Hanna Haurun viides kaunokirjallinen teos Utopia eli erään kylän tarina kuvaa ihmisen tempoilua juurillaan. Toisaalta omaan elämään on tottunut, toisaalta houkuttaisi nähdä, mitä muuta annettavaa maailmalla voisi olla. Päätöksen tekeminen ei ole helppoa.
Romaani sijoittuu Pohjois-Suomeen, autioituneeseen maalaiskylään. Monien muutettua kaupunkiin kylälle on jäänyt enää viisi ihmistä, joille on muodostunut aivan oma todellisuus.
Hidastempoiseen elämään kuuluu ruuan hakeminen metsästä, kunnon yöunet ja kiljun juominen. Siihen on totuttu niin, ettei pahemmin muuta kaivata – mitä nyt joskus muistellaan aikaa, kun kylässä oli kauppa.
Tarina kerrotaan vuorotellen jokaisen viiden henkilön kautta. Pari kertaa kestää hetken, ennen kuin tajuaa, kenen näkökulmaan nyt hypättiin. Muuten kylän tarina hahmottuu sujuvasti.
Keskeinen henkilö on juuri aikuistunut tyttö. Muilla kylänratille juuttuneilla on ollut mahdollisuus lähteä, mutta he ovat joko muuttaneet mielensä tai olleet sammuneina muuttokuorman saapuessa. Nyt on tytön vuoro tehdä oma päätöksensä.
Hänen unissaan vierailee poro, joka kutsuu lähtemään mukaansa suureen maailmaan. Lähteminen houkuttaa – ja pelottaa. Lähtiessä taakse jäisi paljon muutakin kuin lakkoja kuohuvat suot, laudoitetut ikkunat ja pieneksi kuihtuneet sosiaaliset kuviot.
Kuten aiemmissakin Haurun teoksissa, luonto on tärkeä elementti. Unien poron kautta kirjaan tulee maagista sävyä. Sen vastapainoksi arkirealismi tuntuu välillä homeen hajuisena huopana ja kiljupannun pulputuksena.
Utopia eli erään kylän tarina on haikea ja absurdin, mustan huumorin sävyttämä kertomus. Teksti on ladottu sen verran väljäksi, että kirja näyttää paksummalta kuin onkaan. Pituutensa puolesta se voisi olla novelli, rakenteensa puolesta ei.
Utopian lukee nopeasti, mutta se jää mieleen pitemmäksi aikaa. Hauru onnistuu kuvaamaan autioituvaa maaseutua ja siellä elävän ihmisen jäämisen ja lähtemisen ristiriitaa tuoreella tavalla. Omalla äänellä kirjoittavan kirjailijan tekstiä lukee mielellään ja hänen luomilleen henkilöille toivoo hyvää – mitä se hyvä sitten heille olisikaan.
Omituiset henkilöhahmot ovat sekä karkeita että herkkiä. Heidän elämänsä häilyy traagisen ja hulvattoman rajamailla.
Hyvin ryypätyn viikonlopun jälkeen jaksaa taas avata uuden pullon eikä haittaa, vaikka olisi kännissä vapusta jouluaattoon. Harvemmin on ryyppäämisestä kirjoitettu yhtä positiivisessa hengessä. Jotenkin se on hyvin piristävää tässä alkoholiveron ja varoitustarrojen ympärillä pyörivässä, huolestuneessa todellisuudessa.
Elina Loisa
Hanna Hauru: Utopia eli erään kylän tarina. Like, 2008. 109 s.
