Mademoiselle Vosges & Ruzaccho: Punainen ystäväkirja

T:Teksti:

Kerran fuksivuonna kysyin ystävältäni, mentäisiinkö kaljalle. Kun ollaan nuoria, opiskelijoita ja vapaita. Se tuntui hyvältä idealta, luontevalta. Fuksin idea on käydä kaljalla. Ystäväni vastasi innostuneesti: joo, mennään vaan, odotas! Ja sitten ystäväni kaivoi esiin suuren kalenterin.
    Minulle ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut niin. En ollut oikeastaan edes tajunnut, että niin voisi tehdä: katsoa kalenterista, koska kävisi kaljalla. Katselin puoliksi ihaillen ja puoliksi kauhuissani, kuinka ystäväni pläräsi kalenterinsa mustetahraisia sivuja edestakaisin, pähkäillen. Lopulta sormi osui jollekin keskiviikolle. Sopisiko kahdelta? Tapaan sitä ennen Annan ja viideltä on salsatunti, mutta siinä välissä ehtisi.
    Illalla kotona katsoin omaa kalenteriani. En ollut muistanut kantaa sitä mukanani. Siellä oli yksi tentti ja yksi hammaslääkäriaika, eikä muuta. Tunsin oloni noloksi. Epädynaamiseksi ja vähän jälkeenjääneeksi. Sellaiseksi, joka jää ajan jalkoihin.
    Vähänpä tiesin, missä määrin ensimmäinen kohtaamiseni ystävyyskalenterin kanssa kertoisi tulevasta. Kuinka minustakin tulisi ennen pitkää kalenterintäyttäjä. Kuinka ystävyydestä kaikkineen tulisi sarja hyvissä ajoin etukäteen sovittuja tapaamisia.
    Aikuisuus merkitsee ystävyyden funktionalisoitumista. Ystävyys on joko rentoa laatuaikaa tai hyödyllistä verkostoitumista: fiksu käy paitsi ystävien, myös työkavereiden ja muiden sidosryhmien kanssa drinkillä. Ystävyys sekoittuu hyötyyn.
    Kalenteriystävyys on haikeaa, muttei välttämättä vaarallista. Tosiystävyyden säilymiselle on kuitenkin olemassa ehto: ystävä ei saa tuntea tulleensa hylätyksi. On oltava varma tunne siitä, että hädän hetkellä toiseen voi luottaa. Voi soittaa aamuyöllä. Voi kertoa kaiken rehellisesti ja olla varma, että ystävä on solidaarinen. Ystävä ei jätä yksin eikä leiki diplomaattia: se idiootti joka sut jätti, oli korvavaikkuongelmainen petomaani ja se firma, joka sua ei palkannut, menetti lahjakkuuden. Sillä, onko se totta, ei ole merkitystä. Mikään ei ole enemmän totta kuin ystävyys, eikä yksikään totuus ole ystävyyttä pyhempi.
    Ystävän titteli on kuin matadorin, koettelemalla ansaittu. Jos ystävä ei hädänkään hetkellä sulje kalenteriaan, voi ystävyyden unohtaa. Todellinen ystävyys on kuin tyydyttävä ateria: jos sitä saa pieniä annoksia kerrallaan, sen on oltava hyvää. Kaksi tai kolme Michelin-tähteä. Kompromissit ovat tuttaville.

Mademoiselle Vosges
Kirjoittaja ei koskaan kävele konditorian ohi.

* * *

Ystäväni ehdotti kahveja keskipäivän piristykseksi. Lähdimme talsimaan kohti kantabaariamme ja matkalla huomasimme, että kahvin ja pullan sijasta olemme parin tuopin ja makkaraperunoiden tarpeessa. Seuraavana aamuna ryömin yhdeksältä kotiin, puhuin suureen valkeaan puhelimeen ja simahdin sänkyyni.
    Opintoviikkoja sinä vuonna ei juuri kertynyt, mutta ylitin tilini joka kuukausi tuhannella markalla. Olin niin iloinen uusista ystävistäni, etten pitänyt opintojen tai rahan tapaisia pikkuasioita edes ajattelemisen arvoisina. Eiväthän ystävänikään.
    Vuosia myöhemmin asiat ovat menneet ympäri. Ei rokulipäivää, ei sattumakännejä. Tilillä on rahaa, mutta ystävät miinuksella. Millä he oikein täyttävät kalenterinsa? Häillä ja työpaikkahaastatteluilla?
    Ymmärrettävää, sillä missä ystävät kohtaavat, siellä rästityöt jäävät tekemättä, gradutiedostot päivittämättä ja puolisot tyydyttämättä. On lapsia, on koiria. Kaikki vaativat hoitoa. Tapaaminen on sovittava pari kuukautta etukäteen ja vahvistettava kerran viikossa. Sekään ei riitä. Uhraus on usein liian suuri ja ystävät saavat odottaa johonkin toiseen kertaan. Sitä ei tule, ystäviä ei tapaa.
    Sen sijaan kaverit, päinvastoin kuin ystävät, ovat kaikkialla. He ovat työpaikalla, he kävelevät vastaan kadulla, he klikkaavat hamsteria Facebookissa. Kavereista saa seuraa tuopin ääreen. He ovat etunimituttuja ja heistä tiedetään perusasiat: synnyinkunta, siviilisääty ja oppiarvo. Heidän kanssaan puhutaan yleisistä aiheista, kuten oluesta ja musiikista. Mutta ystävän korvikkeeksi kaverista ei ole. Useammankaan tunnin keskustelu jääkiekosta ei korvaa sitä syvää tyydytyksen tunnetta, minkä saa paljastaessaan surkean, karvaisen sielunsa ystävälle.
    Siksi kavereiden kesken simuloidaan ystävyyttä. Toivotaan, että ystävällisyyden teeskentelystä seuraa lopulta aito asia. Iltapäiväkaljat voivat muuttua raskaaksi dokaamiseksi ja aamuyön tunnustusjatkoiksi. Luottamus on syntynyt jaetusta rikoksesta: kummallakin on edessä krapula-aamu, tekemättömät työt, lukemattomat tentit. Kaveri on tullut ystäväksi unohtaessaan muut velvoitteensa.
    Ystävyys on ihmissuhteista vaikein ja samalla niiden huipentuma. Ystäväksi kasvaessaan ihminen sublimoituu materiasta ideaksi. Lihallisen on nyt korvannut mielikuva täydellisestä. Jumalankaltainen Hän, jonka kanssa keskustelu on aina mielekästä ja joka rakastaa minua sellaisena kuin olen. Siihen verrattuna yritysmaailman johtotehtävät ovat pikkujuttuja.

Ruzaccho
Kirjoittaja on kontulalainen baariteologi.