Se ei ollut hutaistu heitto, vaikka kokoomuslaiset kiirehtivät sanomaan niin heti, kun media keksi, mistä on kysymys.
Uskon, että nuorisojärjestö oli ihan tosissaan, kun se ehdotti tavoiteohjelmassaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen laillistamista. Se oli vapauden asialla.
Kokoomusnuoret ajattelivat, että kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävä laki mössää yksilöt massaksi ja pakottaa erilaiset ihmiset yhden määreen alle. Ja että se rajoittaa yksilönvapauksista yhtä tärkeintä, sananvapautta. Sitä samaa vapautta, jota ilman media ei voi toimia kunnolla. Lehdistö pitikin oikeudestaan kiinni ja käytti sitä kyselemällä, miksi kokoomusnuoret haluaa sallia rasismin.
Missään ei kirjoitettu, että on totta, että lakipykälä kieltää puhumasta julkisesti tietyistä asioista. Eikä ainakaan siitä, miksi laki on tarpeellinen.
Laki on kieltänyt esimerkiksi Jussi Halla-ahoa kirjoittamasta blogiinsa, että ”ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”.
Sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla kirjoitti Halla-ahon tuomion jälkeen omaan blogiinsa, että halla-ahojen tuomitseminen on vaarallista, koska ”jos epäluuloa ei saa julkisesti esittää, se ei katoa mihinkään”.
Jarla ja kokoomusnuoret ovat oikeassa: ei sananvapautta saa rajoittaa kevyin perustein.
Perusteeksi ei riitä, että ehdotus on sensaatiohakuinen. Eikä se, että joku ei osaa selittää mielipidettään, niin kuin kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski ei MTV3:n toimittajalle osannut.
Se, mikä riittäisi, olisi, että 1980- ja 90-luvuilla lintukotoon syntyneet kokoomusnuoret tutustuisivat dokumenttiohjaajaan nimeltä Laurence Rees. Rees kiersi 15 vuotta haastattelemassa entisiä natseja ja sai heidät puhumaan kameralle. Hänen mielestään Saksassa kävi niin kuin kävi, koska se kävi niin vaivihkaa:
”Se mitä tapahtuu, on sarja asteittaisia päätöksiä, askel askeleen jälkeen. Se siinä koko päätöksentekoketjussa on niin pelottavaa”, Rees on sanonut.
Niin se aina tapahtuu. Ensin pelottavan hitaasti, mutta lopulta pelottavan nopeasti.
Ensin yksi sanoo telkkarissa vihaavansa vaikkapa homoja. Sitten toinen sanoo niin radiossa ja kolmas Facebook-statuksessa, neljäs jakaa sen. Ja niin edelleen. Yhtäkkiä alkaa olla ihan yleisesti hyväksyttyä pitää homoja jotenkin vääränlaisina. Sitten tuntuukin jo oikeutetulta ja tarpeelliselta säätää lakeja, jotka polkevat homojen ihmisoikeuksia – hehän eivät ole ihan samalla tavalla ihmisiä kuin me muut.
Näin on käynyt Venäjällä. Toimittajamme Aurora Rämö kävi siellä, ja kertoo sivuilla 26-33, kuinka maassa on rajoitettu homojen oikeuksia. Erityisesti niitä kokoomusnuorille pyhiä yksilönvapauksia.
Teksti: Vappu Kaarenoja
