Odotukset olivat kovat, kun vuoden teatteritapaukseksi jo etukäteen julistettu Kristian Smedsin Tuntematon sotilas tuli ensi-iltaan Kansallisteatterissa. Yhdellekään teatteria tuntevalle pöhinä ei tullut yllätyksenä. Smeds on jo vuosia kuulunut maan kohutuimpiin ja arvostetuimpiin teatterintekijöihin, eikä ole tiettävästi koskaan saanut huonoja arvosteluja.
Alkujaan lappilainen Smeds (s. 1970) tuli kuuluisaksi perustettuaan vuonna 1996 Helsinkiin oman ryhmän, Teatteri Takomon. Sieltä hän siirtyi johtamaan Kajaanin kaupunginteatteria vuosiksi 2001-2004, minkä jälkeen Smeds on kiertänyt ohjaamassa Baltian maissa.
Kansalliseen häntä on kyselty vierailemaan jo vuosia. Odotuttaminen kannatti, sillä mahtavampia raameja paluulle Helsinkiin tuskin saattaisi toivoa: Kansallisteatterin suuren näyttämön pääensi-ilta itsenäisyyden 90-vuotisjuhlavuonna, Suomen pyhin romaani, ruhtinaalliset viisi kuukautta harjoitusaikaa ja vapaat kädet.
Kiinnostusta Tuntemattoman ympärillä lisäsi kitsas tiedottaminen. Ehkä pitäisikin kysyä, millä tavalla esityksestä ei olisi noussut kohua? Iltapäivälehtien nostattama niin sanottu kulttuurikeskustelu on ollut luonnollisesti sensaatiohakuista: Halonen ammutaan esityksessä! Ja Lenita Airisto ! Jopa Ransu-koira! Onko kyseessä pyhäinhäväistys, jossa Linnan kansallisaarteeksi nostettu sotaromaani vedetään vessasta alas?
Itse asiassa kyllä, juuri näin tapahtuu. Tai ei Linnan Tuntematonta vedetä vessasta, vaan se tuhotaan täydellisesti ampumalla, pommittamalla, raiskaamalla, kranaatein, ohjuksin, lekalla, lämpökameralla, tietokoneohjelmalla. Kaikki hajotetaan.
Esitys on sanan kaikissa merkityksissä äärimmäisen väkivaltainen. Se tunkeutuu suuren näyttämön kaikkiin osiin, myös katsomon puolelle, jossa sotilaat hiipivät penkkirivien väleissä ja latailevat aseitaan metalli kirskuen.
Esitys ei oikeastaan herätä tunteita, sillä se on niin raaka. Se pikemminkin mykistää, järkyttää jo alkuhetkistä. Kylmät väreet kulkevat selkäpiitä saman tien, kun yksinäinen sotilas kiipeää näyttämölle Sibeliuksen Finlandian jylistessä pateettisesti taustalla.
Alkuun paraatipaikalle on nostettu yhä uudestaan varioitavaksi kohtaus, jossa Riitaoja pelkää. Yksi kerrallaan sotilaat asettuvat Riitaojan rooliin, muiden nöyryytettäväksi. Kohtaus alleviivaa sitä, että kaikki ovat kauhuissaan. Siksi on oikeas taan ihan sama, kuka esittää mitäkin roolia. Linnan luomat mieshahmot sulautuvat yhdeksi ja samaksi tappokoneeksi, joka on – niin – mieletön.
Kristian Smedsin tulkinta on kokonaisuutena niin runsas, että se ei oikeastaan edes ole pelkkä teatteriesitys, vaan se on myös elokuva ja live-kameraesitys. Lavalla on kaksi isoa valkokangasta, joille heijastetaan lähikuvia parhaillaan tapahtuvista kohtauksista. Välillä näkymä muuttuu tutkakuvaksi, tietokonepeliksi tai irvokkaaksi gameshowksi. Katsojat pakotetaan katsomaan pitkään myös sota-ajan shokeeraavia valokuvia.
Sovitus ei kuitenkaan ole täysin uskoton Linnan romaanille, päinvastoin. Mukana on paljon alkuperäisteoksen avainkohtauksia – oikeastaan lähes kaikki. Perinteinen näyttelijäntyö ja teatterin keinot tuntuvat kuitenkin valjuilta kaiken räjäyttelyn ja rähinöinnin keskellä.
Yllättävintä esityksessä on huumori. Esitys näyttää, miten sotiminen on välillä myös riehakasta, joukkohurmoksellista toimintaa. Silloin näyttämö muuttuu viimeistä päivää bailaavaksi irvokkaaksi discoksi, jossa Mertaranta kannustaa tappamista jumputuksen tahdissa: Ihanaa Leijonat ihanaa!
Kohutussa loppukohtauksessa valkokankaalle heijastetaan kansallisten ikoniemme kuvia, jotka teloitetaan yksi kerrallaan. Ratkaisu on populistinen – mikä olisi helpompi tapa luoda pöhinää esityksen ympärille – mutta se myös typerryttää perinpohjaisesti. Miksi kaikki pitää panna paskaksi?
Yksi vaihtoehto on nähdä teos pasifistisena. Kun sotajuttu liioitellaan näin överiksi, kokonaisuus päätyykin julistamaan rauhaa.
Sitä myyttistä Suomea ja suomalaisuutta, jota Linnan Tuntematon sotilas edustaa, ei Smedsin tulkinnassa enää ole. Suomi on loppu, yhtenäiskulttuurin aika ohi. Mitä yhteistä kenelläkään enää on kenenkään kanssa?
Smedsin Tuntematon sotilas on todella tuntematon.
Kristian Smedsin työn jatkumossa esitys on massiivinen rohjake, joka ei vertaudu suoraan mihinkään näkemistäni hänen aiemmista töistään. Sen sijaan Tuntemattomassa on vähän urasuunnittelun makua. Jos Smedsin kädet ovatkin olleet jo vuosia vapaat, viimeistään tämän ”näytön” jälkeen hän saa tehdä mitä vain.
Enpä yllättyisi, jos Smedsin nimi nousisi puheisiin seuraavaa Kansallisen pääjohtajaa etsittäessä. Hän on aikamme Jouko Turkka , joka osaa sekä tehdä teatteria että soittaa viidakkorumpua: Tulta munille ja otsikko kaupan päälle!
Tuntematon sotilas Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 24.5.2008 saakka. Liput 14-30e.
Anne Moilanen
Kuva Antti Ahonen
