”Haluamme poistaa flunssan maailmasta.”
Aloitus uhkuu itseluottamusta ja saa satapäiseltä yleisöltä spontaanit aplodit. Kaikki me haluamme siitä riivauksesta eroon!
On marraskuun loppu Töölön ratikkahallissa Helsingissä. Vanhassa huipputeknologian kehdossa on käynnissä Slush Helsinki -tapahtuma, jossa esittäytyvät tulevaisuuden teknologiset innovaatiot.
Lavalla seisoo kaksi pikkutakkiin ja farkkuihin pukeutunutta miestä, flunssantorjuntaan omistautuneet Markus Bergman ja Wesa Aapro.
Heidän ideansa on yksinkertainen:
Ihmiset kertovat Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa flunssastaan. Entä jos tiedot räkätaudista yhdistäisi paikkatietoihin?
Saataisiin eräänlaisia flunssan säätiedotteita. Terveinä pysyäkseen ihmiset voisivat vältellä tiettyjä alueita ja paikkoja.
Pelkästään Yhdysvalloissa käytetään vuosittain 40 miljardia dollaria flunssan vastaiseen taisteluun. Jos tällä keksinnöllä voisi säästää kymmenenkin prosenttia tartunnoista, olisi kyseessä 4 miljardin dollarin säästö, miehet perustelevat.
Kännyköiden ja läppäreiden näpertely täyttää hallin. Ideaa kommentoidaan tuoreeltaan mikroblogimerkinnöissä.
Slushin järjestäjät vakuuttuvat Bergmanin ja Aapron suunnitelmista ja palkitsevat kaksikon Illme-idean yhtenä kolmesta parhaasta. Muut palkitut ovat Digg-tyyppinen nettipalvelu, joka kertoo mitä teknologiatuotteita on tulossa markkinoille, ja yhteisöllinen nettipeli, jonka avulla haastattelunauhat litteroituvat tekstiksi.
Illme saa pääsylipputuloista kootun starttirahan ja mahdollisuuden saada kokeneempien yrittäjien konsulttiapua.
Tie kohti omaa startupia on auki.
Flunssantorjuntamiesten kaltaisia tuotekehittelijöitä on Suomessa enemmän kuin koskaan. Tälläkin hetkellä kymmenissä asunnoissa ja kerrostalojen kivijaloissa kehitetään toimivaa konseptia pizzalaatikon päällä toivoen, että kaikki vaiva vielä joskus kannattaisi.
Enää alkuun päästäkseen ei tarvitse olla nörtti koodari.
Riittää että on hyvä idea.
Parhaat ideat kantavat startup-yrityksiksi. Startupilla tarkoitetaan tavalla tai toisella internet-sektorilla toimivaa yritystä, joka on vasta kehitys- ja kasvuvaiheessa ja etsimässä omia markkinoitaan.
Firma ei siis vielä tuota mitään omistajilleen eikä sillä välttämättä edes ole tuotetta julkisessa käytössä.
Mutta omistajilla on kuningasidea, johon he uskovat.
Esimerkiksi:
RunToShop uskoo, että ihmiset haluavat ottaa toisiltaan vastaan shoppailusuosituksia.
Orxter luottaa siihen, että tulevaisuudessa taidemusiikkia, esimerkiksi viulunsoittoa, opetellaan virtuaalisissa musiikkiopistoissa.
Mahshelf haluaa siirtää sarjakuvien välittämisen nettiin YouTuben tyyppisellä palvelulla.
One Did It taas olettaa, että ihmiset haluavat analysoida omaa luonnonvarojen kulutustaan.
Tyypillinen startup on kahden tai kolmen nuorehkon miehen perustama putiikki. Tavoitteeseen päästäkseen he pitävät tiiviisti yhteyttä toisiin startupeihin paitsi Jaiku- ja Twitter-mikrobloggauspalveluiden ja blogien kautta, myös erilaisissa vapaamuotoisissa todellisen elämän tapahtumissa, joita kutsutaan eventeiksi.
