Kun jonkin taideteoksen mainostetaan olevan ensimmäinen lajiaan, on syytä olla varuillaan. Edelläkävijän aseman alle on hyvä piilottaa kaikenlaisia heikkouksia.
Hannu Luntialan romaania Viimeiset viestit mainostetaan maailman ensimmäiseksi tekstiviestiromaaniksi. Sellaisena romaani on päivitetty versio kirjeromaanista, 1700-luvun suosikkigenrestä. Tarinaa kuljettavat päähenkilön saamat ja lähettämät tekstiviestit.
Edelläkävijä tai ei, kirja on ihan kelpo jännäri. Ei se maata järisytä, mutta sivuja jaksaa kyllä kääntää.
Viimeiset viestit on Väestörekisterikeskuksen ylijohtajana toimivan Luntialan, 54, toinen kaunokirjallinen teos. Novellikokoelma Hommes ilmestyi viime vuonna. Siinä Luntiala käsitteli miehiä, joiden aika valuu hukkaan ja unelmat jäävät toteuttamatta.
Samanlaisissa tunnelmissa ollaan myös uudessa romaanissa. Kirjan päähenkilö Teemu Jokela kirjoittaa naisystävälleen: Piti elää miltei puoli vuosi sataa ennen kuin ymmärsi että voi viettää päiviään tekemättä mitään.
Romaani alkaa, kun Jokela jättää arvostetun työpaikkansa Microsoftilla. Hän pakkaa laukkunsa ja lähtee pitkälle ulkomaanmatkalle tarkoituksenaan toteuttaa nuoruudenunelmansa. Mikä tuo unelma on, sitä hän ei kerro edes läheisilleen. Jokelan matkaa seurataan tiuhan tekstiviestien vaihdon kautta.
Jokela on vähäpuheinen, omat asiansa itsellään pitävä mies, eikä paljoa selittele. Kirjan viehätys on siinä, että hänen suunnitelmansa paljastuvat lukijalle pikkuhiljaa. Eikä hän ole mikään luotettava kertoja, joten paljon jää arvailun varaan.
1700-luvun älymystö naureskeli aikansa kirjeromaaneille. Sankarit ja sankarittaret tarttuivat kynään mitä erikoisimmissa tilanteissa.
Myös Luntialan hahmoille voi naureskella. He nimittäin eivät tunnu tietävän, että puhelimella voi myös soittaa. Mitä tärkeimmätkin tiedot välitetään viestein.
Tosielämässä sellainen raivostuttaisi. Fiktiossa se on vain yksityiskohta, johon näsäviisaat voivat tarttua.
Ikävämpää on, ettei Luntiala tunnu solmivan yhteen kaikkia romaaninsa sivujuonteita. Jokelan matkallaan kohtaamat uhkat ohitetaan olankohautuksella. Kaikki juonteet eivät tunnu palvelevan romaanissa mitään hetkellisen jännityksen luomista kummoisempaa tarkoitusta.
Siitä huolimatta romaani säilyttää vetovoimansa aina varsin arvattavaan loppuunsa saakka.
Ville Seuri
Hannu Luntiala: Viimeiset viestit. Tammi 2007. 332 s.
