Keskustelu eläkeiän nostosta oli häkellyttävä. Se nimittäin näytti oudon kirkkaasti, keillä tässä yhteiskunnassa oikein on todellinen valta.
Työuria on jo vuosia yritetty pidentää alkupäästä opintoaikojen rajauksin ja putkitutkinnoin. Opiskelijat ovat lobanneet, järjestäneet mielenosoituksia, kirjoittaneet manifesteja, puuhanneet seminaareja, osallistuneet työryhmiin ja organisoineet toimintaa.
Mutta kun työmarkkinajärjestöt laittavat suuret pyöränsä pyörimään, opiskelijoiden vastarinta näyttää lähinnä hellyttävältä puuhastelulta.
Moni opiskelijajärjestöjen aktiivi pöyristyi, kun pääministeri Vanhanen otti opiskelijat malliesimerkiksi rakentavasta suhtautumisesta työurien pidentämiseen. Omasta mielestään opiskelijat kun ovat yrittäneet ajaa etuaan yhtä tiukasti kuin työmarkkinajärjestötkin.
Opiskelijatoimijoiden tuohtumus ei ihmetytä.
Monista poliitikosta on mukava pörröttää opiskelijoiden tukkaa, etenkin, jos siitä saa samalla muutaman irtopisteen. Mutta ihan tosissaan he eivät ole tainneet opiskelijoiden huolta ottaa.
Suurille ikäluokille omien etujen puolustaminen tuntuu sen sijaan olevan mutkatonta. Kun puhuin aiheesta lyhyesti Ylen Pressiklubi-ohjelmassa, palautetta tuli ennätyksellisen nopeasti niin sähköpostitse kuin puhelimitsekin.
Palaute oli pippurista, mutta sentään asiallista. Kun demarien Osku Pajamäki otti aiheen esille muutamia vuosia sitten, hän joutui vaihtamaan puhelinnumeronsa salaiseksi.
Itse en nimittelisi mitään sukupolvea kollektiivisesti ahneeksi. Epämuodostunut ikäpyramidi on todellisuutta, josta tuskin voi syyttää ketään, vaikka haluaisi.
Pajamäki on kuitenkin ollut harvinaisen oikeassa siinä, että sukupolvien välinen tasa-arvo olisi pitänyt ottaa huomioon eläkejärjestelmässä kauan sitten.
Tavoitteena olisi pitänyt jo pitkään olla, että jokainen sukupolvi maksaa omat eläkkeensä. Nyt suuret ikäluokat ehtivät uudistuksissa turvata oman asemansa, sillä elinajanodotekerroin, kasvavat eläkemaksut ja korotetut eläkeiät eivät heitä ehdi koskea.
Eläkejärjestelmän remontti siten, että se vahingoittaisi suurten ikäluokkien etuja, on ollut poliittinen mahdottomuus. En silti usko, että kyse on ollut itsekkyydestä tai sumutuksesta. Onhan kaikilla oikeus ajaa tahtomaansa politiikkaa.
Mutta jos kuuluisin suuriin ikäluokkiin, en vähään aikaan kehtaisi vähätellä nykynuoria kaikki mulle heti nyt -sukupolveksi.
Veera Luoma-aho