Niitä ovat esimerkiksi Bar Camp, Arctic Evening, Mobile Monday, Startup Developers Gathering ja marraskuussa ensimmäistä kertaa järjestetty Slush, joka ennalta mietittyine ohjelmanumeroineen ja keskustelijoineen oli poikkeuksellisen virallinen tapahtuma.
”Kävimme eventeissä pitkään ennen firman starttausta. Saimme boostia siitä, että löytyy porukkaa, jolta voi tarvittaessa pyytää apua ja neuvoja”, Andreas Karlsson sanoo.
Karlsson, 28, istuu työhuoneensa sohvalla Kampin kaupunginosassa Helsingissä. Mistään ei arvaisi, että asunnossa yritetään luoda uudenlaista pelimaailmaa.
Käppäily pienessä kaksiossakaan ei anna siitä viitteitä.
Sisustuksessa käytännöllisyys ja mukavuus menevät tyylikkyyden edelle. Sohva, iso telkkari ja pöytä ovat eri paria. Seinillä on elokuvajulisteita, hyllyillä leffakrääsää.
Paikka vaikuttaa tyypilliseltä nuoren miehen opiskelijakämpältä. Ulko-ovessakaan ei lue yrityksen nimeä.
Täällä pitää päämajaansa mobiilipeleihin erikoistunut startup nimeltä Grey Area.
Firma on vain muutaman kuukauden ikäinen, mutta ajatus siitä ehti muhia Karlssonin ja hänen yhtiökumppaninsa Mikko Hämäläisen, 29, päässä parin vuoden ajan. Firmalla on myös kolmas osakas, Teemu Tuulari, mutta hän ei työskentele siinä vielä täyspäiväisesti.
Kun päätös oli tehty, Jaikuun singahti viesti, joka kertoi Hämäläisen ja Karlssonin eronneen työpaikoistaan, Hämäläisen myyneen autonsa ja pistäneen pystyyn oman startupin. Se sai heti parikymmentä kannustavaa kommenttia.
”Congrats. Selling your car to bootstrap a startup is a cool thing to do – and environmentally sound as well! ;-)” kommentoi eräs jaikuttaja.
Lopullisen sysäyksen startupin perustamiseen antoivat nimenomaan eventit, kuten Open Coffee, joka järjestetään kuukausittain etutöölöläisessä trendibaarissa Nollassa.
Open Coffeessa alan yrittäjät, yrittäjyydestä kiinnostuneet ja teknologian harrastajat kokoontuvat työpäivän päätteeksi keskustelemaan työasioista.
Toiminta näyttää speed datingilta: Tutut ja tuntemattomat kättelevät toisiaan ja kyselevät kuulumisia. Mitä uudempi kasvo, sitä todennäköisemmin sinuun tullaan tutustumaan, kahvikuppi kädessä tai jamaikalaista pullo-olutta siemaillen.
Tuttujen kanssa voi mennä suoraan asiaan, sillä jaiku ja blogit ovat jo kertoneet viimeisimmät kuulumiset. Jaiku on yleisessä käytössä, onhan sekin alun perin suomalainen startup.
Osallistujat eivät ole nörttejä. Monet ovat panostaneet pelkkiin kenkiinsä perusnörtin vuoden vaatebudjetin verran.
Jokaisella on viimeisintä mallia oleva kännykkä – ja käyntikortti.
Niin, keisarillisen Kiinan ajan keksintö on yhä olennaisessa roolissa. Yhdellä Open Coffee -kerralla vaihtaa omistajaansa korttipakan verran käyntikortteja.
Bisneksistä puhutaan avoimesti: mitä kukin on tehnyt, mitä suunnitellut, missä onnistunut ja missä epäonnistunut. Joku on aina kuullut jostakusta, joka voisi auttaa hankalassa tilanteessa.
Avoimuus, auttavaisuus ja yhteisöllisyys ovat uutta yksinäisten yrittäjien maassa.
”Kaikki kontaktimme ovat peräisin tapahtumista. Ilman niitä olisimme todella sisäsiittoisia, istuisimme täällä vain kahdestaan”, Karlsson nauraa.
Nyt kaksikko on mukana porukassa, joka järjestää omaa eventtiä, mobiilipuolen kehittäjille suunnattua MobileDevCamppia.
