Vaistolla, på svenska

T:Teksti:

Joskus levyn nimi on vain levyn nimi. Suomenruotsalaista folkpoppia soittavan Sepian debyytin titteli FLOD (2011) tarkoittaa kuitenkin virtausta ja kiteyttää yhtyeestä jotain olennaista.
”Tulokset musiikissamme ovat olleet yllättäviä meille itsellemmekin”, sanoo laulaja Victoria Lindqvist, 28.
Improvisaatiosessioista se alkoikin, 2000-luvun alun Sibelius-Akatemiassa. Lindqvistin laulu ja Lauri Schreckin, 32, kitarointi sulautuivat EP:n muotoon vuonna 2005. Kaksikko esitti kansanlauluja Minneapoliksen keikkalavoilta Finlandia-taloon.
Pian oli muun elämän, vaikkapa Schreckin isyyden, vuoro. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, ajautujat ovat vihdoin rantautuneet maaliin. Lokakuussa ilmestyneessä debyytissä on kuultu sielunkumppanuutta niin Joni Mitchelliin kuin Björkiinkiin.

Muutaman päivän päästä Sepia astelee syksyn näkyvimmälle keikalleen Musiikkitaloon, kitaristi-laulajalla ja miksaajalla vahvistettuna. Helsinkiläisyhtyettä ei silti juuri ole noteerattu mediassa på finska.
”On ehkä poikkeuksellista, että ollaan näin nuoria, ja silti päätetään tehdä musiikkia ruotsiksi.”
Sepian musiikissa kieli ei ole kannanotto. Suomenruotsiin on ajelehdittu samalla intuitiolla kuin sävellyksiin. Kansanmusiikin ja hauraan vaihtoehtopopin akustiseen kudelmaan rouhaistaan välillä säröjä rockilla.
Jokin Sepiassakin on kuitenkin tarkkaan harkittua. Yhtye haluaa Lindqvistin mukaan voimaannuttaa yleisönsä. Esimerkiksi Stor-kappaleessa lauletaan omana itsenä riittämisestä. Lindqvistiä tituleerataan mainosteksteissä queerfeministiksi.
”Pyrin kyseenalaistamaan kategorioita ja luomaan uusia olemisen mahdollisuuksia melkein kaikessa, mitä teen.”
Hauraasti fraseeraava laulaja vetää feministisiä itsepuolustuskursseja ja on mukana normikriittisessä stand up -show`ssa, jonka ensi-iltaa on kaavailtu ensi syyskuuksi.

Keväällä Sepian voi nähdä yksittäisillä keikoilla ainakin pääkaupunkiseudulla. Toukokuussa suomenruotsia kuullaan lavalla muun muassa Berliinissä ja FolkBaltica -festivaalilla Flensburgissa, jonne Suomen Saksan-instituutti on yhtyeen poiminut.

Juuri nyt Lindqvist on kuitenkin erityisen innoissaan Musiikkitalon Black Box -salista ja sen äänentoistosta.
”Mikä se nyt on. Kommer till rätta, ruotsiksi. Siellä musiikki pääsee oikeuksiinsa.”

Sepia Musiikkitalossa torstaina 15.12. klo 19. Liput 15/10/5 €, lippu.fi.

Veera Jussila