Jos on hyvä kirjaidea, voi aivan hyvin perustaa kustantamon. Ja jos on juuri kustantanut hyvän kirjan Suomessa, miksei myisi sitä myös ulkomaille?
Näin ajattelee kustannuspäällikkö ja toimitusjohtaja Anna- Riikka Carlson, 33 – siitäkin huolimatta, että kokeneemmat kollegat ovat välillä hymyilleet vinosti pienen, pian viisi vuotta täyttävän Avain-kustantamon innokkuudelle.
Turhaan ovat hymyilleet. Carlson on kuluneina vuosina muun muassa kaupannut Finlandia-ehdokkaana olleen Elina Hirvosen esikoisteoksen oikeudet seitsemään maahan ja napannut Avaimelle käännösoikeuksia isojen kustantajien nenän edestä. Näin kävi esimerkiksi Lionel Shriverin kohutun romaanin Poikani Kevin kanssa.
Tietynlaisen alkuaikojen naiiviuden Carlson silti myöntää.
”Luotimme aluksi liikaa siihen, että kun teemme hyviä kirjoja, ne löytävät kyllä lukijansa.”
”Emme rummuttaneet sitä, että nyt on perustettu tällainen uusi kustantamo. Se oli perusvirhe. Myöhemmin on sitten saanut enemmän selitttää, mikä Avain on.”
Samana kesänä Avaimen kanssa vuonna 2003 perustettiin myös toinen kustantamo, Teos. 2000-luvulla ovat syntyneet myös kustantamot Nemo, Minerva ja Savukeidas. Nykyään Suomen Kustannusyhdistyksessä jäseniä jo 103, kun vielä 80-luvulla niitä oli viitisenkymmentä ja vuosituhannen vaihteessa 87.
”Normaalin yrityksen perustamiseen liittyvän paperityön lisäksi tämä ei vaadi ideoita, kontakteja ammattitaitoisiin ihmisiin ja niin monta tietokonetta kuin ihmisiä on töissä”, Carlson sanoo.
Tietotekniikan kehittymisen ansiosta kuka tahansa voi ryhtyä kustantajaksi. Enää ei tarvita suuria pääomia tai omaa kirjapainoa.
Alalla ei kustantamojen määrän kasvusta huolimatta eletä pulleasti. Vaikka kirjoja julkaistaan koko ajan enemmän, on teosten euro- ja kappalemääräinen myynti junnannut paikoillaan koko 2000-luvun.
Ja väitetäänpä, että laatukin on kustannusalan kovassa kilpailutilanteessa lipsumaan päin.
Carlson uskoo edelleen laatuun. Pienen kustantamon näkökulmasta ongelmana ovat kuitenkin kirjakaupat. Riski pienen yleisön kirjojen julkaisemisesta jää hänen mielestään liikaa kustantamoiden harteille.
”Sekä isot että pienet kustantamot tekevät hienoa kulttuurityötä. On hurjaa, että kirjakaupat tekevät päätökset puhtaasti bisnesperustein. Kirjakauppaketjun pääkonttorissa on periaatteessa ihan sama, tuleeko raha kiiltokuvista, Ilta-Sanomista vai esikoisromaanista.”
Kirjakauppa on Suomessa hyvin keskittynyttä. Maan 302 kirjakaupasta Suomalaisia kirjakauppoja on 62. Ja se, kuinka paljon kaupat ostavat kirjoja kustantajalta ennakkoon vaihtelee Carlsonin mukaan paljon: määrä voi olla joko nolla tai 500.
”Ei osteta pieniä määriä ja kokeilla, kuinka käy. Olisin valmis vaikkapa sellaiseen joustoon, että kirjakaupalla olisi oikeus palauttaa puolet kirjoista, jos se ei saa niitä myytyä.”
Kritiikistään huolimatta Carlson ei halua hirttäytyä talouslukuihin.
”Siinä olen mielelläni naivi loppuun asti, että vanhanaikaisesti haluan uskoa hyvin tehtyihin kirjoihin, joiden teksti ja tarina kantavat. En halua tehdä kaksi kuukautta eläviä kirjoja joistakin nopeista ismeistä tai sadasta tavasta olla onnellinen tai pelastaa ilmastonmuutos.”
