Kun tuleva näytelmäkirjailija Saara Turunen istui ensimmäistä kertaa teatterissa, hän ei vakuuttunut. -Joensuun kaupunginteatterissa pyörinyt Veljeni Leijonamieli oli viisivuotiaan Turusen mielestä ”tosi lälly”, vaikka hän oli alle kuusivuotiailta kielletyssä esityksessä alaikäinen. Parasta oli se, kun lohikäärmeen silmävalot menivät rikki.
Q-teatterissa pyörivässä, kiitetyssä Broken Heart Storyssä ovat vinksallaan silmävaloja isommat asiat. Turusen ohjaama ja kirjoittama näytelmä on sielunsa hukanneen taiteilijan omakuva. Päähenkilö on maskuliininen kirjailijanainen, joka haluaisi kirjoittaa tärkeistä aiheista, kapitalismista ja kuolemasta, mutta jokin tökkii. Sitten hän löytää barbinnäköisen sielunsa komerosta. Se haluaa kertoa kirjailijalle rakkaustarinan. Hänen ei auta muuta kuin antautua tunteilleen ja lopettaa piilottelu ylevien aiheiden takana.
Turunen kertoo Broken Heart Storyn käsiohjelmassa teoksen raskaista syntyvaiheista. Ne muistuttavat hyvin paljon lavalla nähtäviä tapahtumia.
”Nyt prosessia taaksepäin kat-soessa tuntuu, että tämä liittyi haluun tutkia todellisuutta – vielä tarkemmin taiteen ja todellisuuden välistä rajaa”, hän kirjoittaa.
Turunen kasvoi Joensuussa ja Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa. Kirjoja ahmiva pikkutyttö tunsi itsensä yksinäiseksi paikkakunnalla, jossa muut harrastivat ampumahiihtoa ja jääkiekkoa.
”Kirjoitin isälleni listan, jossa luettelin syitä siihen, miksi minun pitää lähteä Helsinkiin lukioon, ja mitä se tulee maksamaan. Ajattelin, että jos vaan pääsen, kaikki muuttuu hyväksi.”
Helsingissä moni haave toteutuikin. Tyttö löysi ystäviä Kallion ilmaisutaidon lukiosta ja varmistui siitä, että tulevaisuudessa hän haluaa kirjoittaa. Lukion jälkeen Turunen opiskeli kaksi vuotta käsikirjoittamista ammattikorkeakoulu Stadiassa. Hän kävi silloin tällöin katsomassa Teatterikorkeakoulussa entisten lukiokavereidensa demoja ja ihastui teatteriin.
”Se oli niille elämäntapa, ei mitään puuhailua, vaan sille omistauduttiin ja sitä tehtiin intohimoisesti.”
Seuraavana syksynä Turunen juoksi ja jumppasi aamuisin dramaturgian fuksina muiden opiskelijoiden joukossa.
”Teakissa on kova kilpailuhenki. Siitä ei välttämättä ihan hulluna puhuta ääneen. Ehkä taiteilijat haluavat antaa itsestään kuvaa sellaisina humaaneina tyyppeinä, mutta ei se meininki aina välttämättä ole kauhean humaania.”
Turunen kirjoitti ja ohjasi lopputyönään kolme vuotta sitten Puputyttö-näytelmän, joka käsittelee nuoren naisen rooliristiriitoja. Teos vieraili seuraavana keväänä myös Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Näytelmää on esitetty ympäri Eurooppaa ja se on käännetty yhdeksälle kielelle. Parhaillaan Turunen valmistautuu ohjaamaan sen saksaksi berliiniläiselle teatterifestivaalille. Puputytön suuri suosio maailmalla yllätti vastavalmistuneen.
Kun Turunen aloitti lopputyönsä suunnittelun, hän oli varma, että hänellä ei ole mitään sanottavaa. Opettaja kehotti havainnoimaan ympäristöä, avaamaan kotona telkkarin. Sieltä varmasti löytyisi vähintäänkin yksi asia, joka kiinnostaisi.
