Syöpäsolujen lailla levinneet CSI-sarjat ovat viime vuosina marssittaneet poliisityön kuvauksen avaruusaikaan. Rikospaikkatutkimusta esittelevät sarjat ovat kuin insinöörien päiväunia, joissa upouusi tekniikka ratkaisee lopulta kaikki ongelmat.
Kliinistä nysväämistä katsellessa tulee ikävä tahdonvoimalla operoivia etsiviä, jotka tuhahtelevat laboratorioväen ja psykiatrien kommenteille, ja luottavat ongelmatilanteissa ”vatsanpohjassa olevaan tuntemukseen”. Juuri siksi David Fincherin Zodiacin tapa kuvata rikostutkimusta tuntuu vanhahtavuudessaan kovin viehättävältä.
Zodiac kertoo San Franciscoa 1960- luvun lopulta lähtien riivanneesta, todellisesta sarjamurhaajamysteeristä. Poliisille ja lehdille salakirjoituksia ja kiristyskirjeitä lähettelevän murhaajan toimet inspiroivat aikanaan Likainen Harry -elokuvan tekijöitä.
Fincherin jahtikuvaus pyrkii realistisuuteen. Siksi sarjamurhaajan jälkiä tonkivat poliisit ja rikostoimittajat eivät saa yhtään läpimurtoa ilman valtavaa vaivannäköä.
Muistilehtiöt kädessä he kiertävät haastattelemassa massoittain silminnäkijöitä, omaisia ja epäiltyjen tuttavia. Vähäpätöisimmältäkin tuntuva tieto on analysoitava, muuten jotain korvaamatonta saattaa livahtaa ohitse.
Laboratoriosta on turha hakea apua, mutta kirjastosta sitä löytyy – kun vain malttaa lukea läksynsä kunnolla.
Matti Rämö
Kuva ©2007 Warner Bros.
Zodiac ensi-illassa 25.5.
