Pari vuotta sitten katselin televisiosta vaivaannuttavaa keskusteluohjelmaa. Siinä joukko vakavamietteisiä kirkonmiehiä, kirjailijoita ja Jarkko Ruutu olivat kerääntyneet syksyisen nuotion ympärille. Porukan keskellä istui pilkkihaalareissa valtiosihteeri Raimo Sailas, joka kertoili rauhallisella äänellä nykyopiskelijan laiskuudesta ja huonotapaisuudesta. Se oli sellainen ”hirveän vahva puheenvuoro”, johon Terho Pursiaisen oli ihan välttämätöntä päästä lisäämään jotakin seesteistä mutta sisällötöntä ja jota Jarkko Ruudun oli pakko päästä ryydittämään jääkiekkometaforilla.
Näitä hirveän vahvoja puheenvuoroja kuullaan suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tasaisin väliajoin. Ne ovat katkeroituneita moraliteetteja, joissa monimutkaiset yhteiskunnalliset ongelmat palautetaan laiskuuteen, tuhlailevuuteen ja lävistyksiin. Yleensä tällainen horina voitaisiin kuitata sympaattisesti höperöityneiden vanhusten varhaisdementiaksi, mutta on olemassa ihmisryhmä, jonka lausumana tästä ajatussaasteesta tuleekin Kannanottoja, Puheenvuoroja ja Analyysia.
Mediassa tätä ryhmittymää kutsutaan talousmiehiksi. Talousmiehet ovat riutuneen näköisiä, yleensä ylipainoisia, keski-ikäisiä miehiä, jotka levittävät häiriintynyttä sankarimyyttiä omista taisteluistaan 90-luvun lamavuosina. Silloin talousmiehet oppivat, että valtio on vähän niin kuin kotitalous ja leikata pitää. On yhdentekevää, mistä yhteiskunnallisesta ongelmasta on kyse, sillä talousmiesten neuvot eivät vaihdu. Eläköitymiseen, globaaliin finanssikriisiin ja euroalueen velkaongelmaan löytyy aina sama ratkaisu: säästettävä on.
Talousmiesten asema ei perustu heidän asiantuntemukseensa tai saavutuksiinsa. Eivät he ole koskaan edes yrittäneet perustella, miksi kokonaiskysynnän leikkaaminen olisi suotuisaa Suomen taloudelle tai miksi opintotuen heikentäminen lyhentäisi opiskeluaikoja. Ei, talousmiesten asema perustuu heidän valmiuteensa tehdä milloin tahansa päätöksiä, joilta puuttuu demokraattinen oikeutus.
Talousmiehet ovatkin normaalin yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolella. Heidän sanomistensa uutisointi on erityistä talousmiesjournalismia, josta lisäkysymykset, tarkennukset tai minkäänlainen kritiikki puuttuvat. Talousmiesten tyrmäyksiä ja jyrähdyksiä ihastellaan, vaikka ne eivät koskaan tarjoa mitään uutta julkiseen keskusteluun.
Paitsi tietenkin sen, että poliittisten vaatimusten ja poliittisen keskustelun ala on 90-luvulta lähtien jatkuvasti kaventunut.
