Suomalainen sarjakuva on kuulemma nousussa. Se on löysää puhetta, joka kaipaa tarkennusta.
Sarjakuvaa julkaistaan paljon. Viivin ja Wagnerin tapaiset strippisuosikit laulattavat kirjakauppojen kassoja. Facebookissa jokainen kohtaa Fingerpori-linkkejä. Suomalainen vaihtoehtosarjakuva kiehtoo Euroopassa, sanoo sarjakuvataiteilija Ville Ranta.
Sarjakuvan nousu on alan omaa aktiivisuutta ja kustannusbisnestä. Valtiolle sarjakuva on edelleen orpolapsi, joka on hoidossa muotoilun alaisuudessa. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on vastauksessaan Outi Alanko-Kahiluodolle (vihr.) myöntänyt, että lajin virallista asemaa on syytä parantaa.
Ei siellä kentälläkään toki vain kukoistusta ole. Kalliossa intoiltiin kolme vuotta sitten Pitkämies-kaupasta, jossa hipelöitiin indie-sarjakuvien lisäksi levyjä ja vaatteita. Hyvin berliiniä, paitsi että kauppa kaatui. Ei valtio voi taikoa millekään taiteenlajille Berliinin kokoista ostajakuntaa. Sen sijaan poliitikoilla on valta tunnustaa, että sarjakuva on taiteenlaji, jonka saamia euroja seurataan budjetissa. Se ei ole mikään kiltti ele, vaan kyse on apurahojen vakiinnuttamisesta. Se motivoi niitä marginaalin puurtajia, joista virallinen Suomi haluaa ottaa maailmalla kunniaa.
100-vuotisjuhliaan päättävä sarjakuva vierailee nyt Designmuseossa. Sitten tuleekin designpääkaupungin vuosi. Molempien juhlavuosien saldoksi toivoisi uudelleenmäärittelyjä, ei vain hauskoja julisteita.
Veera Jussila
