Michael Haneken Funny Games (1997) pursusi väkivaltaa, mutta siitä oli poistettu kaikki liennytyskeinot, jolla elokuvaväkivallan ahdistavuutta normaalisti pehmennetään. Anonyymi mieskaksikko terrorisoi kesähuvilalleen saapunutta perhettä vailla näkyvää syytä, eikä elokuva tarjonnut minkäänlaista katarsista.
Funny Gamesin merkitys tuli näkyväksi sitä ympäröinyttä elokuvaväkivallan kulttuuria vasten. Piinaavalla elokuvallaan itävaltalaisohjaaja halusi kritisoida amerikkalaiselokuvien ke peää ja ongelmatonta väkivallan kuvausta. Osa kritiikin potentiaalista tosin menetettiin, koska tuntemattomilla näyttelijöillä kuvattu eurooppalainen taide-elokuva jäi automaattisesti marginaaliyleisön ihmeteltäväksi.
Haneken Yhdysvalloissa ohjaama Funny Gamesin uusintaversio täyttää nyt tämän tarpeen. Näyttelijävaihdoksia lukuun ottamatta Naomi Wattsin<7strong>, Tim Rothin ja Michael Pittin tähdittämä versio on mahdollisimman tarkka versio alkuperäisestä.
Haneken kulttuurikritiikki ei ole menettänyt tehoaan, eikä kohdettaan. Silti edelleen askarruttaa se, kääntääkö ohjaajan taito pelotella ihmisiä mielivaltaisella uhkalla elokuvan viestin erilaiseksi kuin on tarkoitettu.
Mitä uhkaavammaksi ihmiset maailman kokevat, sitä hanakampia he ovat tekemään kompromisseja turvallisuudentunteen saavuttamiseksi. Silloin arvot ja suvaitsevaisuus ovat aina koetuksella.
Matti Rämö
Funny Games elokuvateattereissa 4.4.
