Yliopistoilta ollaan viemässä autonomia. Sivistysyliopisto on vaarassa.
Näitä lauseita on saatu kuulla viime aikoina tiuhaan yliopistoväen suusta. Huolen syynä on meneillään oleva yliopistolain kokonaisuudistus. Yliopistot muutetaan valtion budjettivirastoista julkisoikeudellisiksi laitoksiksi. Näin halutaan lisätä yliopistojen autonomiaa.
Lisää autonomiaa? Kuulostaa hyvältä. Kuitenkin suuri osa yliopistolaisista syyttää hallitusta siitä, että lakiesitys nimenomaan romahduttaisi yliopistojen autonomian.
Ota tästä nyt sitten selvää. Lisääntyykö autonomia, vai väheneekö?
Lakiuudistuksen tavoitteena on yliopistojen taloudellisen itsenäisyyden lisääminen. Jatkossa yliopistojen on itse hankittava yhä suurempi osa rahoituksestaan.
Myös luutuneita organisaatiorakenteita halutaan uudistaa. Jatkossa julkisoikeudellisten yliopistojen hallituksen puheenjohtaja ja puolet jäsenistä tulisi yliopiston ulkopuolelta, esimerkiksi elinkeinoelämästä. Yliopisto kuitenkin valitsisi heidät itse, toisin kuin Aalto-yliopiston kaltaisessa, säätiömallisessa yliopistossa.
”Autonomiassa keskeistä on yliopiston vapaus valita tutkimusaiheensa ja opetuksensa sisältö ulkopuolisten siihen puuttumatta. Jotta yliopisto voi tuottaa kriittistä ja uutta luovaa tietoa, on sen voitava valita päättävät elimensä itse”, korostaa Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson.
Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajan Ragna Rönnholmin mielestä lakiesitys uhkaa perustuslain yliopistoille takaamaa itsehallintoa.
”Lisäksi managerialistisen johtamistavan tuominen yliopistolle lisää opettajien ja tutkijoiden hallinnollisia tehtäviä ja vähentää itse tutkimiseen ja opettamiseen käytössä olevaa aikaa”, Rönnholm arvostelee.
OECD:n vuonna 2006 tekemän teematutkinnan mukaan suomalaisten yliopistojen kansainvälisessä kilpailukyvyssä on vakavia puutteita. Huippututkimus kallistuu ja kansainvälistyy, eikä pelkän valtion budjettirahan uskota riittävän kilpailussa pärjäämiseen.
Ja juuri huippututkimusta valtiovalta ja elinkeinoelämä haluavat. Sen toivotaan tuottavan innovaatioita, joita voisi soveltaa myös liiketoimintaan.
Yliopistolaiset ovat puolestaan tottuneet siihen, että valtio rahoittaa yliopistoja ja antaa niille työrauhan. Nyt valtiovalta näyttää muodostaneen yhdessä elinkeinoelämän kanssa epäpyhän allianssin, joka vaatii tieteeltä vastinetta sijoituksilleen.
Yliopistolaisten näkökulmasta kyse on siitä, ettei valtio enää luota tiedeyhteisön kykyyn määritellä hyvän tieteen kriteereitä.
”Yliopistoissa on vuosituhansien ajan noudatettu periaatetta, jonka mukaan tutkimuksen arvon määrittyy kollegiaalisen arvioinnin perusteella yliopistoyhteisön sisällä”, sanoo Ragna Rönnholm.
Elinkeinoelämän ja valtiovallan tulkinnan mukaan yliopistojen julkinen tehtävä tarkoittaa sitä, että tutkimus palvelee yhteiskunnan kokonaisetua ja seuraa sen muutoksia.
Yliopistolaisten tulkinta on toisenlainen. Sen mukaan yliopistollisen tutkimuksen pitää näyttää tietä yhteiskunnallisille muutoksille, ei seurata niitä.
Sanna Salo
