Huhtikuun 8. 2003 Sotiris Danezis istui bagdadilaisen Palestinehotellin parvekkeella ja katseli kilometrin päässä piirtyvää Saddam Husseinin palatsia. Amerikkalaiset sotilaat lähestyivät diktaattorin hallinnon keskusta ja Husseinin erikoisjoukot kävivät epätoivoista viivytystaistelua.
Kreikkalaisen Sky-tv:n sotakirjeenvaihtajan kamera tallensi Irakin sodan hyökkäysvaiheen viimeistä kouristusta.
Danezis oli turhautunut. Kymmenen Irakissa vietetyn viikon aikana toimit taja koki pitkään uutisoivansa sotaa, jota ei edes näe. Irakin sisäministeriön valvonnan takia taistelutapahtumista oli hankala saada totuudenmukaista tietoa. Työnantajalle taas kelpasivat vain raportit pommi-iskujen ja uhrien lukumääristä.
”Pari päivää ennen amerikkalaisten tuloa haastattelin omaa esiliinaani, kahelia, mutta kiehtovaa heppua. Hän räpläsi koko ajan asettaan ja puheli sekavia itsemurhasta ja perheensä tappamisesta. Hänen ahdistuksensa kertoi paljon siitä, mitä Saddamin tukijoita sodan jälkeen odotti. Silti en saanut kanavaani vakuuttumaan jutun merkittävyydestä, enkä saanut edes viitata siihen muissa raporteissani”, Danezis, 38, muistelee viisi vuotta Bagdadin valtauksen jälkeen.
Irakissa herännyt turhautuminen konfliktijournalismin suppeuteen vaivasi Danezista vielä kotiin paluun jälkeen. Kreikassa hän ryhtyi suunnittelemaan ohjelmakonseptia, jossa kriisejä voisi lähestyä moniulotteisemmin – ja laajentaa kuvaa käsittelemisen arvoisista kriiseistä.
”Useimmat mediat odottavat ensimmäistä laukausta ennen kuin lähettävät kirjeenvaihtajansa matkaan. Me haluamme tehdä jutut vaiheessa, jossa median valtavirta ei vielä pidä aiheita tarpeeksi kuumina tai sen jälkeen kun sotiminen on loppunut, mutta haavat ovat jäljellä.”
Kreikkalainen kaupallinen Mega Channel vakuuttui ja suostui rahoittajaksi. Danezisin ympärille rakennettu War Zones -ohjelman ensimmäiset jaksot nähtiin vuonna 2003. Ne käsittelivät Falklandin, Vietnamin ja Kuuden päivän sodan perintöä, mutta pian ohjelman ruudinkäryinen nimi muuttui yhä harhaanjohtavammaksi.
Viiden vuoden ja neljänkymmenen ohjelman aikana Danezis on käsitellyt aseellisten selkkausten lisäksi muun muassa Alaskan öljynporausta, Yhdysvaltojen etelärajan siirtolaisrulettia, New Orleansin tulvien jälkiä ja Jugoslavian perintösotien aikaisia systemaattisia raiskauksia.
”Meille sota-alue tarkoittaa konfliktia yleensä. Se voi olla eturistiriita tai ideoiden, uskontojen tai sivilisaatioiden välinen ristiriita.”
Daneziksen passi on leimattu monessa maailman vaarallisimmassa kolkassa: Pohjois-Koreassa, Kongossa, Kolumbiassa, Burmassa, Afganistanissa…
”Menin naimisiin viime vuonna ja aina kun kerron uudesta kuvausmatkasta, vaimoni saa sätkyn. On hän tosin ajan myötä alkanut sopeutua näihin reissuihin”, Danezis hymähtää.
Toimittajan ammatista hän kiinnostui aikanaan vanhempiensa ystäviin kuuluneen toimittajan mainospuheiden perusteella. Danezis opiskeli journalistiikkaa Lontoossa ja kiersi Kreikkaan palattuaan radion kautta tv-töihin.
Tv-toimittajana hän on aina tunkenut itseään hankalille keikoille.
Vuonna 1999 Danezis matkusti sotakirjeenvaihtajaksi Kosovoon. Maan pinnalta katsottuna Naton serbijoukkoihin kohdistamat pommitukset eivät aina vaikuttaneet kovin onnistuneilta.
”Kävimme pommituspaikoilla etsimässä jälkiä (serbien) tankkien tai maajoukkojen läsnäolosta ja välillä niitä ei löytynyt lainkaan. Joko pommittajat eivät tienneet sitä tai sitten niin sanotut täsmäaseet eivät ole niin täsmällisiä kuin sanotaan”, Danezis muistelee.
War Zones -jaksojen kuvausmatkoilla vaaratilanteita on osunut myös omalle kohdalle – Afganistanissa pieni kuvausryhmä joutui Talebanien piirittämäksi ja suojautumaan tulitaisteluilta. Useimmiten pulmana on kuitenkin päästä kiinnostavimpien asioi den äärelle.
Kolumbiassa kuvatun jakson aihe muuttui pakon edessä, kun pääsy vasemmistolaisten Farc-sissien tukikohtaan ei yrityksistä huolimatta onnistunut.
”Ei auttanut kuin kuvata kokaiinin tuotantoketjua maaseudulta Bogotaan, jossa El Demonioksi kutsuttu diileri esittelikin auliisti bisneksiään. Farcin tukikohtaa näkemättäkin tuli selväksi, että enemmän kuin sotaa huumeita vastaan, Kolumbian hallitus käy sotaa vasemmistosissejä vastaan.”
Danezis puhuu kriisialueilla työskentelystä tottuneesti. Olemuksesta paistaa kuitenkin pieni vaivaantuneisuus. Kuin kohtelias ja hillitty toimittaja ei kehtaisi sanoa niin suoraan kuin haluaisi: tuntuu tyhmältä puhua itsestään, kun haastateltavat jäävät kriisien keskelle.
”Kun hyvästelee reissun aikana tulleita tuttavuuksia ja suuntaa kohti lentokenttää ja omaa mukavaa elämää, tulee väkisinkin syyllinen olo.”
Kiusaantuneisuus kaikkoaa kun Danezis alkaa selittää ohjelmansa motiiveja.
”Useimmissa maissa, myös Kreikassa, ihmiset ovat kiinnostuneita vain oman elintasonsa säilyttämisestä. Kaukaisten kriisien suhteen tunnutaan ajattelevan, että siellä joukko tuntemattomia ihmisiä tappaa toisia tuntemattomia ihmisiä, hällä väliä. Ja se tässä huolestuttaa.”
War Zonesin olemassaolon peruste on toimittajasta paitsi tietoisuuden myös suhteellisuudentajun lisääminen.
”Kun näkee oikeita ongelmia, omat ongelmat asettuvat perspektiiviin.”
Matti Rämö
