Sydämeni hakkaa.
Minä ja muut Helsingin Ylioppilasteatterin uudet jäsenet seisomme näyttämöllä selin katsomoon. Kuulemme, kuinka Kuokkavieraat-esityksemme ensi- iltaan saapuneiden ihmisten kengät kopisevat katsomossa.
Esitys alkaa; käännymme katsomaan yleisöä. Sydämeni tuntuu hakkaavan nopeammin kuin koskaan. Käteni tärisevät.
Miten päädyinkään tänne?
Syyskuun puolivälissä Ylioppilasteatteri haki uusia jäseniä. Kolmipäiväisissä pääsykokeissa tanssittiin, laulettiin, improvisoitiin ja saatiin itkuraivareita. Tehtävien perusteella hakijoita tippui pois jokaisen päivän jälkeen.
Viimeisen päivän päätteeksi sain kuulla päässeeni sisään. Kirjoitin pääsykoekokemuksistani syyskuun lopussa ilmestyneeseen Ylioppilaslehteen.
Pääsykokeiden jälkeisenä päivänä, ensimmäisissä harjoituksissa, sain kuulla, että harjoittelemme koko syksyn viisi kertaa viikossa. Maanantaista torstaihin neljä tuntia illassa ja sunnuntaisin kuusi tuntia. Joinain viikkoina vieläkin enemmän.
Siksi en ole katsonut tänä syksynä lainkaan televisiota tai lukenut sanomalehtiä.
Sen sijaan olen laulanut, punnertanut sekä opetellut äänenkäyttöä ja kehonhallintaa. Ja juossut Töölönlahtea ympäri, kuten meillä on ollut tapana tehdä lähes jokaisissa harjoituksissa.
Minua on myös naurattanut. Tiivis harjoitustahti on luonut ryhmähenkeä ja sisäpiirihuumoria. Tai siltä minusta on ainakin tuntunut.
Nauruani ei hiljentänyt sekään, että lokakuussa akillesjänteeni tulehtui, koska jalkani ei kestänyt harjoitusten tuottamaa fyysistä rasitusta.
Mutta takaisin ensi-iltalavalle. Mitä varten olemme harjoitelleet?
Kuokkavieraat käsittelee turvapaikkapolitiikkaa ja kuolemaa. Esitämme mielenosoittajia, jotka vuorotellen kokeilevat asettua toisenlaisen ihmisen asemaan. Toisia ovat Nainen, jolta ovat kuolleet kaikki, vain työnsä tekevä Virkamies, nuori idealistinen Lakimies, Virkamiehen sielu tai päättävän tason nainen, Rouva R.
Itse olen joissakin kohtauksissa Lakimies. Se tuntuu luontevalta, koska Lakimiehen tapaa puhua ja käyttäytyä on etsitty harjoituksissa ylimielisyyden kautta.
Eli käytännössä olen näyttämöllä oma itseni, vain hieman tavallista ylimielisempänä.
Esityksen päätyttyä minulla on epätodellinen olo. En yksinkertaisesti ymmärrä, ettemme enää harjoittele, vaan tästä illasta lähtien esiinnymme yleisölle.
Juomme kuohuviiniä ja käymme läpi esityksen aikana heränneitä tuntemuksia. Kerron käsieni tärinästä. Joku sanoo suun kuivuneen näyttämöllä niin paljon, että puhuminen tuntui vaikealta.
Ensi-iltabileet venyvät; menen nukkumaan aamukuudelta.
Aamulla en voi uskoa, että esiinnyimme yleisön edessä.
Tuomas Kokko
Kuva Essi Hurme
Kuokkavieraat. Esitys kohtuuttomuuksista ja äärimmäisyydestä: Suomen turvapaikkapolitiikasta ja kuolemasta. Ylioppilasteatteri. Liput 7,5/5 e.
