulunut kymmenen vuotta. Hertell istuu lähibaarissaan Punavuoressa aikomuksenaan kirjoittaa runo. Ensimmäisen baariesiintymisensä jälkeen hän on astunut yleisön eteen lausumaan runoja oman arvionsa mukaan kolmisensataa kertaa. Hänen esimerkkiään ovat noudattaneet sadat muut innokkaat. Syksyllä 2008 Hertell perusti Helsinki Poetry Connectionin, joka alkoi järjestää Kiiski Open Mic -lavarunoiltoja kerran kuussa. Niissä ainoa sääntö on, että lavalla lausutaan omaa tekstiä, ei toisten.
”Hyvää tekstiä on hirveän vaikea määritellä. Mulla on yleensä vaan sellainen tunne, et tää toimii. On hyvä muistaa, et runouskin on vain runoutta. Jengi paisuttelee kirjoittamisen mittasuhteita. Joskus teksti syntyy viidessä minuutissa.”
Todistaakseen sen Hertell on luvannut, ettei poistu tästä kuppilasta, ennen kuin on kirjoittanut runon.
”Mun pitää käydä röökillä”, Hertell sanoo ennen kuin käy työhön.
Kun hän kirjoittaa, hän tupakoi. Nytkin, vaikka hän on omien sanojensa mukaan röökilakossa. Viimeisten henkosten jälkeen Hertell käy pyytämässä kuulakärkikynää baarimikolta – lyijykynien terät katkeavat heti, kun painaa liian kovaa.
Sitten hän palaa pöydän ääreen ja pyytää paperia. Käykö revitty ruutuvihkon sivu? Käy.
Hertell sukaisee tukkaansa taakse, huokaisee ja alkaa kirjoittaa. Ensimmäiset neljä sanaa ilmestyvät perä perää.
Joskus runot tulevat kuin
Hän pitää muutaman sekunnin miettimistauon, ennen kuin jatkaa.
talvi Helsinkiin
Hertellin mukaan runo kannattaa kirjoittaa sellaiseen muotoon, joka tuntuu omalta. Avomikki-illoissa on kuultu loppusoinnullisia runoja, lakonisia lapsuustarinoita ja lauluja. Kielikin voi olla mikä tahansa.
Eräässä iltamassa nuori somalimies lausui raivokkaalta kuulostavan somalinkielisen runon. Se keräsi yhdet illan kovimmista aplodeista.
Hertellille omin muoto on lyhyt, puheenomainen säe. Sellaisia hän rustaa nytkin. Hän kirjoittaa seuraavat sanat määrätietoisesti.
pitkän odotuksen jälkeen
yllättäen kapakassa
Runot tulivat Hertellin elämään, kun hän oli 13-vuotias. Oli kesäloma, ja hän istui huoneensa pöydän ääressä. Häntä jäyti ihastus samanikäiseen tyttöön. Siksi hän tarttui kynään ja paperiin ja kirjasi tunteensa ylös. Ihastus meni, mutta runous jäi.
Lukion jälkeen Hertell jakoi postia kolme vuotta. Hän kyllästyi ja ajautui opiskelemaan kulttuurituottamista. Pänttäämisen ohella hän järjesti runoklubeja ja kirjoitti ensimmäistä kokoelmaansa Kun oppii kävelemään. Se ilmestyi kaksi vuotta sitten.
Hertellin, viidennen polven helsinkiläisen, yksi runojen tärkeimmistä aiheista on Helsinki.
”Se on se kun ei ole mielikuvitusta, täytyy kirjoittaa kaikesta, mitä näkee, kuulee, kokee.”
Hertellin mukaan yleisimpiä avomikki-illoissa ovat runot, joissa on elämän nurjaa puolta, yhteiskuntakriittisyyttä tai seksiä ja alkoholia. Ja niitä ihastuksia.
”Usein kerrotaan, millainen suhde miehillä on naisiin ja toistepäin. Tai naisen suhde naiseen”, Hertell sanoo.
Hänen omat runonsa saavat alkunsa monesti jostain yksittäisestä näystä.
”Metro kulkee Kulosaaren sillalla tai millaista on kun linnut syövät kuivaa ruohoa.”
Nyt Hertell kiinnittää huomionsa nurkkapöydän pariskuntaan, joka puhuu kuluneen viikonlopun dokailuista.
Kanarian lomista ja viikonlopun kuppila-
kierroksista۬
niistä aiheista voi rakentaa€¨
kirjansa, keikkansa
Esiintymisvuoro Kiiski Open Mic -illoissa kestää enintään viisi minuuttia.
”Joka kerta jännittää. En mä ole koskaan täysin varma siitä jutusta mitä esitän. Ekoina kertoina kun esiinnyin, valvoin öitä.”
Ensi kertaa lavalle kipuaville Hertellillä on kolme vinkkiä:
Puhu mikrofoniin. Aloita sanomalla, että olet ensikertalainen, sillä he saavat raikuvimmat aplodit ja kannustukset. Esitystä ei missään tapauksessa pidä anteeksipyydellä.
”Alussa tulee adrenaliinit. Sitten jännitys laukeaa ja tulee buusti päälle, ja se koukuttaa. Tulee itsensä voittamisen tunne.”
joka katoaa۬
yhtä nopeasti kuin runotkin
Viisitoista minuuttia ensimmäisen röökin jälkeen Hertell tarkastelee paperia. Runo on valmis.
Tavallisesti Hertell ei kirjoita mitään kerralla. Kun hän on saanut idean ylös paperille, hän istuu tekstin ääressä 15 minuutista puoleentoista tuntiin. Sen jälkeen se jää mieleen hautumaan, kunnes hän palaa parantelemaan sitä.
”Varmaan miettisin ton lopun uusiksi”, Hertell arvioi runoaan.
”Joskus mun pitää kirjoittaa yks, kaks runoa, sitten alkaa tulla inspis. Tää runo on nyt aika lyhyt eikä kovin kaksinen.”
Mutta hetken mietittyään hän lieventää tuomionsa:
”Tää on kannustukseksi. Sen pohjalta mitä tässä on nyt puhuttu.”
Joskus runot tulevat kuin talvi Helsinkiin
pitkän odotuksen jälkeen€¨
yllättäen kapakassa €¨
kuulee nurkkapöydistä puhetta €¨
Kanarian lomista ja viikonlopun kuppila
-kierroksista
niistä aiheista voi rakentaa kirjansa, keikkansa
€¨nostaa lasin pöydästä ja nähdä
pöytäliinaan ilmestyneen
tuntemattoman maailmankartan
joka katoaa
yhtä nopeasti kuin runotkin
jos niitä ei uskalla jakaa
toisten samanlaisten kanssa
Teksti: Antti Berg
Kuva: Joel Nieminen