Ensin Grey Area puuhaili web 2.0 -tyyppisen idean kanssa. Sitten idea alkoi tuntua väsyneeltä.
”Ajattelimme, että pitää mieluummin keksiä jotain sellaista, mihin ollaan menossa. Kuten Wayne Gretzky sanoo, ei mennä sinne, missä kiekko on tällä hetkellä, vaan sinne, minne se on menossa”, Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta valmistunut Mikko Hämäläinen kertaa.
Augmented alternate reality gaming on se, mihin Grey Area uskoo. Käsite vaatii hieman avaamista.
Esimerkki: Kuvittele, että olet turistina Pariisissa ja katsot kamerakännykkäsi läpi Eiffel-tornia. Ruudulle ilmestyy digitaalinen kerros tietoa kohteesta: milloin se on rakennettu, miten korkea se on ja kaikkea muuta, mikä tavallista turistia voi kiinnostaa.
Tätä sanotaan todellisuuden rikastuttamiseksi. Tämän tekniikan Grey Arean kolmikko haluaa viedä pelimaailmaan. Yrityksen Duality-pelissä todellisuus on muuttunut osaksi peliä.
Suunnitelmissa ei ole tehdä kivaa pikku kännykkäpeliä, mistä kertoo sekin, että firma on saanut neuvonantajakseen suomalaisen nettipelipioneerin, viihteellisiä online-yhteisöjä tuottavan Apajan perustaneen Asmo Halisen.
Ideaan uskotaan.
”Aloitamme pienestä, mutta tavoitteenamme on luoda kokonaan uusi peligenre, uusi skene. Haluamme tehdä vaihtoehtoisen maailman, jota voi pelata monin tavoin kaikenlaisissa olosuhteissa. Että pelistä tulisi eräänlainen elämäntapa”, ruotsinkielisestä ammattikorkeakoulusta Arcadasta valmistunut Andreas Karlsson maalailee.
Toistaiseksi Grey Area elää säästöillä, asiakasprojekteista saaduilla tuotoilla ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskukselta saadulla tuotekehitysavustuksella.
Tulolähteet ovat startupille tyypilliset.Vaikka miehet ovat joutuneet laskemaan elintasoaan kuukausipalkka-ajoistaan, täydeltä taantumalta he ovat suojassa, toisin kuin heidän entinen työantajansa Ericsson ja muut isot firmat. Viimeksi Microsoft, Intel ja IBM ilmoittivat irtisanovansa tuhansia työntekijöitään markkinoiden epävarman tilanteen vuoksi.
Edes se ei haittaa, että pienemmällä liksalla joutuu tekemään entistä pidempiä työpäiviä.
”Tästä oli vähän aikaa sitten Jaikussa keskustelu. Ihmiset voivottelevat pienten firmojen tyyppien puolesta. Moni ei voi ymmärtää, että ne jutut, joita me tehdään, innostavat ja niistä saa maksaa itselleen palkkaa! Entiseen työhöni verrattuna yrittäminen on tuntunut lomalta”, Hämäläinen sanoo.
”Jos olisi timpuri ja tekisi pitkiä päiviä rakennuksilla, ne päivät olisivat oikeasti pitkiä. Mutta täällä me olemme kotona, koodailemme, keskustelemme alan ihmisten kanssa ja teemme researchia pelaamalla”, Karlsson kertoo.
”Toki pitää olla valtava motivaatio ja kuri, että tätä pystyy tekemään”, Hämäläinen lisää.
Mistä kertoo se, että niin moni ihminen on luopunut vakituisesta työpaikastaan ja ryhtynyt startup-yrittäjäksi?
”Rima perustaa firma on laskenut. Ennen rahaa tarvitsi paljon enemmän. Nyt firman perustaminen ei periaatteessa vaadi muuta kuin aikaa”, Ville Vesterinen kertoo.
Vesterinen on yksi Helsingin uuden startup-yhteisön avainhenkilöistä. Siitäkin huolimatta, että hän ei itse ole missään yrityksessä mukana, vaan tekee päivätyönsä pienessä Nordkapp-nimisessä digitaalisessa suunnittelutoimistossa.
