Opiskelijat tarjosivat leipää ja sirkushuveja

T:Teksti:

Opiskelijat kampanjoivat tänään opintotuen parantamiseksi. Helsingissä opiskelijat sekä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö jakoivat leipää ja laskiaispullia Kolmen sepän patsaalla. Samaan aikaan Narinkka-torilla Aalto-yliopiston opiskelijat esittelivät sirkushuveja. Tempauksilla haluttiin muistuttaa, että opintotuki on 1.3. alkaen ainoa vähimmäisetuus, jota ei ole sidottu indeksiin.

Se merkitsee, että opintotuen arvo hupenee vuosittain inflaation verran.

”Opiskelijoille suunnatulla avulla on todella kova kysyntä. Meillä on erikseen opiskelijoille suunnattu ruuanjakelu kerran kuussa, jossa käy joka kerta yli 200 opiskelijaa”, Laupeudentyön toiminnanjohtaja Heikki Hursti kommentoi.

Opintorahan ostovoima on heikentynyt 13 prosenttia vuodesta 1993 alkaen. Korkeakouluopiskelijalla on nykyisin käytettävissään keskimäärin 13 euroa päivässä asumiskustannuksien jälkeen.

”Elinkustannusten noustessa opintotuen reaaliarvo laskee. Opiskelijat ovat jo valmiiksi yksi köyhimmistä ryhmistä”, HYYn hallituksen puheenjohtaja Leena Pihlajamäki sanoo.

Opiskelijajärjestöt vaativat, että myös opintotuki sidotaan elinkustannusten nousun huomioivaan indeksiin. Myös muualla Suomessa kampanjoitiin tänään.

Leipää jaossa Kolmen sepän patsaalla.

Heilläkö vain tulevaisuudessa on varaa opiskella? Atte Harjanne ja Ville Poikolainen pukeutuivat frakkiin ja silintereihin.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta esitteli ohikulkijoille sirkushuveja Kampin Narinkka-torilla.

Indeksi-leipää, olkaa hyvä.

Heikki Hursti.

HYY:n hallituksen puheenjohtaja Leena Pihlajamäki MTV3:n haastattelussa.

Leipäjonossa Kolmen sepän patsaalla.

Puheenjohtaja Saara Hyrkkö (oik.) ja muita AYY:n aktiiveja Narinkka-torilla.

Häkissä esillä harvinaisuus: opiskelija Kalle-Heikki Koskinen, joka tulee toimeen opintotuella. Calvin Kleinin kaulahuivi oli kuulemma löytynyt roskiksesta. Se olikin varsin nukkainen.