Liitutaululähetys

T:Teksti:

Keskellä savannia nököttää suomalaista työmaaparakkia pienempi laatikko – senegalilainen lukutaitoluokka.
    On joulukuinen torstai, ja olemme kahdenkymmenen kilometrin päässä Mbourin rantakaupungista. Lähimmälle asfalttitielle on matkaa kymmenen kilometriä kuoppaista tietä.
    Keskipäivän aurinko pyrkii ikkunoista sisään luokkahuoneeseen, jossa parikymmentä oppilasta on istunut kuuntelemassa Aladji Saaria jo neljä tuntia. Opettaja on antanut 5-12-vuotiaille oppilailleen vasta yhden tauon. Silti kukaan ei taittele paperista lentokoneita.
    Luokassa on yhtä paljon tyttöjä ja poikia. Ikä ja tehtävät vaihtelevat rivin mukaan. Eturivissä kaikkein pienimmillä oppilailla liitu ei vielä meinaa pysyä kädessä. Silti pieniin liitutauluihin piirtyy tasaisesti t-kirjaimia.
    Luokan perällä vanhemmat laskevat kolminumeroisia lukuja yhteen.
    Saarin luokan kaltaisia lukutaitoluokkia on Senegalissa 70. Niiden tarkoitus on opettaa lapset lukemaan ja laskemaan omalla äidinkielellään jo kotikylässä.
    Moni oppilaista käy lukutaitoluokkaa useamman vuoden. Osalle siitä tulee väylä jatkokoulutukseen.
    Kirkon tuki auttaa mutkan kautta Saarin piskuisen luokkahuoneen toimintaa. Senegalin lukutaitohankkeen rahoituksesta 80 prosenttia tulee Suomen valtiolta, loput kattaa Suomen Lähetysseura. Täällä paikan päällä koulutusapua antavat paikallisten rinnalla Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijät. Sellaiset kuin 30-vuotias opettaja Natasha Vaalgamaa .

Vähän ennen kuin Saarin oppilaat aloittelivat koulupäiväänsä, Vaalgamaa lähti ajamaan Dakarista autolla kohti Mbouria. Arvaamattomilla teillä matka kestää kahdesta neljään tuntia. Joskus liikennettä seisottaa kesken matkan kaatunut hevosvankkuri tai pitkin maantietä levinnyt rehukuorma.
    Perillä Vaalgamaata odottaa Senegalin luterilaisen kirkon lukutaito- ja perusopetushankkeen kokous. Siellä paikallisten kirkon edustajien ja kolmen suomalaisen lähetystyöntekijän on määrä päättää tämän vuoden materiaalihankinnoista ympäri maata sijaitseviin lukutaitoluokkiin. Lisäksi pitäisi keskustella lukutaitoluokkien opettajien ja työnohjaajien jatkokoulutuksesta.
    Kokous on vuoden ensimmäinen. Vaalgamaalle se on erityinen siksi, että hänen etsikkoaikansa paikalliseen kieleen, kulttuuriin ja työhön tutustumisen suhteen alkaa olla ohi.
    Ensimmäisenä Senegalin vuotenaan hän on perehtynyt lukutaitohankkeeseen ja opettanut suomalaisten lähetystyöntekijöiden lapsia. Jatkossa lemiläislähtöinen luokanopettaja keskittyy auttamaan ja kouluttamaan lukutaitoluokkien opettajia.
    ”Opettajilla on hyvin vähän koulutusta taustalla, mutta heiltä vaaditaan paljon. Mieti, millaista olisi opettaa ala-asteen tiedoilla 40 lasta lukemaan” ,Vaalgamaa sanoo kokouksen jälkeen.
    Hänen mukaansa osa paikallisista opettajista on luonnostaan pedagogisesti taitavia. Osa taas keskittyy aivan epäolennaiseen, kuten piirtämään yhden lapsen vihkoon yksityiskohtaista mallia muiden odottaessa toimettomina.

Ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät tulivat Senegaliin vuonna 1974.
    Enimmillään heitä oli länsiafrikkalaisessa maassa 1980-luvulla kaikkiaan nelisenkymmentä.
    Suomen Lähetysseuran kohteista Senegal on kolmanneksi suurin.
    Nykyään Senegalissa työskentelee seitsemäntoista suomalaista lähetystyöntekijää, joista vain neljä on miehiä. Osa porukasta on ollut täällä jo yli kaksikymmentä vuotta. Sinä aikana työn luonne on muuttunut melkoisesti. Sen on nähnyt myös ensimmäisen Senegalin komennuksensa 1978 aloittanut Kari Pöykkö .
    ”Aluksi täällä ei ollut yhtään luterilaista kirkkoa ja vain muutamia kristittyjä. Nykyään paikallinen kirkko johtaa meitä lähetystyöntekijöitä”, Lähetysseuran Länsi-Afrikan alueedustajana toimiva Pöykkö kertoo.
    ”He tietävän parhaiten, mitä tarvitsevat.”
    Ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen kansalaisjärjestöyksikön päällikkö Leo Olasvirta pitää lähetysjärjestöjä tärkeinä voimavaroina kolmannen maailman maissa.
    ”Ensiksi lähetysjärjestöt olivat meidän näkökulmastamme palveluiden tuottajia, eli he esimerkiksi jakoivat aapisia. Nykyään heidät nähdään tärkeinä kehitysyhteistyökumppaneina pitkällisen kokemuksen ja osaamisensa takia.”
    Senegalin luterilainen kirkko saa Suomen Ulkoasiainministeriön hanketukea lukutaitoluokkien pyörittämiseen. Lähetysseura toimii Senegalissa tuen koordinoijana.
    Muutos kertoo yleisemmästä lähetystyön murroksesta. Vaalgamaan ja kumppanien työ muistuttaa monin osin opetukseen keskittyvää kehitysyhteistyötä.
    Valtion rahoilla ei voisi silkkaa uskonnonvientiä harjoittaakaan.

Ensimmäiset luterilaiset kirkot Senegaliin perustettiin suomalaisten lähetystyöntekijöiden avulla Fatickin kaupungin ympärillä oleviin maalaiskyliin. Tänä päivänä Senegalin luterilaiseen kirkkoon kuuluu kaksitoista seurakuntaa, jotka toimivat lähes itsenäisesti.
    Kasvusta huolimatta luterilaisen kirkon jäsenmäärä on edelleen minimaalinen muslimien 94-prosenttisesti asuttamassa maassa. Lähes kolmentoista miljoonan asukkaan Senegalissa luterilaisia on reilut 4 000.
    Neuvonantajan roolissa olevat suomalaiset lähetystyöntekijät ovat maassa paikallisen kirkon kutsusta. Se miellyttää Vaalgamaata.
    ”Pidän asetelmasta, jossa suomalaiset eivät ole tunkeneet maahan omine maailmanparannusprojekteineen.”
    Paikalliset huolehtivat nykyään monista aiemmin lähetystyöntekijöille kuuluneista tehtävistä kuten pappien kouluttamisesta ja evankeliumin levittämisestä.
    Hengellisestä itsenäistymisestä huolimatta Senegalin evankelisluterilaiset seurakunnat ovat edelleen Lähetysseuran rahallisen tuen varassa. Rutiköyhässä maassa omilleen pääsy on vaikeaa. Pappien palkkoja yritetään muuan muassa maksaa kiinteistöjä vuokraamalla.

Vaalgamaa ei ole Senegalissa ensimmäistä kertaa lähetystyön parissa. 23-vuotiaana kasvatustieteen opiskelijana hän pakkasi laukkunsa ja lähti Suomen Lähetysseuran esikouluharjoitteluun Namibiaan.
    Oniipan ala- ja yläasteella hän opetti paikallisille lapsille musiikkia, kuvataidetta, historiaa ja liikuntaa. Työhön kuului myös suomalaisten lähetystyöntekijöiden lasten opettamista. Turhautuminen opintoihin ajoi Vaalgamaan Afrikkaan luokanopettajan.
    ”Opettajan ammatissa kiehtoi työn luovuus ja varma työllistyminen. Opiskelu tuntui kuitenkin liian usein leikkaamiselta ja liimaamiselta. Oli turhauttavaa istua pohtimassa, pitäisikö liikunnassa opettaa jonon vai piirin muodostamista”, Vaalgamaa kertoo.
    Namibiassa hän ymmärsi, mikä vaikutus yhdellä ihmisellä ja liitutaululla voi olla 50 lapsen elämään. Paikallisia opettajia seuratessa omakin asenne opettajantyöhön muuttui.
    ”Opettajat eivät valittaneet, vaikka työ oli hankalaa materiaalien puutteen, suurten luokkien, kovien vaatimusten ja ehkä myös riittämättömän opettajankoulutuksen vuoksi. He todella tiesivät paikkansa koulussa ja ympäröivässä yhteisössä.”
    Palattuaan Namibiasta kolmen kuukauden jälkeen hän valmistui maisteriksi ja meni töihin Suomen Ateenan suurlähetystöön. Puolentoista Kreikan vuoden jälkeen Vaalgamaa opetti kolmessa suomalaisessa peruskoulussa. Sitten hän päätti hakea Suomen Lähetysseuran lukutaitohankkeeseen Senegaliin.
    ”Se ei kuulostanut aivan perusopettajan työltä.”

