Kyllä vapaudelle, ei valtiolle

T:Teksti:

Anarkismi on nykyään sana, jonka tarkkaa merkitystä harva pystyy määrittelemään. Tavallisesti se esiintyy vain ympyröitynä A-kirjaimena t-paidoissa tai epämääräisenä yleistä sekasortoa kuvaavana terminä. Alkujaan anarkismi oli kuitenkin aate siinä missä kommunismikin, vieläpä jossain määrin Marxin ajatusten kaltainen.
    Anarkismi, avantgarde, terrorismi -teoksen (Gaudeamus) kahdeksan artikkelia palaavat anarkismin alkujuurille ja selvittävät aatteen historiaa ja ilmenemismuotoja. Artikkelikirjan ovat toimittaneet italian kielen yliopistonlehtori Marja Härmänmaa ja Suomen historian dosentti Markku Mattila.
    Kattavan teoksen ensimmäisessä osassa kerrataan anarkismin syntyä ja sen keskeisten teoreetikkojen ajatuksia. Sitten esitellään viime vuosisadan alun anarkistisia taidesuuntauksia ja lopuksi paneudutaan anarkististen liikkeiden harjoittamaan terrorismiin.

Anarkismin perustana on aina ollut vapaus. Sitä vaati myös Mihail AleksandrovitÅ¡ Bakunin (1814-1876), jonka kirja esittelee yhtenä anarkismin isistä.
    Venäläisajattelijasta yhteiskuntasopimuksen myötä syntyvä valtio tuhoaa automaattisesti ihmisen vapauden – siksi se on hävitettävä. Valtiossa kansalaiset luopuvat osasta vapauttaan saadakseen vastineeksi kansalaisoikeuksia ja lain suojaa. Koska vapaus on kuitenkin jakamaton, niin osaakaan siitä ei voi poistaa ilman, että koko käsite tuhoutuu, kuului Bakuninin logiikka.
    Hänen laillaan moni muukin 1800-luvun ajattelija tuntui uskovan, että ihminen on luonnostaan hyvä ja kykenee elämään harmoniassa ilman esivallan ohjausta.

Tämä optimistinen ajattelutapa saatettiin viime vuosisadalla niin monta kertaa epäuskottavaan valoon, että anarkismin filosofien ajatuksia lukeekin lähinnä kiinnostavina aikansa ilmiöinä. Bakuninin, Pierre-Joseph Proudhonin (1809-1865) ja esimerkiksi Max Stirnerin (1814-1876) ajatukset loivat kuitenkin pohjaa 1900-luvun vapaamieliselle, vähemmän luokkatietoiselle ilmapiirille.
    Erityisesti Stirnerin individualistiset ajatukset vetosivat taiteilijoihin, jotka ovat kautta historian sekä himoinneet vapautta että halunneet kyseenalaistaa vanhanaikaisia arvoja. 1900-luvun alussa syntyikin paljon taidetta, joka halusi karistaa vanhat säännöt ja ravistella kulttuuri- ja poliittista elämää.
    Artikkelikokoelmassa esitellään kattavasti esimerkiksi futurismia, joka lopulta pyrki Italian fasistisen hallinnon viralliseksi taidemuodoksi. Huomiota saa myös natsi-Saksan vihamielinen suhtautuminen moderniin taiteeseen.
    On todella harmi, ettei kirja käsittele lainkaan anarkismin muotoja populaarikulttuurissa. Olihan esimerkiksi 60-luvun hippiliikkeessä ja 70-luvun punkrockissa vahvoja vaikutteita anarkismista.

Terrorismiosiossa paneudutaan Yhdysvalloissa vuonna 1905 syntyneen radikaalin Industrial Workers of the World (IWW) -ammattiliiton toimintaan, Saksan Punaisen Armeijakunnan tarinaan sekä Italian politiikkaa yhäkin ravisuttavien Punaisten prikaatien tekoihin. Artikkelit tarjoavat paljon mielenkiintoista asiaa näistä nykysukupolvelle vähemmän tutuista liikkeistä.
    Pitkästä aikajänteestään ja monesta näkökulmastaan huolimatta kirja ei ole tyhjentävä teos anarkismista. Esipuheessa myönnetään, että aihetta on rajattu vahvalla kädellä. Muun muassa Yhdysvaltojen ja Ranskan anarkistiset liikkeet sekä oikeistolainen terrorismi on jätetty vähemmälle huomiolle.
    Myöskään anarkismin kaikuja nykypäivän maailmassa ei juuri käsitellä, vaikka esimerkiksi internetin kaiken sallivassa vapaudessa on runsaasti anarkistisia piirteitä.

Härmänmaan ja Mattilan toimittama teos esittelee sujuvasti anarkismin lähtökohtia ja eri muotoja. Artikkelikokoelma kaartaa anarkosyndikalismista anarkofeminismiin ja edelleen kristillisen anarkismiin, joka antoi raamit Mahatma Gandhin rauhanomaiselle kapinalle.
    Tuskin moni enää allekirjoittaa Bakuninin ja kumppaneiden oppeja sellaisinaan. Silti heidän perusajatuksensa vapaudesta ja kapinasta saavat varmasti kaikupohjaa myös nykypäivän Suomesta, jossa valtiota syytetään tasaisin väliajoin liiasta holhoamisesta.

Marja Härmänmaa & Markku Mattila (toim.): Anarkismi, avantgarde, terrorismi. Muutamia strategioita järjestyksen sotkemiseksi. Gaudeamus, 2007. 310s.

Saku Schildt