Blogiteksti iskee kuin skalpelli elottomaan ruhoon. Vihdoinkin joku kiteyttää sen, mitä ajattelen omasta kuolemastani.
”Ruumiit ovat kylmiä, harmaita ja mahallaan makaamisesta naamastaan aivan lytyssä, osin kivikovia ja osin täynnä säilöntänestettä”, tekstissä sanotaan.
Kirjoitus on lääketieteellisessä opiskelevan kuvaus siitä, kuinka ruumiinavausta harjoitellaan.
Juuri tuota minäkin tulen olemaan, läjä leikeltävää lihaa. Siinä, että joku kirjoittaa siitä nettiin, ei ole mitään järkyttävää.
Järkyttävä oli blogikirjoituksen alla oleva kommentti, jossa kuusi lääketieteellisen tiedekunnan opettajaa ja tutkijaa kehotti kirjoittajaa poistamaan tekstin. Syy: joku voisi loukkaantua. Yksi allekirjoittajista oli tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani.
Soitin tiedekunnan dekaanille Risto Renkoselle kynä valmiina kirjoittamaan ylös anteeksipyytelyä kollegoiden puolesta. Sellaista ei tullut. Tuli kommentti:
”Jos yhteisöstämme leviää kirjoituksia, jotka voivat vaikeuttaa tiedekunnan ruumiiden hankkimistoimintaa, niin pitäisikö tiedekunnan olla reagoimatta? Ei.”
Yhteisöstä? Kuulostaa pikemminkin salaseuralta.
Ja mitäköhän tässä vaikeutetaan, ruumiiden hankkimista vai opiskelijoiden sananvapautta?
Tuskin kukaan, joka harkitsee ruumiinsa luovuttamista lääketieteen käyttöön kuvittelee, että opiskelijat irrottavat sisäelimiä silkkihanskat kädessä pyhän hiljaisuuden vallitessa.
Tämän blogin takia ei varmaan jäänyt lääkiksen ”yhteisöltä” montaa ruumista saamatta. Suurin menetys tapahtui uskossa tiedekunnan työntekijöiden järjenjuoksuun.
Opettajien ja tutkijoiden painostuksesta kirjoittaja poisti lopulta tekstin blogistaan.
Se on kuitenkin yhä tallessa. Googlaa näillä sanoilla: paalijärvi, ruumiiden leikkelyä.
Ehkä innostut jopa luovuttamaan ruumiisi lääketieteelle. Tajuat, että kuoltuasi olet vain iso kylmä lihakimpale.
Teksti: Vappu Kaarenoja
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden päätoimittaja
Kuva: Noora Isoeskeli