Kemistiperheeseen syntynyt Carlson kirjoitti Maskussa ylioppilaaksi vuonna 1993 ja valmistui Turun yliopistosta vuonna 2000 pääaineenaan suomen kieli. Sivuaineita kertyi monta: kotimainen kirjallisuus, European Diplomatic Studies, filosofia, kasvatustiede, viestintä, yleinen kirjallisuustiede ja tietohallinto.
Yhden vuoden Carlson vietti myös Oriveden opistossa. Samalla kirjoittajalinjalla opiskelivat myös sittemmin kirjoja julkaisseet Inka Nousiainen ja Elina Hirvonen. Ennen kustannustoimittajan töitä Carlson työskenteli myös EU:n kääntäjäharjoittelijana Luxemburgissa ja valtioneuvoston käännöstoimistossa.
WSOY:lle yrityskirjojen kustannustoimittajaksi Carlson päätyi lehti-ilmoituksen perusteella vuonna 2000. Sieltä hän siirtyi Art Houseen.
Idea omasta kustantamosta virisi kollegan kanssa keväällä 2003, kun Art House vähensi kaunokirjallisuuden kustantamista.
”Pidin työstäni, mutta muutamia, jo pitkälle vietyjä kirjaideoita ei pystynyt toteuttamaan siellä. Ja kun teimme paljon töitä ja pitkää päivää, meille tuli olo, että mitä jos kokeilisimme omia siipiämme.”
Yksi Art Housessa toteutumatta jääneistä ideoista oli lastenkirjailija Roald Dahlin omaelämänkerta. Se ilmestyi vuonna 2004 Avaimen kustantamana. Ensimmäinen Avaimen oma kirja oli kuitenkin Avain tennikseen. Teko- ja vetoapua saatiin Carlsonin veljeltä, tennistähti Jarkko Niemiseltä. Nieminen myös omistaa osan perheyritys Avaimesta.
”Kirja myi hyvin, 5500 kappaletta, ja mahdollisti monen romaanin tekemisen.”
Carlsonilla on siis myös bisnesvainua: koska kaunokirjallisuuden kustantaminen on aina riski, Avain varmistaa tulonsa tekemällä kirjoja tilauksesta yrityksille ja järjestöille.
Mikään rahasampo kustantamo ei silti ole. Kolmannes vuosittain julkaistuista noin kymmenestä kirjasta tuottaa voittoa, kolmannes keikkuu plusmiinusnollassa ja kolmannes tekee tappiota.
Carlson itse tienasi paremmin aiemmassa palkkatyössään kustannustoimittajana.
Carlsonin mukaan Avain on olemassa yksittäisten hienojen kirjojen, ei rahan takia. Tärkeää on myös viedä hyviä kirjoja ulkomaille, kääntää suomeksi kirjoja myös pienistä kielistä ja tehdä tietokirjoja kotimaisin asiantuntijavoimin.
”Minulla ei ole yhtä suurta missiota, joka ohjaisi toimintaamme enkä ajattele, että paikkaamme jotakin tiettyä aukkoa suomeksi julkaistavan kirjallisuuden alalla.”
Kirjavalikoiman hajanaisuus saattaakin tarkoittaa, ettei kukaan oikein tiedä mitä kustantamosta pitäisi ajatella.
Yksi kilpaileva kustantamo profiloi Avaimen kiinnostavan käännöskirjallisuuden kustantajaksi: ”kotimaista kirjallisuutta voisi olla enemmän”. Toinen taas mainitsee Avaimen tietokirjat, jotka ovat ”mukavaa luettavaa keskivertokaupunkilaiselle nuorelle aikuiselle: mielenkiintoisia, mutta ei kauhean vaikeita.”
Ihmisenä ja ammattilaisena Carlson kerää vain kehuja: hänellä on hyvä tekstintaju ja hän on empaattinen, lähes äidillinen tuki kirjoittajalle. Eräs entinen kollega tosin miettii, voiko liika empaattisuus olla myös haitta, koska tarvittaessa kirjailijalle on pystyttävä sanomaan myös suorat sanat.