Hän on myös syypää siihen, että hillityn näyttävästi pukeutuneet miehet ahtautuvat kerran kuukaudessa parin pöydän äärelle Nollaan.
Vesterinen toi Open Coffee -tilaisuudet Helsinkiin nähtyään niitä Lontoossa.
”Helsingissä tapahtuu paljon, mutta ihmiset eivät ruohonjuuritasolla löydä toisiaan. On hienoa tuoda ihmisiä yhteen ja auttaa aloittamaan jotain uutta, mikä auttaa taas potentiaalisesti paljon suurempaa joukkoa, kun heidän tuotteensa valmistuu.”
Tapahtumien järjestämisen lisäksi Vesterinen on yksi kirjoittajista ArcticStartup-blogissa, joka seuraa Pohjois-Euroopan internet- ja mobiilialan mielenkiintoisimpia uusia bisnesviritelmiä.
Vuonna 2007 perustetulla blogilla on lukijoita yli sadassa maassa. Se on siis kuin Suomen oma TechCrunch, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. TechCrunch on web 2.0 -ajan nettiraamattu, yksi maailman suosituimmista blogeista, jolla on miljoonia lukijoita.
”Nettibisnekselle ylipäätään on ominaista open source -ajattelu. Kaikki informaatio on kaikkien käytettävissä, ja siten hyödyttää kaikkia”, Vesterinen selittää yrittäjien avoimuutta.
Tosin Vesterinen puhuu mieluummin startupeista kuin yrittäjistä.
”Yrittää on kauhea sana. Siitä tulee sellainen kuva, että mitä sä nyt siinä oikein yrität.”
Saman asenteen huomaa, kun seuraa alan ihmisten toimintaa Open Coffeessa. Sanoja yrittäjä ja yritys ei käytetä, kaikki puhuvat startupista.
Nyt sitä sanaa kehtaa taas käyttää.
Viime vuosituhannenlopun it-buumin aikaan startup tarkoitti trendikästä nuorten menestyjien tulevaisuuden bisnestä, vähän siis kuin nytkin – kunnes siitä tuli kirosana.
Niin kävi kun härskeimmät yritykset heittivät powerpointiinsa sanat internet ja technology ainoana tarkoituksenaan lypsää teknologiauskoon hurahtaneilta riskisijoittajilta kassikaupalla kahisevaa.
Suomessa alasta puhuttiin uusmediana. Kotisivut ja nettikaupat koettiin tulevaisuuden kovaksi jutuksi, ja kännykkäpuolella villitsi kirjainyhdistelmä WAP.
Moni firma hirtti itsensä liialliseen rahaan kehittämällä monimutkaiseen teknologiaan perustuvia palveluita, jotka eivät kiinnostaneet asiakkaita.
Kunnes ala ylikuumeni, rahahanat tyrehtyivät, ja koko it-kupla puhkesi.
Alas tultiin rymisten.
Monien mielestä se oli sitten siinä.
”Nykyiset aktiivit ovat niin nuoria, etteivät he edes muista niitä aikoja”, alle kolmekymppinen Ville Vesterinen puolustautuu.
”Tänä päivänä ajattelutapa on muutenkin erilainen. Firmojen ei heti tarvitse tehdärahaa, vaan ne voivat kasvaa vähitellen käyttäjämäärien kautta, jota kassavirran oletetaan seuraavan. Tosin nyt kun talous yskii, kassavirralla on taas suurempi merkitys”, Vesterinen sanoo.
It-kuplan puhkeamisen jälkeen oli hetken aikaa hiljaista, kunnes pinnan alta nousi uusia menestystarinoita: Facebook, YouTube, Wikipedia, iTunes, Flickr…
Monet nykyisistä itsestään selvistä nettipalveluista on perustettu silloin, kun niistä ei kukaan ollut kiinnostunut.
Nykyään esimerkiksi Facebookissa käyttäjiä on enemmän kuin Japanissa asukkaita, ja palvelun 25-vuotias perustaja Mark Zuckerberg on nuorin, kuuluisin ja vaikutusvaltaisin nettimiljonääri, joka ajelee golfkärryllä valtavaksi paisuneen yrityskampuksensa rakennusten väliä.
