Vielä äsken moni uskoi, että fossiilisten polttoaineiden käytöstä voidaan nopeasti ja milteipä ongelmitta siirtyä bioenergian polttoon. Erityisesti vihreiden ja vihertävien ihmisten silmissä näytti häämöttävän bio-onnela, jossa ihmiskunta tyydyttää kasvavan energiatarpeensa vihreiltä niityiltä ja metsistä koottavalla biomassalla, jonka kerääminen ei maksa paljon eikä vaadi energiaa. Se ei aiheuta päästöjä, ellei peräti puhdista ilmaa.
Tutkimus ja viileä harkinta ovat nyt päivä päivältä romuttamassa tämän haaveilun perusteet. Siitä en iloitse.
Pari vuotta sitten Valtion teknillinen tutkimuskeskus ja Maatalouden tutkimuskeskus osoittivat, ettei Suomessa ole mitään järkeä tuottaa nestemäisiä polttoaineita sen paremmin ohrasta kuin rypsistäkään. Sekä energia- että ympäristötaseet muodostuisivat kovin huonoiksi. Urbaaneille suomalaisille näytti olevan yllätys, että ohran viljely vaatii kyntämistä, kylvämistä, lannoitteita, kasvinsuojeluaineita, sadonkorjuuta, viljan varastointia ja kuivatusta. Ja kas kummaa: tämä vaatii suuret määrät energiaa.
Absoluuttisessa köyhyydessä elävien ihmisten määrä lienee viime kuukausina lisääntynyt maailmassa sadoilla miljoonilla. Ruuan hinta on noussut nopeasti ja voi hyvinkin jatkaa nousuaan. Tärkeänä syynä tähän on Yhdysvaltojen moninkertaisin subventioin keinotekoisesti synnyttämä bioetanolin valmistusbuumi. Maissista tehdään ruokaa autoille eikä ihmisille. Se on taloudellisesti ja ympäristöpoliittisesti kestämätöntä.
Syksyllä julkistettiin OECD:n raportti, jossa puitiin mahdollisuuksia korvata fossiilisia liikennepolttonesteitä biopolttoaineilla. Keskeinen tulos oli, että enimmillään biopolttoaineitten osuus voisi vuonna 2050 nousta 13 prosenttiin. Vielä valaisevampi oli arvio, jonka mukaan tämä merkitsisi vain kolmen prosentin vähennystä hiilidioksidipäästöihin. Raportissa siteerattiin arvostetun sveitsiläisen tutkimuslaitoksen laskelmia, joissa oli otettu huomioon biopolttonesteiden lisäämisestä aiheutuvat ympäristövaikutukset. Tulokset olivat murskaavia: useimpien bioraaka-aineitten käyttö polttonesteiden valmistukseen lisää eikä suinkaan vähennä ympäristötuhoja.
Suomen onneksi puuperäisten niin sanottujen toisen sukupolven polttonesteiden valmistus näyttäisi olevan kestävämmällä pohjalla. Tosin tutkimustyökin on vielä kesken, ja tuotettavilla volyymeilla on rajansa.
Jonkin verran voidaan rakentaa myös ensiharvennuspuun, hakkuutähteiden ja kantojen lisääntyvän käytön varaan. Silloinkin on muistettava, etteivät kannot irtoa hakkuuaukeilta eivätkä kulkeudu polttopaikalle ilman kovia koneita, jotka puolestaan nielevät suuret määrät fossiilisia polttonesteitä.
Raimo Sailas
Kirjoittaja on yhteiskunnallisiakin asioita harrastava Helsingin yliopiston alumni.
raimo.sailas ( at ) vm.fi
