Rakas minä: Helsingin hämmästelijälle

T:Teksti:

”Muutat Helsinkiin Rautalammilta, 5€‰000 asukkaan pohjoissavolaisesta pitäjästä, vuonna 1976. Aloitat hämmästelyn rautatieasemalla. Hämmästelet ihmisten paljoutta ja yliopiston hienoutta.
    Nykyisin sinut pitäisi viedä kuuhun, että hämmästyisit yhtä paljon.

Et tunne ketään. Kestää kauan ennen kuin tutustut opiskelukavereihisi.
    Harkitsit myös psykologian opiskeluja Jyväskylän yliopistossa, mutta ihmiskunnan onneksi sinusta ei tullut psykologia.
    Pääaineesi valitsit aika sattumalta. Ajattelit vain, että olisikohan Hesassa kivaa. Koko elämäsi pienellä paikkakunnalla asuneena tiedät, että Suomessa ainoa, edes pieni mahdollisuus elää tuntemattomana, on asua Helsingissä.
    Olet päässyt kahteen humanistis-kielitieteellisen tiedekunnan pääaineeseen, kotimaiseen kirjallisuuteen ja ranskan kieleen.
    Ranskaa et silti tule opiskelleeksi. Eletään aikaa, jolloin maaseudulla ei vielä ole kielistudioita.
    Vaikka pääsit sisään huippupisteillä, ranskan professorisi mukaan sinusta huomaa, ettet ole puhunut ranskaa.
    Se tuntuu koomiselta, ethän juuri puhu edes suomea.
    Professori ehdottaa, että ennen varsinaisia opintoja tuhlaisit vuoden siihen, että menisit hänen iltatunneilleen vain puhumaan ranskaa. Ajatus tainnuttaa sinut täysin. Pelkäät puhua, koska pelkäät virheitä. Jätät ranskan.

Kirjallisuuden opiskelusta pidät. Otat runsaasti sivuaineita. 1970-luvulla ajatellaan, että aineyhdistelmän kannattaa olla mahdollisimman laaja ja että yliopistossa ollaan vähintään kuusi vuotta.
    Et tykkää nykykielellä sanottuna chillailusta. Olet erittäin ahkera opiskelija ja yleensä kotona vasta yhdeksän aikaan illalla.
    Kun tulet kutosen ratikalla Sörkan kotikulmille, nakkikioskilta kuuluu ”Vittuako hippi siinä kävelet?” -huutoja. Rähinä seudulla on tauotonta ja pelko iltaisin tuttavasi.

Löydät hengenheimolaisia kirjallisuustieteen opiskelijoista. He jakavat saman intohimon kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen.
    Jari Tervon tapaat vuonna 1978. Osallistutte toisistanne tietämättä molemmat ylioppilaskunnan järjestämään runokilpailuun. Palkintojenjakotilaisuudessa Vanhalla ihmettelet, mitä Jari siellä tekee.
    Tervo ihmettelee täsmälleen samaa sinusta.
    Siitä tilaisuudesta jää Jarin yhä käyttämä lentävä lause: ”Tässä on Kari, hän on Suomen toiseksi paras runoilija.”
    Myös nykyisen kustantamosi, Siltala-kustannuksen, toinen johtaja Touko Siltala on opiskelukaverisi.

Tulet Helsinkiin, kun taistolaisuus ja jyrkkä vasemmistolaisuus ovat hiipumassa. Menet täysillä mukaan opiskelijaelämään. Et ole poliittisesti aktiivinen, vaan elämäsi muistuttaa etäisesti rokkielämää.
    Teet kaikki opiskelijaelämän kliseet. Kluuvissa sijaitseva Omena-baari on kantapaikkasi, koska siellä on jukeboksi.
    Valmistut kolmessa vuodessa humanististen tieteiden kandidaatiksi.
    Ajaudut Kuopioon Savon Sanomiin töihin vuonna 1980 ajatuksenasi, että teet sillä reissulla gradun. Gradu jää, mutta se ei sinua harmita, sillä se jää, koska sinusta tulee runoilija ja kirjailija.
    Sait opiskeluelämästä ja Helsingistä irti kaiken sen, mitä maalaispoika voi neljässä vuodessa saada.

Vieläkin kun kävelet yliopiston ohi muistat, kuinka kävelit ulos ja ilmoitit, ettet enää lue ranskaa. Se kaduttaa sinua yhä. Jos olisit nyt nuori opiskelija, menisit ehdottomasti Lucienne Hakulisen luo ja sanoisit: ”em>Bonjour, aloitan uudelleen.”
    Puhuisit sitkeästi ranskaa, vaikka tulisikin virheitä.”

Kuka?

Opiskelija: Kari Hotakainen
Pääaine: Kotimainen kirjallisuus
Opiskeluaika: Opintoja vuosina 1976-1980
Opintojen jälkeen: Finlandia-palkittu kirjailija ja runoilija

Matti Markkola
Kuvitus Teemu Kiviniemi