Sailas: Joutenolo palkalliseksi

T:Teksti:

Äskettäin on ilmestynyt kaksikin kirjaa, joissa ideoidaan vasemmistolle tulevaisuutta. Lukea en ole niitä vielä ehtinyt, mutta lehtiarvostelujen perusteella voi jo tehdä alustavia johtopäätöksiä.
    ”Vasemmiston” tulevaisuudesta puhuminen on siinä mielessä epähistoriallista, ettei Suomessa vuoden 1918 jälkeen ole yhtenäistä vasemmistoa ollut eikä varmaan tulekaan.
    Kansalaissodan jälkeen vasemmisto jakautui parlamentaarista tietä valtaa tavoitelleisiin sosialidemokraatteihin ja Moskovan suuntaan kumartaneisiin vallankumouksellisiin kommunisteihin. Nämä kaksi haaraa olivat useimmiten kuin tuli ja vesi. Toisen maailmansodan jälkeen sosialidemokraattien ja kommunistien välillä käytiin ankara taistelu siitä, tuliko Suomesta kansandemokratia itäeurooppalaiseen malliin vai pysyikö Suomi pohjoismaisena demokratiana.

Tärkeä käänne tapahtui 1960-luvulla, jolloin SKP jakautui kansallismielisiin kommunisteihin ja Neuvostoliittoon sokeasti tukeutuviin vähemmistöläisiin. Vieläkin eduskunnassa istuu mies, joka aikanaan oli sitä mieltä, että Kuolan alueen ympäristöongelmat olivat paremmin hoidetut kuin Suomessa. EU-parlamentissa on toinen, joka kirjallisesti todisti kansalaisten elämän olleen parempaa Neuvosto- Virossa kuin Suomessa.
    Vielä aivan äsken vasemmistopuolueitten vaatimuslistan kärjessä oli täystyöllisyyden takaaminen. Nyt vasemmistolle tulevaisuutta luotaavat ideanikkarit näyttävät nostavan keskeiseksi tavoitteeksi työn välttelyn. Vaaditaan näkyvästi perustuloa kaikille, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus muun muassa ”itsensä kehittämiseen”.
    Muuan kirjoittajista korostaa, että erityisen tärkeä perustulo olisi ”metropoleissa asuville”. Jumalan kiitos, Suomessa ei ole yhtään metropolia!

Entä mistä rahat perustuloon? ”Rahat pankista”, vastaa toisen kirjan ”koordinoija” Jussi Vähämäki lehtitiedon mukaan. Niinpä niin.
    Ennen puhuttiin peräkamarin pojista, joilla tarkoitettiin syrjäseuduille kotimökkeihinsä jääneitä koulunkäyntiä vieroksuneita nuoria miehiä.
    Kehitys näyttää tälläkin alalla menevän eteenpäin.
    Uuden vasemmiston haaveena on synnyttää hyvin koulutetuista nuorista metropolilintsarien luokka, moderni vastine takametsien peräkamarin pojille.

”Kymmenen vuotta sitten demokraattisen ja liberaalin, ei-neuvostonostalgisen vasemmiston kehittyminen näytti mahdolliselta, muttei enää”, sanoo Helsingin Sanomissa (1.5.2008) politiikan tutkija Iivi Anna Masso.
    ”Ilmeisesti vasemmiston luontainen sympatia epä- ja antidemokraattisia liikkeitä ja järjestelmiä kohtaan on yksinkertaisesti liian vahva.”
    Laittamattomasti sanottu.

Raimo Sailas

Kirjoittaja on yhteiskunnallisiakin asioita harrastava Helsingin yliopiston alumni.

raimo.sailas ( at ) vm.fi