Hyvä lukija. Olen Olli Sirén ja asun HOAS-talossa. Aion seuraavan kuuden kuukauden aikana tutustua jokaiseen oman rappuni asukkaaseen.
Naapurit, mikä tuntematon mahdollisuus. Kuka on se naapurin poika jolla tuntuu olevan aina sateenvarjo mukanaan? Kenen voihke kuuluu
putkia pitkin?
Olen asunut nykyisessä asunnossa perheeni kanssa viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Tunnen naapureistani vain kaksi. Toinen on lapseni kummisedän sisko ja toinen hukkasi kerran kissansa ja tuli sitä kyselemään.
Rapussamme on 23 asuntoa, joista useimmissa asuu vähintään kaksi ihmistä. Tulevia kavereita on siis lähemmäs viisikymmentä. Laitan reippaat vaatteet päälleni, vilkaisen peiliin ja lähden rappuun odottelemaan. Siinä seistessä on aika hiljaista. Tuuletin humisee vienosti ja paria kerrosta ylempää, asunnostani, kuulu kuinka oma
lapseni karjaisee vastalauseensa äidilleen. Väliovi olisi hyvä pitää suljettuna.
Kukaan ei tule sisään. Odotan tiistai-iltana kello kahdeksan kaksikymmentä minuuttia rapussa, eikä kukaan tule alaovesta sisään. Kuinka moni kurkkii ovisilmästä?
Kävelen lähikauppaan ja kyselen myyjiltä tulevien ystävieni kulutustottumuksia. Eineksiä kulutetaan paljon ja luomulla on myös kysyntää. Myyjä kertoo, että tytöt syövät soijaa ja pojat jauhelihaa. Erikoisdieeteistä mainitaan bodaajapoikien protskujauheiden hamstraus.
Myyjä alentaa ääntään kun siirrytään alkoholin kulutukseen: ”Kyllä sitä bisseä menee aika lailla. Joskus on joutunut ihmettelemään ihmisten toleranssia.”
Käsittämätöntä.
Olli Sirén
Ensi kerralla rapusta löytyy ujo tyttö, joka ei pääse karkuun.
