No kännissä lupasin äänestää yhtä tyyppiä (ehdokkaan tyttöystävä kehotti). Ekologiset arvot on kuulemma miehen teemana, joku kahvikuppien kierrätys.”
”No tuttua iänestän.”
”Oma kaveri.”
Muun muassa näin vastasivat opiskelijat, kun Ylioppilaslehti vajaa kuukausi sitten kysyi, mihin asiakysymykseen opiskelijat kiinnittävät huomiota valitessaan ehdokasta ensi viikolla käytävissä ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa. Asiakysymys oli monessa vastauksessa yhtä kuin kaveri.
Niin. Edustajistovaalit ovat kaverivaalit, ja se tuskin muuttuu koskaan: ylioppilaskunnan korkeimpaan päättävään elimeen äänestetään joka toinen vuosi kokeneiden ja perehtyneiden järjestöveteraanien lisäksi liuta oman porukan kuningattaria ja kuninkaita. Sellaisiakin, jotka ovat kiinnostuneita lähinnä kivalta näyttävästä cvmerkinnästä.
Ja mikäpä siinä, kaverin cv:tä on ihan hyvä tukea.
Toisaalta kaverin kilpailuttaminen – siis todellisen ehdokaslaadun testaaminen – ei paljoa vaadi. Hyötyäkin siitä on.
Vaalien alla käyttöön on otettu jo toista kertaa valtakunnan laajuinen edustajistovaalikone, jonka kysymyksissä ehdokkaat vastaavat muun muassa opintotuen kehittämistä ja koulutuspolitiikkaa koskeviin kysymyksiin.
Ja kyllä, kone toki yksinkertaistaa. Sen avulla on silti mahdollista nähdä kootusti ja yhdellä kertaa useimpien ehdokkaiden kannat oikeisiin asiakysymyksiin: ero perehtyneen ja perehtymättömän kaverin ja jopa tuntemattoman ehdokkaan välillä on helppoa tehdä. Yksinkertaisimmillaan se syntyy lukemalla vaalikonevastausten perustelut.
Hälyttävintä on, jos niitä ei ole.
Miksi? Ylioppilaskunnan edustajisto on paikka, jossa opiskelijat päättävät oikeista ja ainakin ylioppilaskunnan mittakaavassa isoista asioista: muun muassa siitä, minkälaisia rakennusurakoita opiskelijoiden rahoilla käynnistetään tai minkälaiseksi Unicafen toiminta muodostuu. Tällä hetkellä edustajistossa koetetaan vaikuttaa myös siihen, minkälaiseksi opiskelijoiden valta yliopiston hallinnossa muodostuu, kun yliopistolaki pian muuttuu.
Keskustelunaiheet eivät ole aina yksinkertaisia ja päätöksiä tehdään nopeasti. Asiaa ei helpota se, ettei tietoa oman kannan muodostamisen tueksi aina ole automaattisesti käsillä: HYY:ssä napistaan tiuhaan siitä, ettei tieto kulje ja että valmistelu on salakähmäistä. Eikä kritiikki varmasti ole täysin aiheetonta – HYY:llä ja HYY Yhtymällä lienee molemmilla parannettavaa avoimuudessa.
Vähintään yhtä olennaista on silti, että edustajistossa istuva edustaja on tarpeeksi kiinnostunut päätettävänä olevista asioista, että hän jaksaa ja uskaltaa kysyä – silloinkin, kun helpommalla pääsisi äänestämällä samoin kuin vierustoveri.
Siispä takaisin kilpailutukseen.
Testin toinen osuus alkaa lehden sivuilta 12. Ylioppilaslehden vaalipaketissa kuten vaalikoneessakin esitellään niitä oikeita asiakysymyksiä, jotka tuleva edustajisto saa varmasti eteensä. Vaalitentissä ryhmät ottavat kantaa muun muassa ylioppilaskunnan säästöihin ja ylioppilaskuntien asemaan uuden yliopistolain muotoutuessa.
Jos kaveri, jota ajattelit äänestää, jaksaa keskustella näistä kysymyksistä tuopin ääressä kauemmin kuin parin kulauksen ajan – ja tuntuu perehtyneen siihen mistä puhuu – saattaa äänesi hyvinkin mennä oikealle taholle. Jos ei, on kilpailutus hävitty.
Edustajistossa puolestasi puhuvat nimittäin oikeasti vain ne kaverit, jotka uskaltavat itse ottaa heille vaaleissa annetun vallan.
Elina Kervinen
