Miestenvaateliike mainostaa likaa hylkivää pikkutakkia. Markkinoilla on itsepuhdistuvia vessanpönttöjä ja ikkunalaseja. Nanoputkia sisältävät syöpälääkkeet vievät tropin täsmäiskuna kasvaimeen terveitä soluja vahingoittamatta.
Nanoteknologia kuulostaa tieteiselokuvalta. Teollisesti valmistettuja nanomateriaaleja on kuitenkin käytössä runsaasti kosmetiikassa, aurinkopaneeleissa, urheiluvälineissä ja lääkkeissä. Nanoteknologia tarkoittaa aineen hajottamista käsittämättömän pieniin osiin. Nanometri on metrin tuhannesmiljoonasosa, eli yksi millimetri on miljoona nanometriä.
Kun hiukkasten koko pienenee, aineen ominaisuudet muuttuvat. Nanokoossa pinta-alan suhde massaan kasvaa, mikä vaikuttaa kemiallisiin ja fysikaalisiin ominaisuuksiin. Tavallinen hopea on melko vaaraton aine, mutta nanokoossa hopea on voimakkaasti bakteereja tappavaa. Nanoteknologian lupaukset ovat suuret. Siitä toivotaan apua maailman energiantuotantoon, juomavesipulaan ja ympäristönpuhdistukseen. Lääketeollisuudessa toiveet ovat korkealla.
Mutta. Nanomateriaalien mahdollisista haitoista tiedetään vielä vähän. Onko tässä uusi teollinen vallankumous vai aikapommin lailla tikittävä terveysriski?
Nanomateriaaleja käytetään pinnoitteina esimerkiksi suksissa sekä muun muassa tietokoneiden ja kännyköiden elektroniikkakomponenteissa.
”Niissä ihmisillä ei käytännössä ole riskiä altistua nanohiukkasille”, sanoo työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kai Savolainen.
Kuluttaja altistuu nanomateriaaleille todennäköisimmin erilaisissa kosmetiikkatuotteissa ja voiteissa. Nanohiukkasia lisätään esimerkiksi aurinkorasvoihin, hammastahnoihin ja kenkävahaan. ”Nanomateriaalien riski on siinä, että ne läpäisevät ihmiskehon biologiset turvamekanismit eli ihon, keuhkorakkulat ja aivoja suojelevan veri-aivoesteen. Vielä ei tiedetä, onko niistä haittaa aivoihin kulkeutuessaan”, sanoo Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen. Samasta asiasta varoittaa raportissaan maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö Swiss Re.
EU:n direktiivi määrää nykyisin kertomaan pakkauksessa, jos kosmetiikkatuotteessa on käytetty nanomateriaaleja. Muissa tuotteissa mikään ei velvoita kertomaan sitä.
”Aiemmin valmistajat markkinoivat tuotteita nanomaininnalla, kun sillä ajateltiin olevan kuluttajien mielessä positiivinen kaiku. Nyt kun julkisuutta on tullut vähän enemmän, sitä ei välttämättä pidetä hyvänä asiana”, Savolainen sanoo.
Suomen ympäristökeskus tutkii parhaillaan, miten nanomateriaalit vaikuttavat, kun niitä kulkeutuu ympäristöön.
Ympäristöprofessori Hukkisen mukaan teollisuus käyttää hyväkseen lainsäädännön porsaanreikää. Nykyinen sääntely ei päde erittäin keveisiin nanohiukkasiin, eikä riskitutkimus ei ole pysynyt teollisuuden perässä.
”Perustutkimusta ja tuotekehittelyä tehdään nykyään yhtä aikaa. EU-rahoituksessa voi olla ehto, että tutkimuksen pitää poikia pilottituote parin vuoden kuluessa. On surullista huomata, kuinka rinta rottingilla mennään eteenpäin, vaikka kaikki mitä on opittu esimerkiksi asbestista osoittaa, että kannattaisi olla varovainen”, Hukkinen sanoo.
teknillisen korkeakoulun professori Harri Lipsanen toppuuttelee huolta. Hän muistuttaa, että nanohiukkasia on ollut ympäristössä aina. Niitä syntyy nuotiossa ja dieselmoottoria käynnistettäessä.
”Liikenteen päästöt ovat terveydelle paljon isompi uhka kuin nanoteknologiaa sisältävät tuotteet.”
Entä käyttäisivätkö tutkijat itse nanohiukkasia sisältävää kenkävahaa tai aurinkorasvaa?
”En missään nimessä. Jos kenkävaha on tehty läpäisemään tehokkaasti lehmän nahka, kyllä se läpäisee minunkin nahkani. En ottaisi riskiä. Mutta nanosukset voisin ostaa”, Hukkinen sanoo.
Kyllä, vastaa Kai Savolainen. Hän ei pidä riskiä merkittävänä.
”Juuri lentokentän turvatarkastuksessa minulta vietiin nanomateriaalia sisältävä kenkävaha. Olisin kovasti halunnut edes kerran lankata kenkäni sillä, mutta eivät ne sitten antaneet.”
Maria Manner

