Torikokous kaipaa ihmisiä

T:Teksti:

Pieni kupoliteltta nököttää Kiasman viereisellä nurmikolla. Helsingin Torikokous on virallisesti muuttanut. Kaupunki ilmoitti huhtikuun lopussa, että aktivistien aiempi kokoontumispaikka VR:n makasiinien vieressä pitää tyhjentää, sillä nurmikko uusitaan.

”Mielestäni kaupungin toiminta on omituista. Emme ole häirinneet ketään, ja paikan nimi on Kansalaistori”, sanoo Heikki Ketoharju.

Torikokouksen aktiivit purkivat leirinsä tai siis mielenosoituksensa rivakasti. Leiriytyminenhän on julkiselle paikalle kielletty. Muuttoaamuna 3. toukokuuta leiristä muistuttaa enää muutama romukasa, telttapaikkojen kellastunut nurmikko ja pari vaunua, joille ei ole löytynyt siirtäjää.

Ketoharjun mukaan uuteen leiriin ei pystytetä yhtä mittavia rakennelmia kuin edelliseen, mutta aktivistit haluavat pysyä julkisella paikalla.

”Haluamme pitää tämän homman ulkotiloissa, se on avoimempaa. Jos menemme jonnekin Kirjasto 10:n kokoustilaan, ei meitä sieltä kukaan löydä.”

Lokakuussa alkanut mielenilmaus uhmasi tuulta, tuiskua ja loskaa. Torikokous on osa kansainvälistä Occupy Wall Street -liikehdintää, joka vastustaa taloudellista eriarvoisuutta. Mitä Helsingin mielenilmauksella saatiin aikaan?

”Kun olimme Sosiaalifoorumin vieraina, saimme palautetta, jonka mukaan muutimme keskustelua kaksisuuntaiseksi. Saimme aikaan aidosti demokraattista keskustelua, jota toivoisimme myös tuohon taloon”, sanoo Lassi ja viittaa kohti Eduskuntataloa.

Lassi, joka haluaa kertoa vain etunimensä, sanoo nukkuneensa telttaleirissä 160 yötä. Kannattiko?

”Pikkuinen pettymys on kevään mittaan tullut. Ajattelin talvella, että Torikokous on keväällä valmis väkijoukolle, ettei sitä tarvitse potkaista uudelleen käyntiin. Keväällä ketään ei näköjään tullutkaan.”

Lassi sanoo, että hän ei jaksa enää kovin kauaa torikokoustaa pienellä porukalla – välillä leirissä tuli oltua kolmen hengen voimin.

Torikokoustajien virallista linjaa muuttopakko ei murra. Toukokuun 12. päivänä on tarkoitus tempaista. Aktivistit vakuuttavat, että toiminta jatkuu kesälläkin. Onko varmasti näin? Tämä juttu näyttää pöljältä kesälehdessä, jos kokoatte teltat lopullisesti toukokuun aikana.

”Voiko tässä nyt kukaan luvata mitään, mutta kyllä tässä on tarkoitus jatkaa normaalisti”, sanoo Heikki Ketoharju.

Sanat ja kuvat: Hannu Hallamaa