”Katsoin asiaohjelmia ja olin, että vittu, kun mikään ei kiinnosta.”
Sitten hän näki hajuvesimainoksen.
”Vitsi se näytti hyvältä. Oli pakko antautua sille, että minua nyt kiinnostaa tällainen roska.”
Turusta ärsyttää teatterin sosiaalinen painolasti. Se, että pitäisi kirjoittaa syrjäytyneistä tai vähintäänkin köyhistä ollakseen uskottava. Broken Heart Storyn päähenkilöksi hän halusi elitistiksi mielletyn henkilön, kirjailijan, koska hän eli taiteilijoiden ympäröimänä.
Turunen pyrkii taiteilijana olemaan mahdollisimman rehellinen sille, mikä häntä ympäröi ja kirjoittamaan siitä. Aiheen omakohtaisuus on hänelle tärkeää. Ilman sitä on turha tehdä mitään.
Turunen vertaa taiteilijaa sadettajaan, joka roiskii ilmaan vettä, jota se on juonut. Taiteilija työskentelee aina tietyn ajan, paikan, kulttuurin ja kielen lävistämänä.
Näytelmäkirjailijasta ajankohtaisuus on teatterissa epäkiinnostavaa. Häntä ei kiinnosta kirjoittaa ”jotain raffia” päivänpolttavista uutisista.
”Mieluummin kysyisin itseltäni, mikä on epäajankohtaista, ja kirjoittaisin siitä. Haluaisin tuottaa teoksia, jotka säilyvät pidempään kuin tämä aika. Itseäni ja luulen, että muitakin, koskettavat ikiaikaiset aiheet, kuten kuolema ja rakkaus.”
Turusta kiinnostaa näytelmän muodon kehittäminen ja aika enteileekin hänestä uuden näytelmän syntyä. Siitä vihiä antaa hänestä esimerkiksi Takomo-teatterissa pyörivä, Milja Sarkolan ohjaama ja käsikirjoittama Perheenjäsen.
”Siinä teksti puhui suoraan yleisölle ilman fiktion makua.”
Turunen on kirjoittanut ja ohjannut suurimman osan omista teksteistään. Ohjaaminen tuo vastapainoa yksinäiseen kirjoittamiseen.
”Siinä pääsee käsiksi kokonaisvaltaiseen teatterikäsitykseen, siihen mitä teatterin pitäisi mielestäni olla. Uskon, että itse tiedän myös usein parhaiten, miten oma teos tulisi ohjata.”
Turunen nautti yhteistyöstä Broken Heart Storyn tekstin dramatisoineen Heini Junkaalan kanssa.
”Olin jumissa näytelmätekstini kanssa ja poikkesin Meksikon matkalla ennustajalla. Hän sanoi, että hanki itsellesi tutor. Kun tulin Helsinkiin, soitin Heinille ja sanoin, että auta, haluan kirjoittaa näytelmäni valmiiksi.”
Junkaala oli jäänyt Teakista Turusen mieleen hyvänä palautteenantajana, eikä pettänyt odotuksia tälläkään kertaa. Näytelmä valmistui pian mentorin löydyttyä.
KUKA
Saara Turunen, 30, on Helsingissä asuva näytelmäkirjailija. Hän on valmistunut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta. Hän opiskeli tutkinnostaan kaksi vuotta Barcelonan Teatteri-instituutissa. Kirjoittanut näytelmät Puputyttö, The Little Jesus ja Broken Heart Story.
Himottaa
”Se mitä ei voi saada.”
Kaduttaa
”Ehkäpä elämästä olisi joskus voinut iloita enemmän, mutta toivottavasti on vielä aikaa jäljellä.”
Kyrpii
”Kylmyys.”
Broken Heart Story Q-teatterissa 17. joulukuuta asti.
Sanat Maria Ruuska, kuva Pietari Hatanpää
