Nuori on haluttu kunnallisvaaliehdokas

T:Teksti:

Jos ruotsalaisen kansanpuolueen tavoite toteutuu, sen listasta tulee lokakuun kunnallisvaaleissa Helsingin nuorekkain. RKP:n Helsingin piiri pyrkii saamaan listalleen kolmasosan alle 30-vuotiaita ehdokkaita.
    Ukkoutuneimmaksi puolueeksi uhkaa pääkaupungissa jäädä kristillisdemokraatit, joka toivoo saavansa listalleen kymmenen prosenttia alle kolmekymppisiä ehdokkaita.
    Ylioppilaslehti selvitti puolueiden suhtautumista nuoriin ehdokkaisiin Helsingin piirijärjestön vastuuhenkilöille lähetetyllä sähköpostikyselyllä helmikuun lopussa.

Useimmilla piirijärjestöillä ei ole virallista tavoitetta nuorten ehdokkaiden määrästä. Helsingin kokoomuksen vs. toiminnanjohtaja Tuomo Valve ilmoittaa viime vaalien osuuden, 16 prosenttia alle kolmekymppisiä ehdokkaita, olevan sopiva nytkin.
    Keskustan valtakunnallinen tavoite on, että viidennes ehdokkaista olisi nuoria.
    ”Helsingissä asetamme noin 20-30 prosenttia nuoria”, uskoo Helsingin keskustan toiminnanjohtaja Sinikka Varila .
    Viime vaaleissa noin neljännes helsinkiläisistä kepulaisehdokkaista oli alle kolmenkymmenen.
    SDP:n ja vihreiden Helsingin piirien vetäjät ilmoittavat vain tavoittelevansa hyvää ja monipuolista ehdokaslistaa. Vuonna 2004 demarien helsinkiläisehdokkaista kolmenkympin alle oli 24 prosenttia, ja vihreistä 16.
    Vasemmistoliiton Helsingin listan nuorisoprosentti edellisvaaleissa oli 22, ja puolue pyrkii nyt kasvattamaan nuorten osuutta.
    Perussuomalaisten nuorten ehdokkaiden minimitavoite on viisitoista prosenttia listasta.

Piirijärjestöjen nokkamiehet sanovat nuorten ehdokkaiden löytämisen olevan helppoa.
    Helsingissä eniten nuoria, noin 30, on toistaiseksi tarjoutunut vasemmistoliiton ehdokkaiksi. Helsingin vihreillä 18-29-vuotiaita ehdokaskandidaatteja on koossa parikymmentä. Kokoomuksella 15-20 ja demareilla 10-15.
    Arvioista kertovat puolueiden piirijärjestöjen toiminnanjohtajat.
    RKP:n Helsingin yhteyspäällikkö Henrik Creutz kertoo, että heille ”enemmistö (ehdokkuutta koskevista) yhteydenotoista on tullut nuorilta aikuisilta”. Tarkemmalla tiedustelulla tosin selviää, että RKP:n ehdokasmetsästys on vielä alussa ja alle kolmekymppisiä on puolueen käytettäväksi ilmoittautunut 10ˆ’20.

Kukin puolue voi asettaa enintään 127 ehdokasta tarjolle Helsingin kaupunginvaltuustoon. Kaikkien piirijärjestöjen ehdokasasettelu lokakuun vaaleihin on vielä kesken.
    Esimerkiksi Helsingin demarit järjestävät ehdokkaista jäsenäänestyksen huhtitoukokuun taitteessa. Vihreät taas päättävät ehdokkaista kolmessa yleiskokouksessa ja kokoavat lopullisen listan vasta elokuussa.

Nuorten äänestysinto nousuun feissaamisen avulla

Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt pyrkivät nostamaan alle 25-vuotiaiden vaaliaktiivisuutta yhteiskampanjalla. Aktiivisuudessa onkin petrattavaa, sillä viime kunnallisvaaleissa äänesti vain 41 prosenttia 19-24-vuotiaista helsinkiläisistä.
    Keväällä käynnistyvä projekti sisältää muun muassa puolueiden nuorisosiipien yhteisiä yleisötapahtumia ja yhteistä ehdokaskoulutusta.
    Nuoret puolueaktiivit aikovat saada ikätoverinsa uurnille hyväntekeväisyysjärjestöjen katutyöntekijöiden, eli feissarien opeilla. Kouluttajaksi he ovat pestanneet Unicefin katutyöntekijöitä valmentavan Jani Lydénin .
    ”Tarkoitus on opastaa lähestymistä kadulla: kuinka tuoda itsensä tykö ja miten saada oma asia esille”, Lydén kertoo tulevasta valmennuksesta.
    Face-to-face-koulutuksen maksaa nuorisoasiainkeskus. Lisäksi nuorisojärjestöt ovat saaneet yhteisprojektiinsa 10 000 euroa EU-rahaa.

Seitsemän suurimman puolueen nuorisojärjestöt ovat tehneet aiemmin yhteistyötä muun muassa järjestämällä vaalipaneeleita kouluissa.
    ”Yhteistyö on kasvanut vuosi vuodelta. Tuleva kampanja on selkeästi suurin yhteinen juttu”, Helsingin demarinuorten toiminnanjohtaja Sami Siltaloppi kertoo.
    Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta nuorisojärjestöjen yhteistyö on sujunut Siltaloppin mukaan ongelmitta.
    ”Olemme toteuttaneet vain sellaiset projektit, joista olemme päässeet konsensukseen.”
    Kädenvääntöä on tullut esimerkiksi alkoholin tarjoamisesta yhteistapahtumissa.
    ”Emme halua, että tapahtumien osallistujille kustannetaan alkoholia, koska meidän toiminnassa on mukana aika paljon alle 18-vuotiaita ja henkilöitä, jotka eivät käytä alkoholia”, sanoo Helsingin keskustanuorten toiminnanjohtaja Riku Eskelinen .
    Viinaerimielisyyksistä huolimatta myös Eskelinen kehuu nuorisojärjestöjen sateenkaariyhteistyön henkeä.

Janne Salomaa
Kuva Stina Salin