Yölinja Helsingistä Limaan
”Suhtauduin aluksi Harryyn kuin veljeen”, kertoo matkailualan opintojaan viimeistelevä Eija Takki , 23.
Hän vietti vuoden 2005 vaihto-oppilaana Perun pääkaupungissa Limassa. Jo Suomeen lähetetyistä valokuvista Takki oli huomannut, että tulevan isäntäperheen 25-vuotias poika oli ”ihan hyvännäköinen”.
Nuorten välien lämpenemisen pisti merkille myös pojan äiti.
”Kun kerroin äidille tykkääväni Eijasta, oli hän sen jo huomannut ja hiljaa hyväksynyt”, plastiikkakirurgiksi tähtäävä Harry Ortega kertoo.
Takki oli jo ehtinyt huolehtia, miten Ortegan katolinen äiti sulattaisi saman katon alla asumiseen uudessa tilanteessa.
”Oma äitini otti uutisen innoissaan vastaan”.
Ennen seurustelun julkistamista nuoret olivat hiipineet toistensa huoneisiin muiden jo nukahdettua.
Vaihto-oppilasvuoden päätyttyä Takki palasi Suomeen suorittamaan restonomin tutkintoaan loppuun. Etäisyys kalvoi paria monella tapaa.
”Aina kun oli aikaa puhua, joko Helsingissä tai Limassa oli yö”, Ortega muistelee.
Viime jouluna hän matkusti Suomeen.
Ilman suomen kielen taitoa lähes koko lääkärintutkintonsa suorittaneen Ortegan on ollut mahdotonta löytää Suomesta töitä. Takin käydessä koulussa tai töissä Ortega on punonut helmistä koruja myytäväksi ja käynyt Kisahallissa treenaamassa.
Kavereita hän on löytänyt helposti.
”Eteläamerikkalaiset huomaavat helposti toisensa. Kun olimme anomassa ulkomaalaispoliisissa Harryn oleskeluluvan pidennystä, rupesimme juttelemaan kolumbialaisen kundin kanssa ja eilen hän oli jo meillä kylässä”, Takki kertoo.
Viisumivaikeuksien takia Ortegan on loppukeväästä palattava Peruun. Joulukuussa Takin on tarkoitus lentää perässä ja etsiä töitä matkailualalta.
Muutto ei pelota häntä.
”Lähden matkaan sillä asenteella, että ainahan sieltä pääsee pois.”
Ortegasta esimerkiksi Espanjassa tai Portugalissa työskentely ei tunnu mahdottomalta tulevaisuudensuunnitelmalta.
”Myös Sveitsi olisi houkutteleva vaihtoehto”, hän sanoo ja Takki nyökkää.
Joka lomaksi Italiaan
Erika Nietosvaara, 21, vietti lukioaikana vaihto-oppilasvuoden Cittadellan pikkukylässä Pohjois-Italiassa. Pian kotiinpaluunsa jälkeen hän matkusti lomalle vanhan isäntäperheensä luokse.
”Kaksi ystävääni oli päättänyt, että ensimmäisenä iltana lähdettäisiin vaahtobileisiin. Matkalla nappasimme mukaan Massimon ja siitä se sitten lähti”, Nietosvaara kertoo.
Massimo Trevisan, 24, ihastui heti suomalaisneidin vilpittömyyteen. Kahden viikon loman aikana pari näki joka päivä. Sitten Nietosvaaran oli palattava Helsinkiin, jossa odotti abivuosi.
”Itkin monet itkut lentolippurahojen vuoksi. Italiaan oli päästävä! Jälleennäkemiseen liittyi aina pelko siitä, onko toinen muuttunut.”
Italiassa tyttöystävät eivät istu illallispöydässä kahden viikon tapailun jälkeen.
”Aluksi pääsin Massimon kotiin vain öisin, kakkoskeittiön kautta muiden ollessa nukkumassa.”
Vasta vuoden päästä Trevisan vanhemmat alkoivat kysellä tyttöystävän perään.