Suomalainen esimerkki: peliyhtiö Sumea perustettiin vuonna 1999 juuri ennen nettibuumin puhkeamista. Kun muut firmat eivät tienneet, miten pärjätä laskukaudella,Sumealla ei ollut muusta ajasta edes kokemusta. Siitä selvittyään Sumeasta tuli Euroopan johtava mobiilipelifirma, ja nyt se on osa menestyvää amerikkalaista Digital Chocolate -peliyhtiötä.
Vaikka lama olisikin tulossa, siitä voi olla vain hyötyä.
Parhaat säilyvät, ja parhaassa tapauksessa nykyisistä Suomen it-iduista versoaa myrskyn mentyä jotain kaunista.
Web 2.0:lle voi kuitenkin heittää hyvästit. Yhteisöllisyyteen perustuvat, mainoksilla pyöritettävät nettipalvelut alkavat olla loppuun kaluttu genre.
Kaikilla on jo oma nettiyhteisönsä, jopa muslimeilla. Muslimien sosiaalinen nettiyhteisö Muxlim on Espoon-Vantaan teknillisessä ammattikorkeakoulussa opiskelleen Mohamed El-Fatatryn luomus, jota ei voi enää pitää startupina. Se on jo menestystarina.
Pelkkä vahva teknologia ei riitä. Nykykehittelijät ymmärtävät, että vallalla on entistä vahvemmin ihmisen toimintaa ja tarpeita ymmärtävä lähestymistapa.
Siihen uskoo myös helsinkiläisyritys Zipipop.
Alun perin Facebook-sovelluksena toiminut firman tuote Zipiko on kehitetty vähentämään jokapäiväistä säätämistämme.
Se toimii näin: ilmoitat kalenterissasi, että olet menossa tiettyyn leffanäytökseen. Kaverisi näkevät, mihin olet menossa, ja voivat ilmoittaa olevansa tulossa mukaan.
Yksinkertaista ja helppoa, mutta Zipipop ei suinkaan aio jättää tuotteensa kehittelyä tähän. Se luottaa intention broadcastingiin, aikomusten julkaisuun.
”Nykyään puhutaan pragmaattisesta netistä. Netti tulee tietoisemmaksi siitä, mitä olet parhaillaan tekemässä. Hyvin rakennettu järjestelmä ei vain kerro ihmisille tavoitteistasi, vaan myös auttaa sinua pääsemään tavoitteeseesi”, Richard von Kaufmann kertoo yrityksensä keittiössä.
Pienen keittiön seinää koristaa Pixarin animaatioleffojen mainokset mieleen tuova juliste, missä kultakala sanoo: ”Hi, see how my friends are using Zipiko!”
Sama kala löytyy myös firman toimiston ulko-ovesta. Tai itse asiassa kaksi kalaa ja keskustelu:
”Are you the next Google?”
”No, I am a goldfish.”
Zipipopin tilat Helsingin Töölössä ovat lähempänä ihmisten stereotyyppistä mielikuvaa startup-firman tiloista; seinät ovat räikeän, mutta tyylikkään oranssit, työpöydät ovat sopivan sotkuiset, ja kuuden hengen henkilökunta on kansainvälistä, vähän alle kolmekymppistä ja trendikästä.
Ohikulkijat kuulemma jäävät usein pällistelemään toimiston ikkunan taakse.
Varmaan ihmettelevät kultakaloja, niitä näkee kaikkialla.
Jopa firman käyntikortit ovat kultakalan muotoiset. Läheisen peruskoulun oppilaat ovat piirrelleet zipi-kalasta fanikuvia, jotka koristavat ikkunaa.
Zipipopin toisella perustajalla Helene Auramolla, 26, on yhä tallessa valokuva siitä, kun hänen äitinsä on pankkiautomaatilla nostamassa rahaa yrityksen perustamista varten.
”Oli todella vaikea soittaa äidille, että tarvitsen rahaa perustaakseni yrityksen yhden Richardin kanssa”, Auramo nauraa.
Auramo oli tavannut Richard von Kaufmannin, Keniassa syntyneen britin, Taideteollisen korkeakoulun Medialabissa.
