Miten suhtautua tallennettuun kulttuuriin, kun kaikki maailman musiikki saattaa pian mahtua tallennettuna taskuumme? Tähän kysymykseen yritin löytää vastausta Ahto Apajalahden ja Kaj Sotalan pamfletista Jokapiraatinoikeus.
Tällä vuosikymmenellä verkkolataaminen ei ole enää nörttikulttuuria vaan valtavirtaa, jonka alle mahtuu eri alakulttuureja. Apajalahden ja Sotalan arvioiden mukaan Suomessa on noin 400 000 verkkolataajaa ja 74 prosenttia 15-16-vuotiaista on syyllistynyt luvattomaan verkkolataamiseen. Huomattava osuus kansalaisista on nykytilanteessa rikollisia.
Kirjoittajien mukaan kulttuurintuottajille on olemassa paljon vaihtoehtoisia tulonlähteitä, vaikka verkkolataaminen omaan käyttöön laillistettaisiin. Tästä antaa viitteitä esimerkiksi Monty Python-ryhmän huomattavasti kasvaneet myyntitulot heidän materiaalinsa oltua ensin verkkolevityksessä.
Myös Spotifyn kaltaisten maksupalveluiden suosio tukee tätä käsitystä. Ihmiset ovat valmiita maksamaan toimivista ja hyvistä palveluista. Kun sellaisia ei ole, käytetään vertaisverkkoja.
Apajalahden ja Sotalan mielestä tekijänoikeusjärjestelmän jälkeenjääneisyyttä kuvastaa yhteisen ja yksityisen vastakkainasettelu: ”Teosten muuttuessa taiteesta kulutushyödykkeiksi idea yhteisestä kulttuuriperinnöstä antoi tilaa idealle viihteen monopolikapitalismista.”
Lait suojaavat ensisijaisesti suuryritysten haalimia oikeuksia eivätkä kulttuurintuottajia. Myöskään tuotteiden ostaja ei saa oikeuksia esimerkiksi muokata omistamiaan cd- tai dvd-levyjä tai näyttää niitä tilaisuuksissa.
Suuryhtiöiden sanelemat pelisäännöt herättävät kapinaa, joka näyttäytyy vertaistuotantona ja verkkolataamisena. Tieto ei ole niukkaa vaan rajatonta ja lisääntyy jaettaessa. Idea vertaistuotannosta, kuten Wikipediasta, pohjautuu tähän. Tämä selittää myös sosiaalisen median suosiota.
Valtaosa maailman kulttuurista on muutaman hiirennapsautuksen päässä. Tässä tietoähkyssä tuotteiden tekeminen mielekkääksi omille viiteryhmille ja oma mediatuotanto ovat yhä houkuttelevampia. Tietomassasta halutaan erottua jotenkin.
Kulttuuri ja alakulttuurit ovat ennenkin pohjautuneet vertaistuotantoon, jossa tiettyyn tyyliin samaistuvat uusintavat sitä kulttuurisesti synnyttäen uutta. Näin on toimittu aina. Esimerkiksi Shakespeare oli tunnettu plagioija, ja aiemman musiikin päälle kasaaminen on synnyttänyt kokonaan uusia musiikkityylejä kuten hiphopin tai teknon.
Tekijänoikeuslait ovat hankaloittaneet myös tätä, esimerkiksi Public Enemy joutui 1980-luvulla muuttamaan soundiaan kiristyneen ilmapiirin takia. ”Kasaamista” tapahtuu nykyisellään myös elokuvien kohdalla, kuten Youtuben loputtomat parodia- ja fanivideot osoittavat.
Ihmisten harrastustoiminta ja elämä ovat yhä julkisempia ja media valtaa suurempaa roolia päivittäisissä elämissämme. Siksi myös oikeudet on päivitettävä tälle vuosituhannelle. Teos ei enää välttämättä tarkoita investointia, vaan itsensä toteuttamista. Tribuuttivideon pistäminen Youtubeen on tämän päivän vastine sen kuvailemisesta ystävälle kirjeessä.
Dan Koivulaakso
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
Ahto Apajalahti ja Kaj Sotala: Jokapiraatinoikeus.
Barrikadi 2010.