Lähetystyöhön aikovilta odotetaan paitsi tehtävään soveltuvaa koulutusta myös kristillistä maailmankuvaa. Vaalgamaalle se on tuttu lapsuudenkodista: hänen isoäitinsä isä on työskennellyt lähetystyöntekijänä ja molemmat vanhemmat ovat pappeja.
    ”Kristillinen maailmankuva on tullut äidinmaidossa”, Vaalgamaa sanoo.
    Namibian kokemusten jälkeen Senegaliin oli helppo lähteä.
    ”Olin jo nähnyt, millaista lähetystyö on.” Suomen Lähetysseura kouluttaa omalla kahden ja puolen kuukauden lähetystyön kurssillaan vuosittain noin kymmenen uutta työntekijää. Kurssille tullaan psykologisten testien kautta, jotka mittaavat muun muassa vieraaseen kulttuuriin sopeutumiskykyä ja kielitaitoa.
    Lähdön varmistuttua Vaalgamaa matkusti Vichyyn neljän kuukauden ranskankurssille. Entisen siirtomaaisännän kieli on edelleen vuonna 1960 itsenäistyneen Senegalin virallinen kieli.
    Perillä Vaalgamaa aloitti heti arkikielenä käytetyn sereerin opinnot.
    Viimeisen kahden vuoden aikana Senegalissa on aloittanut viisi uutta lähetystyöntekijää. Lähetysseurassa pelätään, että moni heistä jättää Senegalin yhden neljän vuoden työkauden jälkeen.
    ”Pyrimme etsimään tehtäviin pitkäaikaisesti työhön sitoutuvia ihmisiä, koska kielen ja kulttuurin omaksuminen vievät kauan”, kertoo Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston johtaja Tuula Sääksi .
    ”Nuoret kuitenkin ajattelevat nykyään lähetystyötä osana kansainvälistä uraansa eivätkä niinkään elämäntehtävänä.”

On torstai -iltapäivä ja Aladji Saarin lukutaitoluokan toinen välitunti on juuri alkamassa. Oppilaat astelevat kouluparakista helteiselle pihalle.
    Puun alle varjoon syntyy rinki, jonka keskellä jokainen käy vuorollaan tanssimassa taputuksen tahtiin. Välitunti kestää niin kauan kuin lapsia tanssittaa.
    Keski-ikää lähestyvä Saar katselee sivusta lasten tanssia.
    Vielä 14-vuotiaana hän toimi kotikylällään paimenpoikana, mutta pääsi sitten lukutaitoluokalle. Nuori mies kävi lukutaitoluokkaa kolme vuotta, jonka jälkeen hän opiskeli vielä toiset kolme vuotta luterilaisessa raamattukoulussa Mbourissa.
    Se avasi tien opettajaksi, jollaisena hän on työskennellyt vuodesta 1994.
    ”Halusin auttaa lapsia ja heidän vanhempiaan sekä olla kirkolle avuksi. Lukutaidolla on huomattava vaikutus siihen, miten lapset pärjäävät tulevaisuudessa. Lukutaitoiset seurakuntalaiset ovat elinehto myös itsenäiselle seurakunnalle”, Saar sanoo.
    Neljäsosa hänen oppilaistaan jatkaa opiskelua valtion koulussa. Katolisiin kouluihin suuntaa noin viidesosa. Niissä on vähemmän lakkoja ja selvästi paremmat opetusresurssit kuin valtion kouluissa.
    Katolinen koulu on kuitenkin normaalituloisille senegalilaisille kallis. Kymmenen euron kuukausimaksun päälle tulevat vielä kalliit koulukirjat.
    Senegalilaisperheissä on keskimäärin viisi lasta ja vanhempien yhteiset kuukausitulot ylittävät harvoin 60 euroa.

