Kaikki tietävät että kouluttamattomilla amerikkalaisilla on kohtuuttomia toimeentulo- ongelmia. Harva tietää myös heidän koulutettujen maanmiestensä kärsivän niistä. Koulutus ei nyky-Amerikassa – niin kuin ei välttämättä Euroopassakaan – enää takaa hyvää palkkaa tai pysyvää työsuhdetta.
Tutkiva journalisti Barbara Ehrenreich muistetaan kirjasta Nälkäpalkalla (2001). Kirjaa varten hän yritti tulla toimeen ”paskaduuneja” tekemällä. Ehrenreich raatoi vuoden siivoojana, tarjoilijana ja myyjänä. Hän lopetti projektinsa havaittuaan, ettei hanttihommilla pystynyt raapiman elantoa kasaan.
Kirjan julkaisemisen jälkeen Ehrenreichille virtasi palautetta järkeviin ammatteihin kouluttautuneilta keskiluokan edustajilta. Hekään eivät onnistuneet tienaamaan riittävää elantoa tai saamaan uutta työtä menettämänsä tilalle.
”Mitä jos tutkisit vaihteeksi sellaisia ihmisiä niin kuin minä, niitä jotka eivät tehneet lapsia lukiossa, jotka saivat hyviä arvosanoja, jotka tekevät lujasti töitä”, eräs naislukija kirjoitti palautteessaan.
Ehrenreich otti haasteen vastaan. Uudessa Petetty keskiluokka -kirjassaan hän muuntautuu koulutetuksi, yrityksistä töitä etsiväksi keski-ikäiseksi naiseksi. Taustatyötä tehdessään hän ei varsinaisesti valehtele, vain muokkaa aitoa cv:tään yritysmaailman odotuksien mukaiseksi. Tähtäimessä Ehrenreichilla on esimerkiksi PR-henkilön pesti ja 50 000 dollarin vuositulot.
Petetyssä keskiluokassa Ehrenreichin pyrkimyksenä on nähdä omin silmin, miten voittoisatkin firmat irtisanovat työntekijöitä, myös koulutettuja sellaisia. Hän tarkastelee myös miten jäljelle jääneet työntekijät joutuvat huhkimaan kahden edestä.
Kirjasta sukeutuu matka halki uravalmennus- Amerikan. Siellä valkokaulustyöttömiä kehotetaan verkostoitumaan ja ajattelemaan positiivisesti. Kalliit uravalmentajat viilailevat cv:iden pilkkuja ja viljelevät huuhaapsykologiaa, mutta kukaan ei kehota pohtimaan työttömyyden syitä laajemmin.
Matkan varrella Ehrenreich kohtaa riistoa, epätoivoa ja tilanteita, joissa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Hän onnistuu esittämään oivaltavia kysymyksiä. Miksi rationaalista ajattelua korostavassa yritysmaailmassa suositaan akateemisten psykologien tuomitsemia persoonallisuustestejä? Miksi yrityksissä työskenteleviltä ihmisiltä vaaditaan neutraalia teflon-persoonallisuutta – eikö niissä tarvita älykkäitä ja särmikkäitäkin tyyppejä?
Lähes kaikki havainnot suodattuvat Ehrenreichin itsensä kautta. Melkein jokaisessa lauseessa on sana ”minä”, mihin lukija välillä väsyy. Entä miksi takakannessa sanotaan, että ”Ehrenreich soluttautuu amerikkalaisten suuryritysten häikäilemättömään maailmaan”, kun näin ei kirjassa lopulta tapahdu?
Kirjan lopussa Ehrenreich kehottaa työttömiä liittymään yhteen. Silti lukijaa ahdistaa. Toivottavasti Suomessa ei päädytä samaan jamaan.
Kerttu Aitola
Barbara Ehrenreich: Petetty keskiluokka. Vastapaino. 2006. 256 s.
