Suomen tunnetuimmalla hevosella on näyttävä muistomerkki keskellä pääkaupunkia. Mannerheimin ratsastajapatsaan hevosen esikuvana toimi marsalkan Ruotsista tuoma Käthy. Uskollinen tamma eli pidempään kuin isäntänsä. Kokomustassa surukaavussaan Käthy oli Mannerheimin hautajaisten tyylikkäin lady.
Mannerheimin ratsastajapatsas muistuttaa menneistä ajoista. Ennen suureksi hallitsijaksi tai sotapäälliköksi ei päässyt, jos ei ollut etevä ratsumies.
Olikohan Tarja Halonen pienenä tallityttöjä? Mitenhän Barack Obamalta sujuu ratsaille nouseminen?
Englannin kuuluisin sisäoppilaitos Eton kasvattaa paitsi kaikki saarivaltakunnan poliittiset johtajat, business-eliitin ja merkittävimmät tiedemiehet, myös taitavimmat ratsumiehet.
Se ei ole sattumaa. Miten Aalto-yliopisto voi kutsua itseään huippuyliopistoksi, jos ratsastuksella ei ole koulussa minkäänlaista asemaa? Kaikki Suomen yliopistot saavat hävetä, missään niistä ei voi harrastaa hevospooloa.
Jo maailman vanhimman säilyneen hevostaidon oppaan kirjoittanut Ksenofon tiesi hevosen olevan hyvin viisas eläin. Rooman keisarin Caligulan hevonen Incitatus oli niin fiksu, että keisari nimitti hänet senaattoriksi.
Idea olisi yhä kokeilemisen arvoinen. Miten Saran Salama hoitaisi hallituksemme viestintäministerin tehtävät? Kolminkertaisen ravikuninkaan ja Suvi Lindénin päätösten välillä ei välttämättä huomattaisi merkittävää eroa. Osasivathan taannoisen tutkimuksen mukaan apinatkin sijoittaa osakemarkkinoilla paremmin kuin huippusijoittajat. Seuraava vastaavanlainen tutkimus olisi ehdottomasti tehtävä hevosilla.
Hevosten sotilaallinen asema mureni toisessa maailmansodassa. Mutta vielä sen sodan suuret johtajat olivat hevosten ystäviä. Hitlerin suosikkihepan nimi oli Nordlicht. Arjalaisten ykkösravuri oli moninkertainen Saksan mestari, jota kunnioitettiin niin paljon, että se pääsi vuonna 1944 saksalaiseen postimerkkiin.
Hevosen symbolisen arvon ymmärtäneet jenkit kaappasivat Nordlichtin sotasaaliiksi Yhdysvaltoihin, missä se vietti rauhaisia eläkepäiviä siitos-orina kuolemaansa 1968 asti. Huvittavaa ajatella, että natsihevosen lastenlapset ovat tällä hetkellä amerikkalaisten heppatyttöjen hellässä huomassa.
Nykyjohtajista vain Vladimir Putin tuntuu ymmärtävän hevosten merkityksen. Putin on otattanut itsestään kuvia ratsailla. Vaikka samalla Siperian lomareissulla Putin kävi maailman syvimmän järven pohjalla, tekee kuva ilman paitaa ratsastavasta pääministeristä huomattavasti suuremman vaikutuksen.
Matti Markkola
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimittaja.