Yleisradio on huolissaan suomalaisten kulttuurikunnosta. Kulttuurikunto-kampanjan kotisivulla voi kirjoittaa raportteja koetuista kulttuurielämyksistä ja tulostaa kuntokortin, johon suoritukset merkitään.
Jokaisesta vähintään puolen tunnin suorituksesta saa pisteen. Näppärää!
Yleläistä kimppakivaa edustava kampanja palautti mieleeni opiskelujen alkuajat. Kun nuorena ja naiivina miehenä muutti isoon kaupunkiin, sitä ajatteli tulevansa kulttuurin suurkuluttajaksi.
Teatteria, musiikkia, tanssia, näyttelyitä, tapahtumia! Päivät opinnoissa, illat ja yöt kulttuuririennoissa.
Paskan marjat.
Kerta kerran perään kyhjötin kotona ihmetellen, miksi en mennyt siihen gruusialaiset kansantanssit -tapahtumaan tai kotimatkalla edes koukannut sen erikoiselta näyttävän gallerian kautta.
Huomaamattaan ajoi itsensä pussiin. Kun kaikkea jännää oli tarjolla, mutta mitään siitä ei käyttänyt hyväkseen, seurasi kulttuuriahdistus. Elämä valui ohi ja minä olin muualla.
Kulttuuria alkoi suorittaa lääkitykseksi ahdistukseen.
”Näin, nyt on tämän kevään teatterikäynti suoritettu”, sitä ajatteli, vaikka olisi nauttinutkin esityksestä.
Jokainen kulttuurisuoritus oli hetken helpotus, kunnes taas takaraivossa kyti, että hitto kun ei harrasta tarpeeksi kulttuuria.
Mikä on totuus? Näin opiskelujen jälkeen on helppo laskea opiskeluvuosien saldo:
Olin kerran baletissa. (Don Quijote. Kirjan lukeminen ei auttanut ymmärtämisessä.)
Kerran oopperassa. (Joku klassikko se oli. Väliajalla kallista kakkua ja sherryä.)
Kerran kaupunginteatterissa. (Äiti ja isä maksoivat.)
Puolisen tusinaa kertaa Kansallisteatterissa ja pienemmissä teattereissa.
Joissain museoissa. (Kansallismuseoon ei ole tullut vieläkään astuttua, vaikka sen näkee joka päivä. Luonnontieteellinen museo oli yllättävän kiva.)
Jokunen näyttely taidegalleriassa. (Tuttujen avajaisissa, ilmaista skumppaa.)
Siinä se, vuosien saldo. Ei mikään dandyn kulttuuriraportti.
Toisaalta listalta puuttuvat kymmenet keikat, elokuvafestivaalit ja kaupunki- ja ilmaistapahtumat.
Jostain syystä sitä, mikä itselle on lähintä, ei nuorempana ajatellut kulttuurina. Oikeaa kulttuuria oli se, mitä ne muut harrastavat.
Vasta sen ymmärtäminen, että asia ei todellakaan ole niin, auttoi pääsemään kulttuuriahdistuksesta.
Oman jutun löytäminen valtavan tarjonnan keskeltä on tärkeintä. Siitä pitää kiinni ahdistumatta.
Matti Markkola
