Vappumielen ilonpilaus

T:Teksti:

Ehkä on parasta aloittaa vapun alusaika tunnustuksella.
Olen aina salaa diggaillut teekkarikulttuurista.
Luultavasti kiintymykseni alkoi jo lapsena, kun lempiserkkuni kävi myymässä meille vuosittain vappulehtiä. Ehkä siihen vaikuttivat myös tuuheatupsuiset lakit, koneteekkarien vaaleanpunaiset haalarit ja lapsuuden Kaivarin uupuneen iloinen vapputunnelma beigeine poplareineen.
Nykyään teekkareissa viehättää tekemisen meininki ja luova ratkaisukeskeisyys loputtoman jauhamisen sijaan.

Siksi olin pettynyt, kun eräs teekkarityttö ehdotti minun kirjoittavan jutun siitä, miten vappulehtiä oikein tehdään.
Eihän minulla olisi edes asiaa vappulehtien toimituskuntiin. Lehtiä kun pyörittävät Otaniemen perinteiset miesten salaseurat. Jos olisin tarpeeksi hyvä jätkä, saisin kyllä hengailla lehtien liepeillä. Tai mainostaa niitä kuumassa lentoemännän asussa!
Mutta eivät teekkarinaiset vappulehdistä juuri valita. Monet pitävät kuviota vähän ikävänä, mutta omalla nimellä harva kehtaa heittäytyä hankalaksi.
Eräs sanoi suoraan, että haluaa avustaa lehteä myös jatkossa. Silloin ei kannata jupista naisasiaa, vaikka traditio ei erityisesti ilahduttaisikaan.

Mediassa vappulehtiin suhtaudutaan joka vuosi äärimmäisen myönteisesti. Harvoin tuodaan esiin, että Otaniemen salaseurakulttuuri tuntuu 2000-luvulla monesta typerältä ja pölyttyneeltä.
Kyse ei ole vain naisten ulossulkemisesta. Suurin osa opiskelijamiehistäkään ei mahdu hyvien tyyppien kastiin.
Toki verkostoituminen on yliopiston tärkeää antia, ja jokaisella on oikeus muodostaa omia piirejään. Kyllähän se varmasti imartelee, jos ihan salaseuraan pyydetään.
Mutta avointa ja tasa-arvoista toimintakulttuuria salaseurat eivät kyllä edistä.
Vappulehtien tekijöiden mukaan toimituskuntiin ei ole löytynyt sellaisia naisia, jotka ydinporukassa viihtyisivät. Mutta jos korkeakoulussa suojellaan perinnettä, jossa naisten ottamista mukaan tasaveroisina kumppaneina pidetään vähän tylsänä ja hankalana, siirretään samanlaista ajattelua mukaan työelämään.

Syyttävän sormen ei kuitenkaan pidä osoittaa vaan Otaniemeen. Yliopistolla vallitsevaa kulttuuria ei ole aina itse helppo havaita, ja täällä erilaiset ulossulkemisen muodot ovat luultavasti erilaiset. Ylioppilaslehti on esimerkiksi saanut palautetta joistain alkoholinkäytölle liian myönteisistä jutuista. Viinakeskeisyys on vieraannuttanut monet koko opiskelijakulttuurista.
Meillä on vastuu siitä, millaisia toimintatapoja ja ilmapiiriä opiskeluaikoinamme luomme. Ei ole epäolennaista niuhottamista kysyä, keitä suljemme tekemisillämme ulos ja miten.
Ei, vaikka jonkun vappumieli siitä tärveltyisi.

Veera Luoma-aho