Los Angelesissa toimiva riippumaton elokuvaryhmä LAFCO lainaa mottonsa surrealisti Jean Cocteaulta: ”Elokuvasta tulee taidetta vasta silloin, kun sen materiaalit ovat yhtä halpoja kuin kynä ja paperi.”
Iskulause on maalattu ryhmän kuvausauton, 3 000 dollarilla eBaysta ostetun koulubussin kylkeen. Sisältä löytyvät editointi- ja projisointikalusto, kirjasto ja nukkumapaikat viidelle.
”Mietimme, miten voisimme käyttää mediaa paitsi urbaanin kulttuurin ilmaisuvälineenä, myös kulttuuristen pakkopaitojen paljastamiseen”, puhelimitse tavoitettu LAFCO:n kantajäsen, ohjaaja Julian Dahl kuvailee ryhmän toimintaideaa.
LAFCO:n bussi kiertää osavaltioita liikkuvana työpajana, jossa kuka tahansa voi ryhtyä elokuvantekijäksi. Toimintaa rahoitetaan lahjoituksilla, ja syntyneitä töitä voi katsella YouTubessa.
Lens Politica -festivaalilla LAFCO:n bussia voi ihmetellä ryhmän ensimmäisessä pitkässä fiktioelokuvassa Camjackers. Populaarikulttuurin rotupolitiikkaa käsittelevässä ohjaustyössä taidekoululaiset etsivät Los Angelesin syrjäkaduilta ghettoestetiikkaa. Herrantertut säikähtävät paikallisia asukkaita niin, että jättävät pakoon pinkoessaan jälkeensä kokonaisen kuvauskaluston.
Kamat eivät päädykään myyntiin, vaan ohikulkijat alkavat kuvata dokumenttielokuvaa alueen hiphop -artisteista. Kun nauhat palautuvat alkuperäisille omistajilleen, he lähettävät elokuvan maailmalle omalla nimellään.
Pseudodokumentti yhdistää fiktiiviseen tarinaan aitoja taltiointeja Los Angelesin kaduilta.
”Panen ihmiset mieluummin tekemään asioita kuin sanoja heidän suuhunsa”, Dahl kuvailee ohjausmetodiaan.
Amatöörinäyttelijät kuvasivat itse elokuvan sisältä löytyvät lyhyet metaelokuvat ja tallensivat kotiseutujensa katujen hiphop-artisteja.
Camjackers muistuttaa, että amerikkalaisessa populaarikulttuurissa väri on politiikkaa.
”Tässä maassa mustat luovat coolin. Musiikki, kieli, tanssi, kaikki tulee heiltä. On käsittämätöntä, miten musta väestönosa voi olla yhtä aikaa niin vaikutusvaltainen ja niin marginalisoitu”, Dahl sanoo.
Värillisten vähemmistöjen hallitsemasta katukulttuurista poimitaan elementtejä, jotka myydään pehmoversioina takaisin massayleisölle. Samaan aikaan valtamediat ylläpitävät mustiin kohdistuvia stereotypioita ja lietsovat pelkoja.
”Aiheen tärkeys vain korostuu, kun näkee valkoisten poikien esittävän köyhiä mustia. Jos heistä joku oikeasti kohtaisi köyhän mustan, hän luultavasti juoksisi pakoon.”
Dahl pystyi käsittelemään rotuparadoksia ulkopuolisen silmin.
”Olen kotoisin Australiasta. Syntyperäni takia minua ei pidetty puolueellisena.”
Liisa Lehmusto
Camjackers Lens Politica -festivaalilla 25.3. Andorrassa (Eerikinkatu 11), liput 4e.
