Miksi Jeppe lyö, varastaa ja huijaa?

T:Teksti:

Ihmisen sosiaaliseen käyttäytymiseen on aina kuulunut yhteisten sääntöjen rikkominen. Rikollisuutta on selitetty aikojen saatossa lukuisilla teorioilla. Nykytieteen silmissä tärkeimmät rikollisuustulkinnat voi nyt käydä läpi Janne Kivivuoren Rikollisuuden syyt -kirjassa.
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kriminologisen yksikön johtaja käsittelee evoluutiokriminologiaa, valikoitumistutkimusta, sosiaalista paineteoriaa, sosiaalisen kontrollin teoriaa, oppimisteoriaa, leimaamisteoriaa, konfliktiteoriaa ja rutiinitoimintojen teoriaa.
    Nämä selittävät rikollisuutta laajasti eri tieteenalojen näkökulmista. Esimerkiksi evoluutiokriminologia selittää väkivaltaisuuden kehittyneen luonnonvalinnan tuloksena osaksi lajinkehitystä. Vaihtoehtoisesti sosiaalinen paineteoria erittelee muun muassa köyhyyden vaikutusta rikosalttiuteen.

Kivivuori havainnollistaa, kuinka huonon itsekontrollin ja impulsiivisuuden vuoksi rikollisuuteen taipuvaiset ihmiset syyllistyvät kaikenlaisiin rikoksiin aina pahoinpitelyistä liikennesääntöjen rikkomiseen.
    Ajatuksen mukaan rikolliset harvoin erikoistuvat esimerkiksi ammattivarkaiksi, vaan rikkovat yhteisiä sääntöjä laajaalaisemmin. Johtopäätös on, että vaikka rikolliset teot vaihtelevat, niiden taustalla piilevät samankaltaiset syyt.
    Tätä korostaakseen Kivivuori käyttää samassa luvussa esimerkkeinä Ruandan kansanmurhaa ja kotimaisen prekariaattiliikkeen verrattain vähäisiä vahingontekoja.
    Rikollisen teon määritelmä vaihtelee eri kulttuureissa, mutta henkilöön kohdistuva väkivalta ja toisen omaisuuden varastaminen ovat kiellettyjä joka puolella maailmaa. Niinpä kirja keskittyy nimenomaan niiden syihin.

Jotkut Kivivuoren esittelemistä teorioista saattavat herättää närkästystä humanistisiin arvoihin uskovien keskuudessa.
    Esimerkiksi evoluutiokriminologian tapa selittää miesten mustasukkaisuudesta tekemiä naisten surmia nostattanee kipakkaa kritiikkiä. Evoluutiokriminologian mukaan miesten mustasukkaisuudesta tekemät naisten surmat ovat oikeastaan luonnollista pyrkimystä kumppanin seksuaalikäyttäytymisen kontrolloimiseen ja halua varmistaa jälkeläisten saaminen.
    Toiseen ikuiseen kiistelyn aiheeseen Kivivuori sohaisee esittäessään väkivaltaviihteen herkistävän varmuudella alttiutta syyllistyä rikoksiin.
    Rikollisuuden torjuntaan valtaosa kirjan teorioista suosittelee ankarampien rangaistuksien sijaan eriarvoisuuden vähentämistä. Rikkautta ihannoivassa yhteiskunnassa köyhyyden nähdään vaikuttavan rikollisuuden määrään merkittävästi.
    Moni kirjassa esitellyistä koulukunnista suosittelee myös perheen ja koulun kaltaisten, epävirallista sosiaalista kontrollia harjoittavien instituutioiden vahvistamista. Logiikkaa kuuluu: ihminen, joka leimautuu nuorena pahantekijäksi ja joka myös määrittelee jo nuoruusiässä itse itsensä rikolliseksi, tulee luultavasti jatkamaan tällä polulla läpi elämänsä.

Rikollisuuden syyt on kookas paketti. Ilman viitteitä kirja käsittää 380 sivua pienellä kirjasinkoolla painettua tekstiä, joka sisältää sellaisen määrän informaatiota, että sen lukemiseen on syytä varata tovi.
    Helppolukuiseksi tekstiä ei voi kuvailla, mutta Kivivuori onnistuu keventämään kokonaisvaikutelmaa mielenkiintoisilla esimerkeillä ja hyppysellisellä vinoa huumoria.
    Perusteelliseen opukseen mahtuu asiaa esimerkiksi julkisuudenkipeyden inspiroimista veritöistä, lapsensurmista ja järjestäytyneen rikollisuuden kulttuurista.
    Ainoastaan naisten rikollisuus, jonka motiivit ja syyt eroavat teorioiden mukaan miesten vastaavasta, jää kenties liian vähälle huomiolle.
    Kivivuori pitää haastavan aiheen ihailtavan taitavasti kasassa. Lukemisen jälkeen tuntee ymmärtävänsä paremmin ihmisen outoja oikkuja.

Janne Kivivuori: Rikollisuuden syyt. Nemo, 2008. 470s.

Saku Schildt