Yksi hyvä asia ystävyyssuhteen kannalta on se, että ystävyksillä on erilainen miesmaku. Ei toki siksi, että epäilisin hetkeäkään ystävieni solidaarisuutta. Mutta kun maku miesten suhteen on erilainen, ystävät auttavat tarkastelemaan myös omia valintoja hieman tarkkanäköisemmin.
Empiirisen erotiikan laitoksen Rethinking relationships -kurssilla syvennyttiin psykoanalyyttisten teorioiden avulla mies- ja naissuhteiden muodostumiseen. En halua ikävystyttää teitä keittiöpsykologialla, mutta naisen isäsuhteen ja miesmaun korrelaatio ei turhaan ole paljon toisteltu itsestäänselvyys. Usein väitetään, että nainen etsii miehistä isäänsä, mutta vaikutus saattaa olla myös kääntäen verrannollinen.
Esimerkiksi hippiystäväni Viljan isä on Marimekon Jokapoika-paitaan pukeutuva, piippua polttava entinen taistolainen, joka soittaa akustisella kitaralla Kaj Chydeniuksen kappaleita ja kyynelehtii television iltauutisille. Tästä syystä Vilja itse ei voi sietää tunteikkaita miehiä. Hänen heilansa ovat vakaita insinöörityyppejä, jotka luottavat järjestelmään ja ovat perineet vanhemmiltaan puoluekantansa. Siksi hän voikin syyttää vain itseään siitä, että sai uudelta miesystävältään joululahjaksi nipun osakkeita.
Ystäväni Leilan isä on puolestaan entinen naistenmies ja hurmaava hulttio, joka saattaa yhä kadota muutamiksi viikoiksi omille teilleen. Tästä syystä niin sanotut hyvät seuramiehet eivät ole tehneet Leilaan koskaan minkäänlaista vaikutusta. Hänestä jokaisen hauskan, jännittävän miehen otsaan on tatuoitu liikennemerkki ”muu vaara”. Leilasta seikkailunhaluisista miehistä kiinnostuminen on suurin piirtein yhtä suositeltavaa kuin illallisen valmistaminen pallokalasta.
Oma isäni on jämpti ja kunnollinen. Hän on luotettava, rehellinen, vakavarainen, uransa mallikelpoisesti hoitanut ja perheensä moitteetta elättänyt. Ehkä juuri siksi viehätyn miehissä arvaamattomuudesta ja jännittävyydestä.
Kun olin lapsi, olin ihastunut Nuuskamuikkuseen. Unelmieni mies siis katoili säännöllisesti etelään ja soitteli huuliharppua.
Turha kai edes mainita, että Leila tuhahtelee ivallisesti miesmaulleni. Hänestä ”jännittävyyden” etsiminen miehistä kertoo vain siitä, että elämäni suurin epävarmuustekijä on ollut, onko hernekeiton kanssa torstaisin pannukakkua vai ei.
Leila kutsuu unelmamiehiäni erään runon mukaan rumakkeiksi. Rumake -mies on monitaitoinen. Hän osaa kuvata, maalata, tehdä kärrynpyörän ja soittaa kenties vaskea, mutta ei osaa laskea, paljonko on yksi plus yksi. Leilan mielestä rumakemies ei ole romanttinen. Hänestä rumakemies on yksinkertaisesti vastuuntunnoton urpo.
Onneksi miesmaku ei ole muuttumaton. Vaikka en vieläkään jaa Leilan kyynistä suhtautumista rumakemiehiin, on jossain vaiheessa elämää vain pakko jättää haikeat hyvästit nuuskamuikkusille. Itseään oppii arvostamaan riittävästi. Silloin elämäänsä ei enää halua antaa tyypin käsiin, joka leikkii kapinallista, pitää dorkaa hattua ja asuu teltassa.
Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.
