Mosambik helmikuussa 2010. Kämmenet hikoavat, farkut liimaantuvat kiinni reisiin.
Portugalilainen Carlos Meirinhos nostaa rinkan selkäänsä pääkaupunki Maputon lentokentällä ja hakee katseellaan harmaata Fiat Puntoa. Sen on määrä viedä hänet uuden kotikaupungin ensimmäiseen majapaikkaan.
Auto nykii kaoottisessa liikenteessä, ikkunasta näkyy tienvarsien kaupustelijoita. Lapsia tuntuu olevan kaikkialla. Täällä Meirinhosin olisi tarkoitus viipyä ainakin vuoden verran, ehkä kauemmin. Juuri nyt ajatus epäilyttää.
Meirinhos ei ole ainoa, jota jännittää. Etelän elämänmenoon totuttelevat tuhannet muutkin portugalilaisnuoret, jotka ovat lähteneet kotimaastaan paremman elämän toivossa. Portugali on Euroopan talouskriisin kurimuksessa, ja työtilanne on huono. Käynnissä on suurin maastamuutto sitten 1960-luvun.
Portugalista on lähdetty aina: löytöretkien seurauksena ensin Brasiliaan, sittemmin Angolaan ja Mosambikiin. Portugalista muutti arviolta 2,6 miljoonaa ihmistä vuosina 1886-1966. Länsi-Euroopan maista vain Irlannista on lähtenyt enemmän ihmisiä.
Kiivainta muuttaminen oli Portugalin siirtomaasotien aikana 1960-70. Yksin vuonna 1969 Ranskaan lähti yli satatuhatta portugalilaista. Muiden Euroopan valtioiden lisäksi maasta lähdettiin Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Latinalaiseen Amerikkaan.
Merkittävin syy lähtemiselle oli taloudellinen. Valtaosa lähtijöistä oli miehiä, vähän kouluja käyneitä maanviljelijöitä ja tehdastyöläisiä, joille ei riittänyt töitä kotimaassa.
Toisin on Carlos Meirinhosin laita. Hän syntyi Portugalissa vuonna 1980, opiskeli Porton kaupungissa, kävi yliopistovaihdossa Romanian Transilvaniassa ja valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2004. Hän väsyi ylipitkiin päiviin parissa vuodessa ja päätti hakea opettajan töitä.
”Pääsin tekemään mielekkäitä opettajan töitä parikymmentä tuntia viikossa, kun edellisessä työpaikassa piti paiskia melkein saman verran päivässä”, Meirinhos kertoo.
Hän ehti vielä matkustella ja työskennellä vanhempiensa pienellä tilalla ennen kuin haki kehitysyhteistyöprojekteja luotsaavaan kansalaisjärjestö Teseen töihin. Meirinhosia kiinnosti mahdollisuus vetää projektia, jonka pyrkimyksenä on parantaa huono-osaisten lasten asemaa Mosambikissa.
Nyt Meirinhos odottaa ensimmäisen työpäivän alkua. Aikaerosta ja pitkästä matkasta huolimatta ensimmäinen kokous on päätetty pitää heti saapumispäivänä.
Mutta taivaalta alkaa tippua pisaroita. Ensin hiljaa ja sitten niin kovaa, että koko kaupungin liike tuntuu hidastuvan. Joukko lapsia ryntää kadulle hyppimään, työt siirtyvät seuraavalle päivälle. Myöhästymisiin ja tapaamisten siirtymiseen saa Mosambikissa tottua.
”Mutta työt tulevat hoidettua, elämänrytmi on vain erilainen kuin Euroopassa.”
meirinhos kuuluu siihen kymmeneen prosenttiin korkeakoulututkinnon suorittaneista portugalilaisnuorista, jotka ovat uskaltautuneet kansainvälisille työmarkkinoille. Lähtöhalukkuus ei ole mikään ihme, sillä nuorisotyöttömyys on ylipäätäänsä erityisen korkealla tasolla juuri nyt. Portugalilaislehti Públicon julkaiseman artikkelin mukaan yli neljännes portugalilaisnuorista on tällä hetkella vailla töitä.