Uusien, entistä vähemmän teknologiavetoisten innovaatioiden etsintä on tuonut alalle koulutukseltaan muitakin ihmisiä kuin koodia pyöritteleviä insinöörejä.
Ei ole sattumaa, että Facebookin perustaja on opiskellut psykologiaa ja Jaikun toinen perustaja on sosiologi.
Auramo on koulutukseltaan kauppatieteilijä, von Kaufmann elokuvaohjaaja.
”Aluksi meillä ei ollut koodaajaa, emmekä itse osaa koodata. Oli vain liiketoimintasuunnitelma ja juliste”, Auramo kertoo.
Alkutaival oli rankka, mutta ei niin paha kuin Auramo oli kuvitellut.
”Mietin alussa, että onkohan se vaikeaa, kun on nainen tällä alalla. Miten muut ihmiset suhtautuvat, ja olenko tarpeeksi uskottava, kun olen nuori? Mutta kaikki ihmiset ovat olleet positiivisia.”
Tässä suhteessa Suomen startupit ovat samalla viivalla Amerikan kanssa: kummastakin maasta on vaikea löytää alan naisyrittäjiä.
Puhumattakaan Turkista, jossa Auramo oli viime vuoden loppupuolella Unicefin kutsumana puhumassa naisyrittäjyydestä. Hän luuli menevänsä puhumaan pieneen tapahtumaan.
”Ikinä ei ole ollut niin paljon kameroita missään! Samassa konferenssissa jaettiin palkintoja Turkin ensimmäiselle naisbussikuskille, -elokuvaohjaajalle ja -pilotille. Se oli todella liikuttavaa, kun on tottunut niihin itsestäänselvyyksinä.”
Nyt firman ikkunalaudalla zipi-kalojen joukossa kimaltelee Turkin pääministerin vaimolta saatu hopeaastia.
Ilmaan heitetystä villistäkin visiosta voi syntyä uskottava liikeidea.
Niin kävi myös Slush Seven -kilpailussa pärjänneille flunssantorjuntamiehille.
”Koko homma lähti vähän läpällä liikkeelle”, Markus Bergman tunnustaa puolitoista kuukautta Slushin jälkeen.
Kaikki alkoi, kun Bergman sai viime syksynä puhelinsoiton lapsuudenkaveriltaan Wesa Aaprolta.
”Wesa oli ollut huolissaan lastensa sairastumisista. Hän kysyi, haluanko lähteä ideoimaan yhtä juttua.”
Aapro on Taideteollisen korkeakoulun Medialabista taiteen maisteriksi valmistunut nettiosaaja, jonka idea kulutuskapulasta, tuotteiden eettisen pohjan tarkistavasta laitteesta, herätti pari vuotta sitten huomiota.
Hän soitti Bergmanille, lääketieteen lisensiaatille, jollaisia ei nettibisnespiireissä liiemmälti liiku.
Idea flunssatiedotteista esiteltiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa Slushissa. Sittemmin projekti on muuttunut muutamasta ranskalaisesta viivasta ihan oikeaksi osakeyhtiöksi, jolla on oma blogi.
Yhtiön nimi oli alun perin Illme, mutta se ei alalla kokeneempien mielestä ollut hyvä. Bergman sanoo uuden nimen olevan ”mietinnässä”.
Tavoitteena on kevään aikana julkaista ensimmäinen toimiva demo. Edistymistä haittaa yhteisen ajan puute ja välimatka. Bergman toimii terveydenhuollon konsulttina Helsingissä, Aapro on töissä Ylellä Tampereella.
”Ideamme on Slushin jälkeen jalostunut ja konkretisoitunut”, Bergman sanoo varovaisesti.
”Maailmanlaajuisesti on monia infektioita, joita voi seurata. Nytkin näitä asioita seurataan laajalla skaalalla, mutta ei mikrotasolla niin kuin me. Mutta vielä on paljon asioita, joita pitää miettiä.”
Kaksikko ei ole jättämässä päiväduunejaan, ainakaan vielä.
Ensiksi hankitaan käyntikortit.
Matti Markkola
Kuvat Teemu Granström