Lähetystyön suuret linjat kulkevat pohjoisesta etelään ja lännestä itään.
    Vaalgamaa toivoisi virtausten tulevaisuudessa tasoittuvan.
    Hän näki merkkejä suunnanmuutoksesta Ranskassa, jonne brasilialaiset katoliset nuoret olivat matkanneet tekemään erityisnuorisotyötä. Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja Afrikasta tulee nykyään pappipulasta kärsivään Ranskaan yhä enemmän pappeja.
    ”Olisi parasta, jos tulevaisuudessa mentäisiin kaikkialta kaikkialle”, Vaalgamaa sanoo.
    Lähetysseuran ulkomaanosaston johtaja Tuula Sääksi uskoo lähetystyönjaon muutokseen.
    ”Luulen, että tulevaisuudessa Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan kirkot tulevat haastamaan meidät. He osaavat yhdistää hienosti hengellisyyden ja muun elämän. Ihmistä katsotaan kokonaisuutena. Länsimaissa elämän eri osa-alueita pyritään lokeroimaan”, Sääksi vertailee.
    Hän on mielissään nuoren lähetystyöntekijäsukupolven kyvystä ymmärtää erilaisuutta.
    ”Nuoret eivät näe kristittyjen ja muslimien välejä enää niin mustavalkoisesti.”

Torstai-illan lempeä ilta-aurinko lämmittää Mbouria. On käsillä senegalilaisten mielestä päivän paras aika, pari viimeistä valoista tuntia.
    Silloin kadut täyttyvät jalkapallo-otteluista, torille viimeisiä tarpeita ostamaan kiirehtivistä naisista ja puiden alle ihmettelemään tulleista miehistä.
    Vaalgamaa on ajanut Mbouriin yöpymään. Aamulla hän lähtee kohti Fatickia, jossa juhlitaan sunnuntaina 30 vuotta kestäneen sereeninkielisen Raamatun käännöstyön valmistumista.
    Ensimmäistä työkauttaan Senegalissa Vaalgamaalla on jäljellä vielä kolme vuotta. Sen jälkeistä aikaa hän ei ole miettinyt.
    Ensimmäisen visiitin tavoite on kuitenkin selkeä.
    ”Haluan saattaa itseni täysin tarpeettomaksi. Käytännössä siis löytää paikallisista sen tyypin, joka tekee työni kymmenen kertaa paremmin”, Vaalgamaa sanoo.

Muslimien ja kristittyjen sovun maa

Lähes kolmentoista miljoonan asukkaan Senegal elää maapähkinöistä, kalastuksesta ja turismista. Maata vaivaa kuitenkin suurtyöttömyys. Esimerkiksi Mbourin rannikkokaupungissa työttömyysprosentti on liki 60.
    Koulutetutkaan nuoret eivät löydä töitä maassa, jonka infrastruktuurin kehittymisen estää pahasti korruptio ja alhainen koulutustaso. Parhaiten työllistyvät käsityöläiset ja käytännön osaajat.

Senegalin hallituksen kunnianhimoinen tavoite on saada kaikki kouluikäiset pulpettien taakse vuoteen 2010 mennessä. Nykyään lapsista koulutien aloittaa noin puolet.
    Suomen Lähetysseuran kummioppilastoiminnan kautta kouluun pääsee tällä hetkellä 225 lasta. Ohjelmaan hyväksytään ainoastaan sosiaalisten ongelmien ja köyhyyden vaivaamia lapsia.
    Suurin osa kummilapsista pyritään sijoittamaan katolisiin kouluihin, joiden opetuksen tasoa pidetään valtion kouluja parempana. Myös muslimiperheistä tulevat kummioppilaat menevät mielellään katolisiin kouluihin niiden opetuksen tason takia.

Senegalin väestöstä 94 prosenttia on muslimeja, viisi prosenttia katolisia ja muita kristittyjä suuntia ja loput luonnonuskontoja harjoittavia.
    Muslimit ja kristityt elävät Senegalissa sovussa. Samassa perheessä saattaa olla molempia.

Maria Ruuska