Saako helluntailainen tutkia ja opettaa helluntailaisuutta ja antaa työlleen akateemisen leiman? Tätä kysytään parhaillaan Ruotsissa. Uppsalan yliopiston suunnitelmat aloittaa akateeminen yhteistyö helluntailiikkeen kanssa ovat käynnistäneet tiukan keskustelun tieteen perusteista.
Helluntailaistaustaisessa ja -johtoisessa tutkimusinstituutissa, Institutet för pentekostal studierissa (IPS) on tarkoitus jatkossa opettaa ja tutkia herätysliikkeisiin liittyviä kysymyksiä. Suorituksista myönnetään akateemisia opintosuorituksia.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vapaakirkko tekee yhteistyötä yliopiston kanssa Ruotsissa. Ruotsalainen Fokus-lehti kertoi hankkeesta syyskuun lopulla.
Hankkeen vastustajat yliopistomaailmassa ovat lehtien sivuilla olleet huolissaan uskonnollisen vakaumuksen sotkeutumisesta teologiseen tutkimukseen: Jos tiettyä uskonnollista yhteisöä edustavat voivat tehdä akateemista tutkimusta omasta liikkeestään, voisiko myös esimerkiksi Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO perustaa akateemisen yhteiskuntatieteellisen instituutin? Toisaalta, voiko esimerkiksi puoluekirjan omistava olla politiikan tutkija? Entä saako feministi tehdä naistutkimusta?
Idea yliopiston ja helluntailaisten yhteistyöidea syntyi jo kuutisen vuotta sitten. Uppsalan yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Sven-Erik Brodd ehdotti hanketta pitkäaikaiselle työtoverilleen sekä helluntaiseurakuntien teologisen seminaarin (PTS) rehtorille Jan-Åke Alvarssonille. Alvarsson saisi professuurin ja hänen johtamansa instituutti oikeuden jakaa akateemisia opintosuoritteita.
Yhteistyön on määrä käynnistyä tänä syksynä.
PTS:n johtajan Alvarssonin mielestä yliopiston ja helluntailiikkeen yhteistyötä puoltaa muun muassa se, että helluntailaisuus leviää kovaa vauhtia. Vuosien 1987 ja 2005 välillä kansainvälinen jäsenmäärä kaksinkertaistui.
”Uskon, että molemmat osapuolet odottavat, että juuri helluntailaisuuden tutkimus vahvistuu. Onhan aihe kuuma juuri nyt yliopistomaailmassa”, hän sanoo Ylioppilaslehdelle.
Aiemmin tänä vuonna Alvarsson puolusti hanketta kristillisessä Dagenissa todeten muun muassa, että yhteistyö yliopiston kanssa antaa helluntailaisille entistä suuremmat mahdollisuudet levittää Raamatun sanaa yliopistolla.
Nyt hän toteaa, ettei IPS:ssä harjoiteta uskontoa, vaan tutkimusta.
”Ei ole pienintäkään ongelmaa pitää näitä kahta erillään. Emme edes kysy tutkijoiltamme heidän uskonnollista taustaansa.”
Puheet Raamatun sanan levittämisestä ovat kuitenkin aiheuttaneet närää akateemisessa maailmassa. Ja on yhteistyöllä vastustajansa myös helluntailiikkeen sisällä. Osa liikkeen edustajista katsoo, että helluntailaisuuden ydinasiat – muun muassa kielillä puhumisen lahjan korostaminen – voivat yliopistoyhteistyön myötä vaarantua.
Suomessa akateeminen teologinen koulutus on järjestetty toisin kuin Ruotsissa, siksi vastaavan tilanteen syntyminen täällä on epätodennäköistä. Suomalainen teologien koulutus on keskitetty kolmeen akateemiseen yksikköön, Helsingin yliopistoon, Joensuun yliopistoon ja Åbo Akademihin.
Ruotsissa teologista koulutusta puolestaan annetaan lukuisissa pienissä yksiköissä niin yliopistotasolla kuin alemman tasoisissa, ei-valtiollisissa koulutuslaitoksissa.
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Aila Lauha ei tunne Uppsalan tapausta tarkasti. Hän toteaa kuitenkin, että suomalaisessa alan keskustelussa ollaan lähes yksimielisiä siitä, ettei Ruotsin malli teologisen koulutuksen järjestämisessä ole paras mahdollinen.
”Ongelma siellä on ennen muuta, ettei järjestely takaa jokaiseen koulutusta antavaan yksikköön riittävää akateemista osaamista.”
Lauha toteaa, että mikäli keskenään eritasoisille koulutusyksiköille annetaan oikeus jakaa akateemisia tutkintoja tai edes suorituksia, suoritettavien tutkintojen akateemista tasoa on mahdotonta kontrolloida. Olipa niillä siis uskonnollinen tausta tai ei.
”Pohjoismaissa teologiset tiedekunnat toimivat valtion ylläpitämissä yliopistoissa, joissa tutkimus ja opetus ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa. Haluan tähdentää kuitenkin, että maailmalla on myös korkeatasoisia teologisia tiedekuntia, joilla on selvät sidokset johonkin kirkkokuntaan, esimerkiksi katoliseen kirkkoon.”
Elina Kervinen
Kuva Riikka Sormunen
