Kalun korvike

T:Teksti:

Miley Cyrus suutelee lekaa silmät ummessa. Mileyllä on päällään valkoinen toppi ja pikkuhousut.

Miley keimailee betonirojun keskellä rintojaan ja pakaroitaan hivellen. Miley ratsastaa purkupallolla. Miley ratsastaa purkupallolla alasti. Miley nuolee lekaa, alasti. Tulee tukala olo.

Miley uuden kappaleen nimi on Wrecking Ball. Kun näin sen musiikkivideon ensi kerran baarista kotiuduttuani, tiuskaisin ystävälleni Facebookissa: ”Hyi helvetti.”

Video on valokuvaaja Terry Richardsonin ohjaama kivulias neliminuuttinen, joka saa posket punottamaan. Richardsonin, jota on syytetty nuoriin malleihin sekaantumisesta.

Youtubessa suosituimmat kommentit ovatkin luokkaa ”O_O” ja ”nice porn”.

Mutta ei pornon katsominen ole näin kiusallista. Mileyn video saa mielen vaeltamaan asioihin, joita ei ole koskaan ennen noussut mieleeni.

En ole koskaan nähnyt näin seksikästä lekaa.

Työkalu on jotain, minkä ei pitäisi olla kiihottava.

Graham Johnsonin ja Rob Hibbertin toimittama valokuvakirja lmages You Should Not Masturbate To on nimensä mukaisesti täynnä kuvia, joita katsellessa ei tulisi onanoida. Se on täynnä vaaleanpunaisia kumihanskoja, kurkkupensaita, imureita ja peruukkiin sonnustautuneita puudeleita.

Masturboimiskielto tekee kuvista masturboimismateriaalia. Näille kumihanskoille voi runkata, muttei saa. Teos toimii käänteispsykologian tavoin: suurin kysymys, minkä se herättää, on miksi. Miksi ei saa runkata?

Mileyn video toimii samalla tavalla: en osaa sanoa, kenen masturboimismateriaaliksi se on tehty.

Voisinko todella olla kiihottunut videosta, koska aivoihini on niin syvälle kirjattu, että esineitä sellaisinaan ei saa haluta – riisuttuna sukupuolesta, esineen valmistaneista tahoista ja sitä videolla hyväilevästä henkilöstä. Olenko käänteispsykologisoinut itseni?

Ihmisillä on pitkä historia esineiden kanssa. Intiimeihin, helliin ja eroottisiin akteihin on tuotu kaikkea seksileluista veistoksiin ja nahkasaappaista julkisiin rakennelmiin.

Pornossa käytetään paljon fetissiesineitä, kuten käsirautoja, piiskoja ja rooliasuja, mutta ne eivät ole seksikkäitä ilman kontekstia, eli itse seksiä. Sellainen perinteinen fetissiporno ei herätä samaa kiihkonsekaista hyihelvetti-reaktiota kuin Mileyn video.

Voisiko Mileyn videossa olla kyse objektiseksuaalisuuden kanssa leikittelystä?

Victor Hugo kuvaili vuonna 1831, kuinka Notre-Damen kellonsoittaja rakasti, hyväili ja ymmärsi kirkonkellojaan – ja kuinka ne jakoivat tämän rakkauden. Quasimodon liitto suuren kellon kanssa oli rinnasteinen Romeon ja Julian ehdottomaan lempeen.

Siten objektiseksuaalit läheisyyden kokevat. Seksologi Amy Marshin haastattelemista rakastajista monet puhuvat molemminpuolisesta rakkaudesta. Osa taas ei ole ihan varma, saavatko he vastakaikua.

Objektiseksuaalisuus voi nykymedian käsittelyssä vääntyä sensaatiomaiseksi pilkkakirveeksi. Esimerkiksi Helsingin Uutisten kolumni vuoden takaa on otsikoitu ”Rakastan sinua, Näsinneula” ja se hassuttelee idealla vakavaraisen Suomen Pankin tai iloisen kapakkarakennuksen kanssa avioitumisesta. Mutta objektiseksuaaleille tämä ei ole mikään naurun asia.

Objektiseksuaaleja viehättävät esineiden ”luonteenpiirteet”, kuten luotettavuus, empatia ja kuuntelutaito. Vaikka myös ulkomuoto, kuten materiaali, paino ja koko, kiihottavat, suhteessa olevat eivät liitä niitä mihinkään ihmismäiseen. Yksikään Marshin haastateltava ei esimerkiksi mainitse fallosta.

