Kun opintotuen korotuksesta saatiin viime keväänä lupaus, alkoi vitsailu.Voi voi poloisia opiskelijapoliitikkoja, sanottiin. Mahtaa olla tyhjä olo – nyt kun ei ole enää mitään kunnollista tekemistä.
Se naureskelu loppui viimeistään viime viikolla.
Opetusministeriön tuoreeseen yliopistolain uudistusta linjaavaan paperiin oli kirjattu rivinvälit, joita opiskelijaliikkeen sisäpiiriläiset osasivat jo keväällä pelätä.
Ensinnäkin, opiskelijat saatetaan sysätä sivummalle yliopiston päätöksenteosta. Toiseksi, ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä saatetaan luopua.
Molemmat uudistukset olisivat toteutuessaan suuria. Myös tavallisen riviopiskelijan kannalta.
Tällä hetkellä yliopiston päätökset tehdään kolmikantaisesti. Edustettuina ovat kaikilla hallinnon tasoilla yliopiston korkein johto, opettajat ja opiskelijat. Tällaisen demokraattisen järjestelmän ansiosta tavallinen opiskelija on voinut – ainakin halutessaan ja jaksaessaan – vaikuttaa niin oman laitoksen kurssitarjontaan, omien professorien nimityksiin kuin koko yliopiston toimintastrategiaan.
Jos lakimuutos laadittaisiin kuten nyt annetaan ymmärtää, jätettäisiin opiskelijat entistä useammin syrjään yliopiston korkeimmasta päätöksenteosta.Muutos ei tosin välttämättä koskisi kaikkia, eikä samalla tavalla.
Tulevaisuuden yliopistot ovat joko yksityisen rahan varaan rakentuvia säätiöitä, kuten tuleva innovaatioyliopisto, tai julkisoikeudellisialaitoksia kuten vaikkapa Helsingin yliopisto.
Ensimmäisessä jo säätiön säännöt antaisivat korkeimman päätösvallan niille, joilla on rahansa pelissä. Opiskelijat jäisivät siis rannalle. Toisessa opiskelijaedustus saattaisi säilyä lähes ennallaan. Paineet sen heikentämiseen ja yritysmaailman edustuksen vahvistamiseen yliopistonkorkeimmassa johdossa ovat silti suuret.
Toisen opiskelijavaikuttajien huolenaiheen, ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden, selvittäminen tuntuu liki surkuhupaisalta. Onhan samasta asiasta väitelty säännöllisesti jo ikiajat.
Toisella puolella on toitotettu, ettei ketään voi demokraattisessa maassa liittää tahtomattaan järjestöön ja pakottaa maksamaan jäsenmaksua. Toisella puolella taas on painotettu, että ylioppilaskunnat ovat vähän kuin kuntia: niihin kuulumista ei voi valita. Veroja maksamalla jokainen kuntalainen saa tasaveroiset palvelut.
Nyt, kun koko yliopistolaki innovaatioyliopistohuumassa avataan, täytyy pakkojäsenyydestäkin jälleen vääntää. Eikä tulos ole itsestään selvä. Perustuslakivaliokunta kun on linjannut, ettei ainakaan ammattikorkeakoulujen ylioppilaskuntiin voi liittää automaattisesti.
Riviopiskelija huomaisi systeeminmuutoksen viimeistään sairastuessaan: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n terveydenhuoltoatuskin voitaisiin nykymuodossaan rahoittaa ilman opiskelijoiden pakkojäsenyyteen kuuluvaa terveydenhoitomaksua.
Ja tietenkin opiskelija menettäisi myös ammattiliittonsa. Jäseniään menettäneet ylioppilaskunnat ja niiden liitto tuskin onnistuisivat painostamaan valtakunnan päättäjiä. Vaikkapa nyt niissä opintotukikysymyksissä.
Yhtäkään uuden yliopistolain kirjainta ei ole kuitenkaan vielä kirjoitettu. Opetusministeriössäkin linjapaperista toivotaan keskustelua ja siksi opiskelijat voivat vielä vaikuttaa siihen, miten parin vuoden päästä, syksyllä 2009 voimaan tuleva laki laaditaan.
Ainakin yksi asia on silti varma: vaikka opintotuki saatiin nousuun, ei opiskelijapoliitikkojen aika käy pitkäksi.
Töitä riittää nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Elina Kervinen