Monet lähtevät työn perässä esimerkiksi Espanjaan ja Englantiin. Meirinhosin vanhoista opiskelukavereista jotkut ovat lähteneet myös Kiinan Shanghaihin ja Hongkongiin.
Eniten ovat kuitenkin kasvaneet Angolaan, Mosambikiin ja Brasiliaan lähtijöiden määrät. Aiemmin oli toisin päin, kun näistä Portugalin entisistä siirtomaista muutettiin vanhaan emämaahan.
Portugalin maastamuuttoviraston mukaan esimerkiksi Angolaan lähteneiden määrä on yli satakertaistunut muutamassa vuodessa. Yhteinen kieli takaa tavallista nopeamman integroitumisen.
Aina todellisuus ei kuitenkaan vastaa odotuksia. Tulijoiden määrän lisääntyessä myös kilpailu työpaikoista lisääntyy. The Guardianin taannoin julkaiseman artikkelin mukaan insinööreille ja arkkitehdeille riittää vielä töitä. Muilla aloilla tilanne ei ole yhtä hyvä.
Monien portugalilaisten elämää ulkomailla leimaa väliaikaisuus. Esimerkiksi Mosambikiin tulijat tekevät usein määräaikaisen sopimuksen jonkin maassa toimivan portugalilaisyrityksen kanssa ja palaavat muutaman vuoden jälkeen takaisin Portugaliin.
Paikan päällä pidetään yllä myös kotimaan kulttuuria.
”Juhlissa syödään turskaa, ihan kuin ei oltaisi Portugalista koskaan lähdettykään”, Meirinhos kuvailee Mosambikin portugalilaisten yhteisiä tapaamisia.
on joulukuu 2011 Lissabonissa.
”Onhan täällä vähän kylmä”, Meirinhos toteaa kävellessään ylös vaalein kivetyksin päällystettyä mäkeä. Hän on juuri palannut vanhaan kotimaahansa kuukauden joululomalle.
Meirinhos on pysynyt Mosambikissa paitsi ilmaston, myös uusien ystävien ja innostavan työn takia. (Lisäksi ovat tietenkin rannat ja herkästi hymyilevät ihmiset.) Meirinhos puhuu Mosambikista niin romanttiseen sävyyn, että on vaikea uskoa hänen asuneen siellä jo lähes kaksi vuotta. Yleensä kuherrusvaihe uudessa maassa loppuu muutamassa kuukaudessa.
Tyytyväisyydestä huolimatta Meirinhosin tulevaisuudensuunnitelmat ovat epäselvät. Uusiin, vieraisiin maihin tutustuminen houkuttelee yhä. Tällä hetkellä häntä kiinnostavat Brasilia ja Timor.
”Ei niinkään matkustelu, vaan paikkojen todellinen tunteminen.”
Se vaatii paikallaan pysymistä ja paikalliseen arkeen kiinnittymistä.
”Vaikka toisaalta rakastan Mosambikia ja sen ihmisiä. Mietin sitten tämän työsopimuksen päättyessä, jäänkö.”
Takaisin Portugaliin Meirinhosilla ei näytä olevan kiire.
Sen vaihtoehdon on moni muukin jättänyt pois. Monet Portugalin nuorista ovat tulossa tai lähdössä, etsimässä paikkaansa. Suurin osa muuttajista – siis siitä niin kutsutusta aivovuodosta – on lähdössä pakon sanelemana. Juuri katkaistu työsopimus, alipalkatut työtarjoukset tai jatkuva työnhaku kannustavat ihmisiä maan rajojen ulkopuolelle.
”Melkein joka päivä joku vanha tuttu Portugalista kyselee, voisinko auttaa työnhaussa Afrikkaan. Portugalissa töitä ei vain ole kaikille”, Meirinhos sanoo.
Sanat Veera Moll, kuva Ana Brigida Moreira Mendes