Koska Vapaudenpatsaan kanssa on hankalaa liikkua, monet objektiseksuaalit pitävät lähellään palasia tai pienoismalleja kumppaneistaan. Yksi tunnetuimmista, Erika Eiffel, on tatuoinut rintaansa Eiffel-tornin. Kaulassa komeilee Ber- liinin muuri -riipus. Läheisyys pienoismallien kanssa paikkaa välimatkaa ja on yhtä kuin läheisyys itse rakkaan kanssa. Yhteys on henkinen.

Valitsen työkalupakistani vasaran, joka muistuttaa ulkoisesti riittämiin Mileyn lekaa. Puinen varsi ja rujo, teräksinen lyömäosa. Katson vasaran kanssa Wrecking Ball -musiikkivideon ikään kuin merkitäkseni yhteyden. Sitten käymme maaten.

Yhteinen yömme sujuu hyvin. Vasara on jämäkkä ja muuttumaton, siis ehdottoman luotettava. Voin kertoa sille elämäntarinani pelkäämättä, että jutut kantautuvat puskaradion kautta kaikkien korviin. Vasara kuuntelee keskeyttämättä.

Huomaan pitäväni myös vasaran tekstuurista. En ajattele sitä kalun korvikkeena. Silti pidän siitä, kuinka kylmä teräs kosketuksen myötä hiljalleen imee lämpöä itseensä. Voin melkein tuntea, kuinka se tyynyni vieressä sykkii samaan tahtiin oman pulssini kanssa. Tuntuu, että vasara herää henkiin yön aikana.

Vasara ei myöskään voi satuttaa minua. Eräs Marshin haastateltava mainitsee sen parhaaksi asiaksi esinesuhteessa.

Emme silti etene edes ykköspesälle. Enhän minä edes tiedä, mihin vasaraa tulisi suudella. Mileyn tapa nuolla sen kärkeä tuntuu tyhmältä.

Pitelen häntä kyllä kädestä – tai siis varresta. Jaamme jotakin, mutta seksuaalista se ei ole. En tiedä, uskonko vasaralla olevan sielu, kuten Erika Eiffel uskoo.

Ajatus olisi lohdullinen, mutta nostaisi esiin eettisiä kysymyksiä, joita en halua pohtia. Kuten mistä tietää, onko vasara sen suostuvaisempi hellyydenosoituksiini kuin Terry Richardsonin mallit ovat hänen. En halua sotkea lekaa ja ihmissuhteita keskenään, niin kuin ei suurin osa objektiseksuaaleistakaan. Ainakaan minulla ei siis ole lekafetissiä.

En tiedä Mileyn tuntemuksista moukariaan kohtaan, mutta objektisek€¨suaaleille musiikkivideo €¨lienee erikoista katsel€¨tavaa. Lyriikat tekevät€¨ rakkauden kohteesta€¨ aktiivisen, tietoisen toi€¨mijan. Leka ei pelkäs€¨tään kuuntele, se puhuu. €¨Se ei ole luotettava tai€¨ empaattinen. Miley saa lekalta inhimillistä vastarakkautta, joka pursuaa inhimillisiä ongelmia. Kuten kertosäe kuuluu: ”all you ever did was break me”.

Mileylle leka ei kuitenkaan taida olla muuta kuin heteronormatiivisen suhteen metafora, tuoreen exän, Liam Hemsworthin korvike. Ohjaaja Richardsonin tapa toistaa kuvia seinän läpi penetroituvasta purkupallosta ei viittaa purku- palloon, vaan penetroimiseen. Laulajattaren tapa lipoa työkalun kärkeä ei ole objektiseksuaalista, se on kuitenkin pelkkää tavallista kalun lipomista.

Erika Eiffel tuskin tunnistaisi siitä rakkauttaan aidanpätkään, jonka kanssa viettää yönsä.

Wrecking Ball on lopulta ihan hyvää jynkkymateriaalia kaikille ihmisistä kiinnostuneille.

Objektiseksuaaleille suosittelen sen sijaan Kenneth Angerin lyhytfilmejä. Autorakkautta hellyttävästi kuvaava Kustom Kar Kommandos sai kaivamaan lapsuuden pikkuautot kaapin perältä.

Teksti: Anton Vanha-majamaa