Vuoden kaukosuhteen jälkeen Nietosvaara sai opiskelupaikan Bolognan yliopiston vieraiden kielten ja kirjallisuuden laitokselta.
Nietosvaaran opiskellessa Trevisan auttaa isäänsä kenkien jälleenmyyntiyrityksessä kotikylässään parin tunnin matkan päässä Bolognasta. Viikonloppuisin reissataan puolin ja toisin.
”Vaikka Erika asuu nyt täällä, yhteinen aika tuntuu edelleen olevan kortilla”, Trevisan manaa.
”Täällä muutetaan pois kotoa sitten, kun on varaa osta talo, eli joskus 30 ikävuoden kieppeillä”, Nietosvaara sanoo.
Hän ei halua odottaa niin pitkään.
”Olemme suunnitelleet, että ensi vuonna muuttaisimme yhdessä Padovaan, koska se on kätevästi juuri Bolognan ja Massimon vanhempien kodin välissä.”
Nietosvaara ei ole kuopannut myöskään Suomeen paluuta.
”En halua sulkea mitään pois. Nyt olen kuitenkin valmis olemaan täällä – jos vaikka löytäisin mieleistäni työtä opiskeluiden jälkeen.”
Toisen maa mansikka
Japanin erilaisuus on kiinnostanut tietotekniikka- alalle kouluttautunutta Markus Anttilaa , 24, lapsesta asti. Reilu vuosi sitten hän päätti ryhtyä tuumasta toimeen ja hankki sähköisestä treffipalvelusta japanilaisen kirjekaverin.
Parin kuukauden kirjeenvaihdon jälkeen tokiolainen toimistotyöntekijä Miori Asou, 22, ilmoitti, että hän haluaisi tulla Suomeen.
”Odotin, että kohta herätyskello soi ja kaikki onkin unta”, Anttila muistelee.
”Kaikki lähti aluksi ihan kaveripohjalta. Esittelin hänelle paikkoja ja kavereitani aivan kuin kenelle tahansa vieraalle. Pian huomasimme tykkäävämme toisistamme.”
Asoun vierailu venyi kahden kuukauden mittaiseksi.
”En pidä hänen musiikkimaustaan enkä pukeutumistyylistään, mutta sydämeni ilmeisesti vain päätti toisin. Markuksen kanssa on helppo rentoutua”, Asou kertoo.
”Vanhempani eivät alkuun meinanneet uskoa puheitani japanilaisesta tyttöystävästä. Vasta Miorin tavatessaan he tajusivat, että jätkä onkin tosissaan. Suhtautuminen on ollut erittäin myönteistä”, Anttila sanoo.
Anttila on käynyt Asoun luona Japania ry:n matkaryhmän mukana. Eri mantereilla asuva pari saattaa viihtyä Messengerissä viisikin tuntia päivässä.
Loppukeväällä Anttila lentää taas kuukaudeksi Tokioon.
”En saa asua Miorin perheen luona, koska perheen isä on kuollut eikä ole suotavaa, että vieras mies yöpyy samassa talossa kolmen naisen kanssa.”
Anttila haaveilee japanin kielen tulkin urasta. Häntä kiehtoo elämä 30 miljoonan ihmisen Tokiossa. Asoun taas on sitä mieltä, että jos hän joskus saa lapsia, hän haluaa kasvattaa ne Suomessa.
”En tosin tajua, miksi suomalaislasten tarvitsee opiskella uskontoa koulussa”, Asou hämmästelee.
”Japanilaisia viehättää Suomen rauhallisuus. Japanissa häsellyksen aste on aivan toinen kuin täällä”, Anttila sanoo.
Hänelle 24 vuotta Porin rauhaa on kuitenkin tarpeeksi. Toistaiseksi pari suunnittelee tulevaisuutta Tokiossa.
Ennen sitä luvassa on vielä lukemattomia Messenger-tunteja.
”Välimatka vahvistaa. Kun joutuu olemaan säännöllisesti toisesta erossa, ihan pienistä asioista ei riidellä”, Anttila sanoo.
Maria Ruuska