Avaimessa ainakin käännösasiat on hoidettu mallikkaasti, mutta niin on muuallakin. Vuosituhannen vaihteessa ulkomailla ilmestyi vuosittain noin 140 suomalaisnimikettä, vuonna 2006 jo 191. Eniten suomalaisia kirjoja ilmestyy Saksassa, noin 30 kirjaa vuodessa.
Avaimessa ajateltiin alusta alkaen, että kirjavienti vaatii ennen muuta sinnikkyyttä. Lontoon kirjamessuille lähti kaksi vuotta sitten innostunut kaksikko Suomesta: Carlson ja esikoiskirjailija Hirvonen.
”Eräälle tsekkinaiselle esittelimme kirjan kahteen kertaan, kun emme muistaneet kenelle olimme puhuneet, olimme vaan vaahdonneet asiaamme.”
Suomalaisia vanhempia kollegoita nauratti, kun Carlson ja Hirvonen pyysivät apua parissa sopimusjuridisessa asiassa.
”Tytöt, tytöt, tytöt, ei esikoiskirjaa ikinä saa mihinkään myytyä, tai jos nyt johonkin, niin Ruotsiin”, Carlson kuvailee kommentteja.
Vähättelevät puheet vain lisäsivät naisten sisua. Ennen kirjamessuja he olivat lähettäneet sähköpostia 50 kustantamoon, joista tapasivat messuilla noin puolet. Niistä kaksi osti oikeudet heti.
Nyt Hirvosen Että hän muistaisi saman on käännetty englanniksi, italiaksi, saksaksi, ruotsiksi, puolaksi, viroksi ja pian myös islanniksi.
Carlson sanoo nauttivansa monen asian pyörittämisestä yhtä aikaa.
”Kustannustoimittajan työ on ehdottomasti sitä mitä haluan tehdä: siinä saa yhdistettyä nopeasti vaihtuvat projektit, ihmisten kanssa olemisen ja tekstien työstämisen ja sen, että olen vähän kiinnostunut kaikesta.”
Päätä ei huimannut edes silloin, kun kaksi viikkoa yrityksen perustamisen jälkeen raskaustesti näytti positiivista.
”Minulla oli onnekas hyvinvoiva raskaus ja sain hirveästi energiaa siitä, että olin synnyttämässä kahta isoa asiaa.”
Hän kantoi vielä perjantaina kirjalaatikoita autosta toimistolle, kun seuraavana aamuna piti lähteä sairaalaan.
”Ensimmäisen työpuhelun jouduin soittamaan maanantaina Kätilöopiston parvekkeelta.”
Nyt Carlson siirtää lukemisen perinnettä lapselleen. Lapsuuden lempikirjat, Tiitiäisen satupuu ja muut Kirsi Kunnaksen kirjat, ovat kovassa käytössä.
Carlson uskoo myös Avaimen tulevaisuuteen. Hän toivoo, että kymmenen vuoden päästä kustantamo olisi kasvanut sen verran, että työntekijöitä olisi nykyisen kahden sijaan ”vaikka neljä”. Hän ei myönnä hinkuvansa takaisin palkkatöihin.
”Joskus kyllä mietin, millaista olisi viettää viikonloppu niin, ettei avaisi kertaakaan tietokonetta, tai millaista olisi katsoa Rimakauhua ja rakkautta ilman, että käy mainostauolla katsomassa sähköpostit.”
Haastatteluviikolla Carlsonilla on vielä edessä kolmen uutuuskirjan julkaisu, kirjailijavierailu ja kirjamessumatka Jyväskylään. Seuraavalla viikolla hän lentää Lontoon kirjamessuille.
Mutta sitä ennen riittää töitä kustantamon toimistolla: seuraavaksi toimitusjohtaja Carlsonilla on kiire lähikauppaan ostamaan vessapaperia ja kahvia.
Päivi Ala-Risku
Kuva Mikael Pettersson
