Nykytanssi on useimmiten kuolemanvakavaa puuhaa. Tekijät tuntuvat ajattelevan, että jos yhdessä teoksessa ei saa käsiteltyä niin valtaa, rakkautta kuin ajan olemusta, se ei ole tekemisen arvoinen.
Siksi koreografi Jenni Kivelän, 33, tanssiteokset ovatkin olleet niin virkistäviä. Niissä on ollut kepeyttä, huumoria ja tanssitaiteelle epätyypillistä itseironiaa.
Kivelällä on tapana käyttää koreografi oissaan runsaasti tekstiä niin, että niiden ilmaisu on hyvin teatterillista. Vaarana on jo pitkään ollut, että tanssi muuttuu tekstiä koristelevaksi ornamentiksi.
On vaikuttanut siltä, ettei Kivelä aivan usko tanssi-ilmaisun pärjäävän omillaan.
Kivelän uusin koreografi a, Zodiakissa 20. helmikuuta ensi-iltansa saanut House of Mrs Wilson vahvistaa epäilykset. Kivelää vaivaa se, ettei mikään tanssissa – tai muussa taiteessa, edes minuudessa – voi olla aidos ti omaa. Kaikki on lainaa, ja jos siitä on liiallisen tietoinen, alkaa kaikki menettää merkitystään.
House of Mrs Wilson on tehty viidelle tanssijalle. Salla Salinin laatima lavastus on äärimmäisen yksinkertainen, lavalla on pelkkiä tuoleja. Alkuun tanssijat Joona Halonen, Andrius Katinas, Ninu Lindfors, Katri Soini ja Eero Vesterinen kantavat tuolit sivuun. Esitys alkaa tyhjältä lavalta.
Tärkein rooli koreografi assa on liettualaisella Katinasilla. Juuri hän pohtii liikkumisensa ja olemisensa alkuperää. Jo pelkästään tapa seisoa tuntuu vanhemmilta periytyvältä. Kaikki on tehty tai nähty jo aiemmin.
Kuinka sellaisessa tilanteessa voi tehdä omaperäistä taidetta, Kivelä kysyy. Kuinka voi edes väittää olevansa yksilö?
Tanssi kuvittaa kohtauksia. Katsoja joutuu pohtimaan, missä onkaan aiemmin nähnyt tuon kädennoston tai tuon kaatumisen.
Koreografiaa katkovat kohtaukset, joissa tanssijat puhuttelevat yleisöä tanssijoina, esityksen ulkopuolelta. Ne paitsi keventävät esitystä, myös muistuttavat, että tanssijan ammattikin on vain ammatti. Taiteilija ei tee työtä vain sisäisestä pakosta, vaan koska jotain hänenkin on tehtävä.
Esityksen loppupuolella Katinas alkaa kertoa vaikuttavasta, televisiosta näkemästään tanssiesityksestä. Hän alkaa rakentaa sitä uudelleen, raahaa tuolit lavalle ja käskee tanssijat paikoilleen.
Koko esitys ei kuitenkaan ole painunut hänen mieleensä. Muistiin jääneet aukot on pakko täyttää jollain, ja joskus hän muistaa väärin ja muuttaa jotain.
Unohdukset, väärintulkinnat ja erehdykset mahdollistavat uuden teoksen luomisen. Pienet variaatiot tekevät ihmisistä yksilöitä.
On kuin koreografi a rakentuisi kohti vapauttavaa katharsista. Katsoja odottaa, että pian esitys karkaa piinallisen itsetarkkailun kahleista ja alkaa elää oman lakinsa mukaan, taiteellisen inspiraation varassa.
Sitä ei kuitenkaan tapahdu. Se olisi Kivelälle liian romanttinen kuva taiteilijan työstä.
Kun lava pimenee, jää perimmäinen kysymys vastaamatta: mitä seuraavaksi? Kuinka pitkään taiteilija voi tehdä työtä, ellei oma ilmaisu edes tunnu omalta?
On mielenkiintoista nähdä, mitä Kivelä tekee seuraavaksi.
House of Mrs Wilson Kaapelitehtaan Pannuhallissa, Tallberginkatu 1, 5.3. asti. Liput 15/8e.
Ville Seuri
Kuva Marko Mäkinen
