Uudenvuodenpäivänä 2007 Aces High II -lentosimulaattoripelaajien keskuuteen levisi tieto, että ”68KO” oli kuollut.
Aviomies ja kahden lapsen isä Bill Bundesmann oli viihtynyt pelimaailmassa yli kuusi vuotta. Suremaan jäi perheen lisäksi valtava joukko ystäviä, joiden kanssa Bundesmann oli viettänyt satoja lentotunteja.
Pelifoorumeilla pohdittiin, miten 68KO:n kuolema huomioitaisiin. Lentäjätoverit päättivät järjestää muistotilaisuuden. Yli kaksisataa virtuaalipilottia osallistui näyttävään yhteislentoon, josta tehtiin myös video.
Bundesmannin saama huomionosoitus ei ollut mitenkään tavaton, arvioi Suomen ainoa virtuaaliantropologi Anna Haverinen, joka valmistelee väitöskirjaa kuolemanrituaaleista virtuaaliympäristössä.
Virtuaalisten hautajaisten tai muistotilaisuuden järjestämisen kynnys on matala, sillä digitaalisessa maailmassa valmistelut eivät vaadi erityisiä ponnistuksia. Kun fyysisiä rajoituksia ei ole, hautajaiset ovat sitäkin komeampia. Simulaattoripelin pilotit ovat yhden klikkauksen päässä, joten taivaan saa milloin vain täyteen hävittäjälentokoneita ja maan vilisemään tankkeja.
Netin kuolemankulttuurissa on omat erityispiirteensä. Edesmenneiden virtuaaliystävien muistoksi pidettyjen online-kokoontumisten lisäksi internetiin on syntynyt pysyviä muistopaikkoja. Kaupalliset yrittäjät tarjoavat vuokralle virtuaalisia muistomerkkejä, mutta myös ihmisen oman verkkoaktiivisuuden ympärille syntyy ruumiinvalvojaisia.
”Se on vanhastaan tuttu ilmiö”, Haverinen sanoo. ”Kun julkkis kuolee tai tapahtuu suuronnettomuus, ihmiset tuovat tapahtumapaikalle kukkia ja kynttilöitä. Ihmisen henki ikään kuin jää tapahtumapaikalle. Blogit tai Facebook eivät eroa tästä kovinkaan paljon.”
Aktiivisen verkkoeläjän tekstit, valokuvat ja tilapäivitykset jäävät kummittelemaan. Ne ovat usein nähtävissä vielä pitkään kuoleman jälkeen. Sosiaalisen median jäämistöjä on vaikea sivuuttaa. Facebookissa kuolleen ystävän seinä täyttyy nopeasti muistovärssyistä.
Facebook otti lokakuussa 2009 käyttöön mahdollisuuden jäädyttää kuolleen käyttäjän profiili. Käytäntö on otettu vastaan ristiriitaisesti, sillä vaikka se vastaa ilmeiseen tarpeeseen, se hävittää yksityisyyssyistä suuren osan edesmenneen ystävän verkkoaktiviteeteista.
Yhdysvalloissa suuret muistomerkkisivustot ja -hautausmaat kuhisevat käyttäjiä. Vanhimmassa, vuonna 1996 perustetussa Virtual Memorials -sivustossa on satojatuhansia muistoprofiileja ja kävijämäärät lasketaan miljoonissa.
Muistosivut ovat karuja, mutta niistä välittyy suru ja kaipaus. Ystävien ja omaisten kommentit, värssyt ja keskustelut huokuvat vainajan sakraalihistoriaa. Surutyötä tehdään julkisesti.
Myös suositun Second Life -virtuaalimaailman muistokappelit tulvivat valokuvilla ja runonpätkillä varustettuja marmoritauluja. Aviopuolisoille, lapsille ja ystäville on ostettu muistolaattoja ja patsaita. Virtuaalikynttilöihin voi kuka tahansa sytyttää pientä korvausta vastaan tulen.
”On tärkeää tuntea, että muisto kuolleesta pysyy”, Haverinen selittää. ”Että mahdollisimman moni saisi tietää, miten hieno ihminen hän oli. Ennen vanhaan koottiin leikekirjoja vainajasta, nyt sama tehdään netissä.”
Sureville omaisille myydään määräaikaisten hautapaikkojen lisäksi ”ikuisia” profiilisivuja.
”Vainajan muistaminen on vanhempaa perua kuin kristinusko. Se on juurtunut syvälle, se on identiteetin perusta. Muisto ei saa kadota. Nämä ihmiset haluavat, että heidän lapsenlapsenlapsenlapsensakin vielä klikkaavat itsensä niille sivuille.”
Haverisen mukaan virtuaalisten muistotilaisuuksien ja -paikkojen helppous ja nopeus ei vähennä niiden merkitystä. Reaalimaailman hautapaikat ja muistotilaisuudet on helpompi jättää väliin. Lähiomaisten haudoilla vieraillaan tuskin ollenkaan, mutta verkkosivu on aina lähellä.
Aivan puhtaan kaupallisesti virtuaalihautausmaat eivät toimi Amerikassakaan. Palveluntarjoajat legitimoivat bisneksensä lahjoittamalla tietyn prosenttiosuuden tuotoistaan hyväntekeväisyyteen. Se madaltaa kuluttajan kynnystä ostaa muistosivu tai pieni kukkakimpun muotoinen läjä pikseleitä läheiselleen.
Koska yhä useamman ihmisen sosiaaliset suhteet ja arkielämä ovat netissä, myös kuolema muuttuu vääjäämättä osaksi feisbuukkailua. Sosiaalinen media ja erilaiset palveluntarjoajat joutuvat ottamaan sen huomioon.
”Kolmen seuraavan vuoden aikana Facebookiin tulee Mitä tehdään, jos kuolet? -painike”, Haverinen ennustaa.
Jami Järvinen
